Tänään Bente ensimmäisen kerran päätti, että laatikossa pitää oikeasti tapahtuakin. Pelkkä pentublogin otsikko, että laatikossa tapahtuu ei sille  riittänyt. Näiden syntymästä kuluneiden 11 päivän aikana kaikki kuusi pientä pullomasua ovat nukkua pussuttaneet muun ajan, minkä äänekkäältä ruoan kiljumiseltaan ja syömiseltään ovat ehtineet. Uskomatonta, millaisia "ruokaa heti tänne-ääniä" ne osaavat päästää, Osa kiljuu kuin kurkkua katkaistaisiin, osa röhkii kuin pieni nasupossu ja osa tyytyy vain hiljaa kurnuttamaan kuin pikkusammakko lammikossa. Olen myös kuulevinani heikkoa murinan ja haukunnan esiastetta. Oppia siis koiran ikäkin kaikki.

No Benten mielestä tuota megamölyä, eikä laatikon päivittäistä siivousta; pentualusten vaihtoa ja tuuletusta voi verrata kunnon elämykselliseen tuulemaan panemiseen heidän yksiössään. Minulla muuten on ihan ammattimaisen puusepän tekemä ihana pentulaatikko synnytysosastona ja pikkuperheen ensiasuntona. Tasa-arvon nimissä puolet sen seinistä on maalattu vaaleansinisiksi, puolet pinkiksi. Tällä taitavalla puusepällä muuten on kaksi koiraa minulta ja hän sattuu olemaan isä sille, välillä raivostuttavan kaikkitietävälle nuorelle naiselle, joka joskus arvostelee kaikkea ja taas välillä on mitä ihanin; laittaa koirani, ylläpitää sekä sivuni, että huushollini siisteystasapainon. 

Bente siis päätti panna tapahtumaan. Se kurkisti laatikkoon ja uskomattoman lempeällä äänellä sanoi pennuille jotain. Luulen, että se sanoi; "mutsi tässä moi, nukuttaako vai leikittäiskö?" Se tuuppi kuonollaan pikkuisia puolen kilon nyyttejään ja ynisi niille leikkiinkutsua. Miten herttaista, pikkuäiti, joka vasta vajaa kaksi viikkoa sitten koki oman maailmanhistoriansa järkyttävimmän elämänmuutoksen. Ensin masu kasvoi ja teki liikkumisen hankalaksi, sitten pepusta tuli paljon muutakin kuin sitä tavanomaista: eli reippaasti yli kilon yhteispainosta vauvoja; kuusin kappalein 200-300 gramman väliltä. Näin pian se on tajunnut, että emo paitsi syöttää myös opettaa niille elämää leikin varjolla.

Suorastaan sääli, ettei leikkiinkutsuun vastattu vielä tavalla, johon aikuinen koira on tottunut. Vielä eivät vauvat osaa kävellä, eivät kuule ja silmätkin ovat vielä kiinni. Silti ne vastasivat emon kutsuun! Itku simässä katselin kun "pikkuäiskä" istui keskellä laatikkoa ja lapset ryömivät sitä kohti ja ynisivät. Ne vastasivat emon kutsuun. Leikkimisen sijasta Bente päätti aloittaa pesupäivän. Se nuoli pikkupeput niin tehokkaasti puhtaiksi ja märiksi, että olisi luullut karvojenkin irtoavan sellaisessa jynssäyksessä. Nyt laatikossa makaa kuusi taatusti puhdasta, märkäpeppuista vauvaa.

Yritin äitikoiralle selittää, että vielä se on iloinen, etteivät ne osaa juosta sen luo leikkimään. Jossain vaiheessa äitikoira olisi kiitollinen nukkuvista vauvoistaan. Ellei se uskonut minua, niin muutaman viikon päästä se joutuu toteamaan sanani oikeiksi kun kuusi pientä "pannahista" kiskoo korvista ja hännästä, suu täynnä nuppineulan teräviä naskalimaisia maitohampaita. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />