Syntymän jälkeiset kaksi-kolme päivää ovat kriittisimmät syntyneiden pentujen elämässä. Kun niistä selvitään ja kasvattaja on juoksuharjoituksensa sängystä pentulaatikolle kiitettävästi suorittanut, alkaa uusi jännittäminen. Seuraaavat kaksi viikkoa ovat vielä elämän aloittelemisen harjoittelua. Kun tuo koeaika on kulunut, ollaankin jo paremmalla puolella. Tässä vaiheessa syöttövälitkin alkavat pidentyä ja puolihysteerinen, väsymyksestä "puolikuollut" kasvattaja saa nukkua lähes tunnin kerrallaan, jos malttaa.

Usein sitä nimittäin vain istuu laatikossa ja ihailee. Luonto on uskomaton, elämä on vasta alussa, mutta vietit toimivat. Pentu, joka painaa vaivaiset muutama sata grammaa, ei näe, ei kuule, eikä osaa kävellä, osaa silti vaistojensa varassa vetää itsensä etutassuilla kohti emoaan. Tunteekohan se emon vai maidon tuoksun? Pentu käy ahnaasti emon nisään, sen punainen kieli kietoutuu nisän ympärille uskomattoman tiiviisti ja etujalat pumppaavat nisän ympärystä tarmokkaasti kuin kylän paras lypsäjä. Ja tämä tapahtuu heti syntymästä lähtien. Näistä imemisliikkeistä näkee, että vastasyntynyt tulee selviytymään, eikä sitä tarvitse elvyttää. Kun pentu sitten on syönyt pikkumasunsa täyteen, se kierähtää emon karvojen sekaan tai nukahtaa kieli nisän ympärillä, "tutti suussaan". Se nukkuu turvassa emonsa huomassa niin luottavaisena, että saa kyyneleet katsojan silmiin.

Eilinen pikkujoulun aatto jäi plogin kirjoittajalta väliin ja siitä tuli heti palautetta. Käsittämätöntä, miten suosittuja nämä pikkujorinat voivatkaan olla. En olisi ikinä uskonut, että sivuillani ja tässä plogissa vierailee satoja ihmisiä päivittäin. Vaan eilinen jäi väliin siksi, että tuli perjantai-iltana nuori 18-vuotias nainen, käski minut nukkumaan, valvoi pentujen kanssa aamuyöhön. Komensi minut pitemmälle ostosreissulle oikein kaupunkiin. Siihen saakka olin uskaltautunut vain lähikauppaan koko ajan peläten, mitä kamaluuksia pentulaatikossa sinä aikana tapahtuukaan. Se on sitä yksinasumisen ihanuutta ja kurjuutta! Ei ole ketään nalkuttamassa siivoamattomasta huushollista tai tyhjästä jääkaapista, mutta ei myöskään ketään jonka kanssa vuorottelisi pentujen vahdinnassa.

Tämä nuori tehopakkaus imuroi ostosreissuni aikana koko talon, moppasi lattiat, vei roskat, siivosi pentulaatikon, kampasi emon ja otti nettisivuilleni viralliset yksiviikkoiskuvat. Ei, ei hän ollut ammattisiivooja, ei robotti, kotiapulainen, ei hän ole tyttäreni, ei edes sukulainen, onpahan muutaman kasvattini omistaja. Että jos tämä koiraharrastus tuntuu välillä itsestäkin täysin pöhköltä, niin tämän kautta olen saanut tavata monta ihanaa ihmistä, joita en muuten koskaan olisi tavannut. Näitä uskomattomia ihmisiä olen tavannut sekä koti- että ulkomailla. Ai, että mitenkä se liittyy eilisen plogikirjoituksen puuttumiseen, ei mitenkään, paitsi että kun saa nukkua pitempään kuin on yli viikkoon tottunut, puuroutuvat ajatukset entistä enemmän, eikä mitään synny. Kuten huomaatte ei vielä tänäänkään!