Ilmassa on aina enemmän ja enemmän syksyn tuntua ja tuoksuja. Ensimmäinen vuosi eläkkeellä alkaa kääntyä syksyyn. Outoa oli tänä ensimmäisenä oloneuvoksettaren kesänä se, ettei kesäloma loppunutkaan ihan liian nopeasti. Vain kesä loppuu ja vaihtuu syksyyn. Ei minulla ole mitään syksyä vastaan, se on aina merkinnyt jotain uutta. Töissä se merkitsi uusien tv-ohjelmien alkamista, vapaa-aikana sadon kypsymistä, uusien harrastusten alkamista ja syksyn huikaisevia värejä ja maan tuoksuja.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Nytkin se merkitsee uuden ajanjakson alkamista. Kiikan uimahalli aukeaa näinä päivinä ja sinne on siskolikan kanssa tarkoitus jättää useampi kilo. Sitähän se syksy on. Ensin keväällä on päättänyt elää kesän salaateilla ja vihanneksilla tiputtaakseen painoaan, vaan

niihän siinä ei juuri käy. Joten syksyllä sama peli jatkuu.

Näinä päivinä tulee kuluneeksi vuosi siitä kun lopetin tupakanpolton. Se tapahtui siis vuosi ja runsas kymmenen kiloa sitten. No katsotaan, josko kiikkalainen uimahalli söisi läskejä

hanakammin kuin pääkaupungin ja Yleisradion vastaavat. Toivotaan ja varmaan niin käykin, koska kaikki muukin on täällä ollut mukavaa.

Sinisen talon koiraporukka muuten juuri äsken ovenraossa ja katseli ensimmäisen kerran inhoten pihalle. Siellä satoi. Täällä ei ole satanut muutamaan viikkoon juuri nimeksikään.

Meidän karvajalkamme katsoivat kaikki minua syyttävästi; jotenkin, että "mitä ihmettä sinä nyt olet saanut aikaan", ne tuntuivat kaikki sanovan. Eihän vielä tunti sitten satanut ollenkaan kun olimme metsälenkillä. Me taas iloitsimme sateesta, eilen uusittiin marjapensaita ja viikonloppuna laitettiin sininen Kärhö eli Klematis sinisen unelman seinää kipuamaan. Sade tuli kuin tilauksesta,

Saattaa muuten olla, että nelijalkaisemme luulevat tämän unelmamme ja sen pihan olevan aina kuivan. Sehän vasta sopisi varsinkin Nerolle, joka inhoaa sadetta ja vesilätäköitä sydämensä pohjasta. Nuorena poikana Nero sai näyttelyssä elämänsä ensimmäisen kakkosen (sinisen nauhan) hollantilaiselta rotuun vihkiytyneeltä tuomarilta, koska se liikkui hyvin epätyypillisesti schapendoesiksi. Helsingin stadionilla satoi ja sen kuulu ruohomatto oli märkä. Nero yritti liikkua koskettamatta mahdollisimman vähän märkää maata. Se juoksi tyyliin kaksi hyppyä eteenpäin ja muutama taakse, jos sattui kuivempi kohta olemaan takanapäin. Se suorastaan yritti leijua maanpinnan yläpuolella.

Seita sen sijaan on oikea kuralätäköiden prinsessa, se viihtyy makuulla tai vaikka kyljellään jos jonkinlaisessa kuravellissä, samaa maata on Riips-Raaps eli Riitu ja Rolle myös. Rolle harrastaa mutakylpyjä metsälenkkimme aikana useaan otteeseen ja haisee kuin rankkitynnyri. Tänään se kaivoi innoissaan vettävaluvan marjapuskan juurta ja yritti saada hajusteeksi turkkiinsa viimeisetkin syyslannoitteet, jotka olimme turvallisuussyistä piilottaneet mullan alle istuttaessamme marjapensaita. Sen erikoisessa suosiossa on kanakakkaparfyymi koko keholle kerien levitettynä. Vaikka sen piilottasi miten syvälle, aina poika sen löytää ja tulee haltioissaan hajuineen sisälle näyttämään ja hyppää parhaassa tapauksessa juuri vaihdetuille lakanoille.

Niin että syksyn muhevimmatkin tuoksut tulevat sisälle, halusimme sitä tai emme. Mutta kaipa meillä juuri siksi on koiria ja itsehän olemme elämäntapamme valinneet.