Miinan yksiössä alkaa tapahtua hetki hetkeltä enemmän. Pennut ovat pitempiä aikoja hereillä, leikkivät keskenään ja äitinsä kanssa. Miina on uskomattoman kärsivällinen niiden kanssa, vaikka ne imiessään "ruuhkautuvat" Miinan jalkoväliin, niin, että olisi töitä ahtaajille; mahtuisivat ammattilaisten ahtaamina varmasti paremmin, Miina on aika pienikokoinen, oman 10-jäsenisen pentueensa pienin.

Tämä rytmiryhmä haukkuu, murisee ja metelöi uusin äänin päivä päivältä enemmän ja mitkä ruokahalut niillä on, Jauhelihapallerot menivät kertahotkaisulla. Varsin lihanhimoiseksi osoittautui Nightwish, se olisi valmis syömään siskojensakin annokset, vaappui perässä kun tuli toisen vuoro ja yritti jaolle ihan samaan malliin kuin "ahnepossu" isoäitinsä Amelie-Sofie.

Tähän saakka Miinahan on ne kakattanut, mutta eilen sitten pantiin oikea "kakkashow" pystyyn. Ne ovat tosi hellyttävän näköisiä ponnistellessaan ensimmäistä satsia pikkupepustaan ja auta armias, etten nähnyt Elbajonin raapaisevan jalalla vielä päälle. Sietikin, oli pötkö sen pituinen, että ihme, että sisälle ollenkaan oli mahtunut. Onneksi ei jauheliha löysentänyt masua. Kiva katsella näitä ensimmäisiä itsenäisiä ponnisteluja. Muutamassa viikossa se homma on kaikkea muuta kuin kivaa katsella ja sitä riittää viikkotolkulla, kun ei äitikään enää siivoa.

Ihanaa, että lupaavat vapuksi kaunista ja tosi lämmintä, maakin on jo sula ja lämmin, että saattavat Miinan kauhukakarat päästä vapunviettoon aitaukseen pihassa muutamaksi tunniksi. Raitis ilma lisää ruokahalua ja nukkumishaluja myös. Yöunet muutenkin pitenevät, eikä kasvattajaraukan tarvitse nousta ihan joka tunti lämpimästä sängystä auttamaan tai ainakin tarkistamaan, että Miina menee laatikkoon, eikä esimerkiksi sen lastenhoitoon erikoistunut äiti-Amelie tai pentujen Riitu-serkku, jota laatikon salaisuudet todella kiinnostavat. Pentulaatikon ympärillä on aita juuri sen takia ja sitä pitää avata ja sulkea äidin kulkea. Siksi on noustava syönnin aikoihin, tosin yöaika on talossa aika rauhallista, eikä näistä muista kukaan ole silloin vaivautunut uniltaan nousemaan ja laatikkoon yrittämään.

Ihana juttu, että yöt pitenevät. Viime yönäkin se kesti melkein kolme tuntia kerrallaan ja syönnin jälkeen toiset kolme. Näytän nimittäin taas kaikki ikäennätykset lyövältä muumiolta ja silmäpussit voisi vaikka täyttää heliumilla ja käyttää vappupalloina. Onneksi on tuo ylioppilaslakki, jonka alle voi ainakin yrittää kätkeytyä satunnaisia pennunkatsojia piiloon. Niin ja pentujahan ne tulevat katsomaan, eivät minua. Toivottavasti lakki suojaa riittävästi, etteivät heti karkuun säntää, vaikka se taitaisi tälle villikoiralaumalleni sopiakin. Olisi niin komeata ajaa takaa isoakin ihmistä, kun täällä ei kuitenkaan ole edes vappukulkuetta haukuttavana.

Sisäinen munkkileipurini  heräsi kun luin Aamulehden viikkolehdestä ohjeen munkinpaistoon ja väitteen siitä, että meissä kaikissa asuu sisäinen leipuri. Olen aina rakastanut leipoa korvapuusteja, mutta saattaa olla, että lehtikirjoitus herätti himon kokeilla taas pitkästä aikaa munkin paistoakin. Sellainenhan se median valta on, olisihan vanhan toimittajakonkarin se pitänyt tietää.

Jospa voisin tällä kertaa taas uhkarohkeasti yrittää sihdata hilloa munkin sisään. Aikaisemmisssa yrityksissä  hillot menivät ihan muualle kuin munkin sisään. Nyt voisin kokeilla vaikka ruiskulla, niitähän nyt tässä pentupuuhassa on vaikka apteekin perustaisi.

Tänä aamuna muuten pentujen menu laajeni jauhelihasta uudenlaiseen pentuvelliin. Hollannin Rian suosituksesta keitän broilerinfileet kypsiksi, jauhan ne ja sekoitan riisihiutalevelliin. Olen pakastanut tätä velliä muutamat rasiat jo valmiiksi ja tänä aamuna sitä sitten kokeiltiin ja opeteltiin lautaselta syömään. Apuna oli myös pikkulusikka. Nightwish osoittautui taas hanakaksi syöpöksi, mutta porukan fiksuin oli eittämättä Nonstop kirppuni. Se seisoi lautasen vierellä ja söi ensi hetkestä lähtien ja hyvin. Nightwish luisteli laurasella ahneuksissaan, Elbajon kiersi lautasta ja murisi, Nurejev istui nurkassa sen näköisenä, ettei hänestä kukaan välitä, mutta söi sitten lusikasta, samoin Nefertiti. Olipa taas vellirumba, ihmettelen, miten olen onnistunut opettamaan Amelien kaikki kymmenen pentua yhtä aikaa syömään. Miina muuten pesi syönnin jälkeen pentunsa entistä innokkaammin, nuoli varpaanvälitkin. Se on aina ollut vähän huono syömään, ehkä pitäisi pennut pyörittää vellissä, niin se söisi koko ajan hyvin, onneksi se nyt kuitenkin syö riittävästi, koska saa samaa ruokaa kuin pennutkin, tänä aamuna se oli samaa velliä kuin pennuille ja nappulathan ovat niitä samoja, joilla pennut pian aloittavat uudet kulinaariset nautintonsa.