Hahaa järjestys se olla pitää, tuumi porukan esikoispoika Nuori Elvis, kutsun sitä Elbajoniksi, koska sen isää Elvistä kutsutaan kotioloissa Elbaniksi. Elban junior siis aukaisi silmänsä ensimmäisenä! Tänä aamuna se katsoi vielä hieman tutkimattomin silmin minua laatikosta, kun menin sinne ”tarkastamaan” tilannetta. Myös liikenneympyrässä vauhdissa syntynyt tyttö Nightwish oli aloittanut, toisena kun järjestyksessä muutenkin on, sillä oli toinen silmistä jo auennut. Sitä kutsun tyypiksi, sen nimen se sai klinikalla meitä synnytyksessä avustaneelta ihanalta harjoittelijatyttö Lotalta. Tyyppi siis on nyt vielä silmäpuoli, mutta iltapäivällä se lienee säihkysilmänä ihan oikeassa järjestyksessä.
Aikataulussa ollaan, huomenna porukka täyttää kaksi viikkoa ja jo jonkin aikaa olen huomannut niiden myös reagoivan keittiössä syntyviin äkkinäisiin ääniin. Korvatkin ovat siis aukeamassa samaan aikaan, niinkuinm kuuluukin.
Nimistä lisää, Viksu-klinikalla ensimmäisenä syntynyttä pikkukirppua (sekin nimi tuli Lotalta) en sentään kutsu suoraan Viksuksi, mutta Nixu siitä tuli helposti. Nurejeville ei ihan hetikään ole keskittynyt sopivaa hellittelynimeä, mutta sekin kyllä löytyy kun toiminta alkaa. Nefertitistä on automaattisesti tullut Titti (Titiä en sen ”piipittävän ja lapsille lässyttävän” tv-Titi-Nallen esittäjän takia halunnut, anteeksi, nallea vastaan ei mitään). Niiden tulevilla nimillä niitä kutsun, heti kun tiedän ne.
Tänään on sitten jännittävä päivä katsoa, meneekö silmien aukeaminen ”aikajärjestyksessä”. Ihanaa saada taas ”käpälöidä” niitä. Olen tehnyt niin jokaisen pentueeni kanssa, joka päivä myös silloin kun olin töissä heti syntymästä saakka. Usein otin lomat juuri silloin kun pentuja oli. Olen nimittäin vakaasti sitä mieltä, että mitä enemmän ne tottuvat ihmisen käsittelyyn, sitä sosiaalisemmiksi ne tulevat.
Tällä pentueella on myös onni, että sen äiti on viettänyt pieniä pissatuokiota lukuun ottamatta aikansa pentujaan hoitaen ja nuollen jo kaksi viikkoa. Miina on mieluummin syönytkin vielä omassa yksiössään, pennut syömässä samaan aikaan.
Nyt vasta laatikossa sitten alkaa tapahtua. Huomenna ne ovat kaksi-viikkoisia, on ensimmäisen madotuksen aika ja pian aloitetaan lisäruokinta. Se vasta on opettelua. Pennut rakastavat vellissä uintia ja äitinsä rakastaa vellin pesua pennuistaan. Aloitan kuitenkin raa´alla jauhelihapallolla ja katson, miten pikkumasut siihen tottuvat, lisää palleroiden määrää ja sitten annan velliä, senjälkeen alkaa sitten opettelu liotettuhin nappuloihin. Pian ne nousevat jaloilleen ja totta tosiaan yritystä on jo ollut. Elbajonkin nousi jo viikko sitten vapiseville jaloilleen, vaappui siinä sekunnin ja
tussahti takaisin mahalaskuun.
Pikku Nixu-kirppu tuntuu viihtyvän omissa oloissaan, Elbajon sen sijaan kirkuu heti äitiä, jos huomaa joutuneensa väärälle puolelle laatikkoa. Nightwish ”kanadalainen” on myös mielellään omissa nurkissaan, se nukkuu ihanan hellyttävästi kerälle kiertyneenä (katso pentukuvaa 10- päiväisestä).
Miina jatkaa unilauluaan pennuille. Miinan veli Roope aina ”piippasi” autossa, jos se ei tiennyt minne mennään, Miina puolestaan ”piippaa” lapsilleen unilauluna pitempää versiota kuin näiden pentujen Roope-enolla, mutta sävy ja sointi ovat samat. Pentujen Amelie-mummu kuunteli pää kallellaan tyttärensä laulua, ja tuntui hyväksyvän sen.
Olin eilen puutarhamessuilla Tampereella ja ylikoulutettu koiranhoitajasisko miehensä muun lauman kanssa hoiti pentulaatikon. Rolle tosin ei ehtinyt leikittää pentuja (ei vielä saisikaan), se kieri, ryömi, sukelsi ja kolusi joka ikisen kuraojan pellonpientareella. Arvatkaapa, miltä se näytti ja miltä se haisi ja miltä kylpuhuone naytti sen jäljiltä?
Nyt on sitten pääni täynnä puutarhaideoita ja lasiveranta pelakuita. uusi vastahankittu komposti toivottavasti alkaa muhia pihan nurkalla ja säästää luontoa omalla tavallaan Tästä tulee taas uusi ihana tapahtumarikas päivä sekä sisällä, että puutarhassa. Lupasivat lämmintä kevätsäätä, hyvä niin viimesyksyn lehdet odottavat vielä poimijaansa pitkin pihaa, talo kun on ollut asumattomana pitkään, vain peruslämmöllä. Mutta tämän talon nuori perijä ja hänen vanhempansa ovat pitäneet ihanasti huolta talon kunnosta ja pihan linnuista ja puutarhasta. Nuoren emännän koiran pikkuiset kynnenjäljet ovat keittiön ovessa ikään kuin tervehdyksenä meille tänne muuttaneille, ei tarvitse ihan hirveästi stressata koirien vuoksi, ne ovat luvallisia täällä. Tämä on niille paratiisi ja kyllä nautin minäkin, kunhan välillä pääsen ”sivistyksen” pariin, sillä mihinkäs koira karvoistaan pääsee (vaikka kuraisenakin) tai toimittaja tapahtumien seurannasta..