Muutaman yön valvomisen jälkeen, alkaa olla ihan pöljänä. No eihän se meikämuijalle outo olotila ole milloinkaan ollut.

Vauvat keittiössä voivat hyvin ja kiitos ylikoulutetun siskolikkani ja hänen Jussinsa minulla on melkein kissanpäivät, viime yönäkin sain nukkua melkein neljä tuntia putkeen. Olisin nukkunutkin, mutta sydäntä painaa huoli.

Miina on itsekin aika väsynyt ja vielä eilen sen silmänvalkuaiset olivat kamalista ponnistuksista johtuen punaisia ratkenneita verisuonia täynnä ja lämpöäkin sillä vielä vähän on, mikä tietysti on luonnollista.

Suurin huoli kuitenkin oli siitä ensimmäisenä klinikalla syntyneestä tytöstä, jonka syntymäpaino oli vain 155 grammaa, se on niin kamalan pieni ja nämä isommat jyräävät sen niin, että kun se viimein pääsee tissille, se ei enää jaksa imeä. Lopulta se alkoi olla niin väsynyt, ettei se ensimmäisenäkään imemään päässeenä jaksanut imeä. Klinikalla se kyllä syntymäpäivänään imi reippaasti, mutta koko sakin imiessä, se jää jalkoihin. Annoimme sille eilen illalla hedelmäsokerivettä ja jo hetken kuluttua se jaksoi imeä ihan itse. Nyt hain sille vielä puppyboosteria eli upeata valmistetta, joka virkistää ja korvaa äidin maidon. En ollut siitä aiemmin kuullut, enkä onneksi tarvinnutkaan, mutta Trasseli-kennelin Anita; ystävä vuosien takaa jo briardien ajoilta siitä oli kuullut ja sen neuvoi. Anita on briardini Pippurin kasvattaja, ja yhteisomistaja Onnimannin kanssa. Onnimanni asuu hänen luonaa lammasparatiisissa. Niin ja minun syytäni oikeastaan on, että Anitalla schapendoeseja nyt on, briardien sijaan.

Tänään aamuyöstä aloin kiinnittää huomiota myös toisen pojan, sen mustavalkoisen imemiseen, sekään ei oikein jaksanut. Syynä varmaan on, että emolle annettiin niin monta hormonipiikkiä ja Miina tosiaan on itsekin väsynyt, punnitessa sen pikkupojan paino ei ollut lainkaan eilisestä noussut, niinpä sekin sai suun täydeltä puppyboosteria. Toivottavasti se auttaa vielä paremmin kuin hedelmäsokeri.

Olen vuosi sitten menettänyt kolme pentua K-pentueesta kamalaan virusripulitautiin, enkä usko enää kestäväni uusia menetyksiä. Onneksi on se ylikoulutettu Riittasiskoni, joka uhraa oman yksityisyytensä olemalla täällä ja "hylkäämällä" oman sänkynsä.

Taistelu jatkuu ja varmaan kaikki menee hyvin pessimismistäni huolimatta. Pennut ovat pyöreitä, lämpimiä ja reippaita, niinkuin niiden kuuluukin.Vain minä silloin tällöin huolestun turhaankin.