Kiirettä pitää ja jännittää. Miinalla alkavat olla odotuksen viimeiset päivät. tänään on 59 vuorokausi, joten vielä saattaa mennä päiviä ihan ensi viikon puoliväliin saakka, mutta periaatteessa ne ovat valmiita tulemaan maailmaan jo nyt, saa nähdä.

Miina on paisunut ja nistä myös, mutta sellaisiin mittoihin kuin äitinsä Amelie, se ei ole yltänyt. Seita ja Miina pärisevät toisilleen ja Miina muutenkin tuntuu olevan ”tiukoilla”.

Ostin pienen pöytäkoneen astioilleni, koska olen allerginen pesuaineille, niin ja suoraan sanoen myös laiskuuttani. keittiö näyttää aina niin paljon siistimmältä kun likaiset astiat voi työntää koneeseen  No sen koneen asentamiseen tarvittiin putkimiestä, tuttu ja sinisessä unelmassa vesivahingon takia usein vieraillut koiraystävä Pekka tuli asentamaan.

Pekka ajoi pihaan ja istui vielä autossaan kun Miina meni ja näykkäisi häntä käsivarteen tyyliin, ”ala painua, et tule tänne, keittiössä on pentulaatikko jo valmiina”. Ihan siitä kädestä tuli verta.

Ikinä ennen se ei ole ketään edes yrittänyt näykätä, mutta tämä taas vahvisti sanontaa, ettei ikinä pidä koirastaan sanoa, ettei se koskaan mitään tee…

Pekalla itselläänkin on koira, pohdimme, että josko se näykkäisy johtui vieraan koiran hajusta, vaiko vain siitä, että tulevan äidin ”pinna kiristyy” vatsanahkojen kiristymisen myötä.

Nyt kuitenkin päivittäin jännitetään ja meikämuija yrittää ehtiä laittaa puutarhaakin vähän parempaan kuntoon, ennen kuin pennut tulevat kiireineen.

Täällä uudessa kodissa ei muutenkaan ole kaikki vielä kohdallaan, mutta pentulaatikko on keittiössä patterissa kiinni ja puulaatikkokin kannettu täyteen puita, alussa kun pennuilla pitää olla tosi lämmin. Miinakin on sellainen ”kirpun kokoinen”, ettei se samaa lämpöä pysty tarjoamaan kuin äitinsä mainio matami Mimmi eli Amelie-Sofie.

Tytöt kyllä tietävät pentulaatikon tarkoituksen, kaikki kolme synnyttänyttä; Siiri, Amelie ja Seita ovat siellä vierailleet hieman ihmeissään kun ei mitään tuntemuksia heistä kellään ole. Ujo pikkulikka Ripa ei sinne mene, mutta sen kokemuksethan ovatkin vain syntyminen siinä laatikossa.

Se on ihana ja perinteinen laatikko, ensimmäinen pentueeni syntyi Hakamon Tanjan Tiibetinterrieri-laatikkoon, mutta Topelius-pentueen syntyessä se oli jo käytössä. Roope-pojan, Miinan ja Manun lisäksi siellä oli kaikkiaan yhteensä 10 vauvaa. Sen laatikon on tehnyt Kallisen Kimmo Roopen ja Ollin omistajia, Jennan isä. Se on siisti, kaunis, turvallinen ja maalattu sekä vaaleansiniseksi, että vaaleanpunaiseksi ottamaan vastaan poika. ja tyttövauvoja.

Perinteitä siis on kun ensimmäisestä pentueesta tähän laatikkoon viisi vuotta sitten syntynyt Miina nyt saa siellä Elviksen vauvoja. Ja onhan sinne syntynyt kolme vuotta sitten Miinan veljen Roopen pentue, se missä Riitu oli ainoa narttu ja äitinä kaikenmaailman hulivili Seita. Seitaa tosiaan sai houkutellakin välillä laatikkoon, se kyllä piipahti siellä, mutta tykkäsi, että pieni pyörähdys riittää ja sitten taas muualle. Amelie sen sijaan oli koko ajan laatikossa ja tönimässä nukkuvia pentuja syömään, niin että sitä sai oikein hätistää pois välillä itsekin lepäämään.

Se ei helpolla tullut laatikosta, paitsi tietenkin kun oli ruoka-aika, silloin saivat pennut jopa huutaa oman ruokansa perään.

Saapa nähdä, miten ja milloin Miina. Jännää !