Tänään vietämme pentujen 1-viikkoissyntymäpäivää, vailla huolen häivää, sanoisi runoilija. Miina on osoittanut loistavat emonkykynsä hoitamalla lähes yksin ja rauhassa pentueensa koko yön. Kasvattajaparka vain seisoi laatikon reunalla ja tunsi itsensä hyödyttömäksi.

Ihmeellistä, miten pennut jo nyt löytävät tiensä nuuskimalla maitoautolle. Pieni liikuttava nuuskutus kuuluu kun ne määrätietoisesti ryömivät kohti emoa. Määrätietoisesti tosian, tänään ja jo eile tämä uusi Elvis yritti ”kävellä” emon luo. Se tosiaan nousi jaloilleen, vaappui ja oli vielä avautumattomien silmiensä ilmeelläkin sen näköinen, että minähän kävelen ihan justiinsa! Äidin poika luonteeltaan, varmaan se kohta käveleekin.

Pikkukirppu on tomeraa tyttöä, sekin painaa jo yli tuplaten syntymäpainoonsa nähden ja on pyöreä lämmin ja terhakka. Se pumppaa pikku tassuillaan nisää ja laulaa ”unilaulua” saatuaan masunsa täyteen. Se on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin liikkis! Niinhän ne ovat kaikki, mutta kun tämän pikku neidin elämän toinen päivä oli vähän pilvinen, on siitä tullut minun sydänkäpyseni. Mieluusti nostan sen ensimmäisenä nisälle, tosin sitä ei sinne tarvitse nostaa, kuten ehkä eilisistä kuvista muistatte, se kiipeää sinne itse.

Ylikoulutettu koirahoitaja, siskolikka lähti eilen omaan siniseen unelmaansa. Hän itse ehdotti, että otetaan koko muu lauma sinne ja annetaan Miinan olla yksin vauvojensa kanssa. Olin ensin vähän vasrtaan, kenenkäs kanssa minä nukun, ellei Neropappa ole kainalossa selällään peiton alla ja Ripirapi polvitaipeessa, Amelie-Sofie varpaiden päällä ja Seita ja Siiri sängyn alla? Mutta Riitta piti päänsä ja oikeassa oli (vaikea myöntää).

Miina hoiti rauhassa koko yön sekä itsensä, että pennut, imetti ne ja tarvitsi minua vain ruokaa ja puhdasta vettä antamaan, sekä ulos päästämään. Sain varmaan ensimmäisen kerran koko pentuhistoriani aikana nukutuksi pitemmän aikaa kuin koko edellisellä viikolla yhteensä. Vielä tänään muut ovat poissa, mutta huomenna ne tulevat ja näen Siirin ja Manun. Ne olivat eilen Haukkiksessa Vammalassa trimmattavana.

Selvästi Miina nautti kun se sai yksin putsata ja ”buunata” pentujaan, eikä tarvinnut vahtia sitä, kuka kulloinkin yrittää laatikkoon. Tosin se selvästi nauttii myös saadessaan ”isotella” muille nartuille, että nämäpä ovatkin vain hänen vauvansa. On se vaan tottunut siihen, että koirakavereita sekä leikkiin, että murinaan aina riittää ja on riittänyt. Nyt sille kuitenkin selvästi teki hyvää saada nukkua yhdessä pentujen kanssa kaikessa rauhassa, ja kyllä se nukkuikin, niin kuin minäkin.