Viime päivät ovat olleet touhua täynnä. Kohta tästä lähdemme ajamaan kohti Raumaa ja koiranäyttelyä; Rolle-polle, Riitu ja Seita. Rolle yrittää sitä toista ykköstään, jotta voisin käyttää sitä jalostukseen. Se on iso, mutta ei ylisuuri, se on varsin tasapainoisesti kehittynyt, sillä on hieno ja hyvärakenteinen turkki ja mikä parasta aivan ihana ja hömppä, leikkisä luonne. Olen ajatellut käyttää sitä lempiystävälleen ujolle Riitutytölle, jonka ujouskin on iän myötä häviämässä. Riitu on pieni narttu, joten sieltä saattaisi tulla ihan kivannäköistä jälkeä, kunhan ensin tarkastetaan Rollen lonkat. Riitu muuten on jo serttiä vaille valio, se aina tuon ujoutensa takia esiintyy niin vaatimattomasti kehässä, että saa vain varasertin- Vain kerran se on voittanut Seita-äitinsä, vaikka tosiasiassa on sitä parempi rakenteellisesti.

Viime päivät ovat siis olleet täynnä koirien kampaamista. Rolle kun on kerännyt itseensä kaikki risut ja männynkävyt, pienistä piikkisistä kuusenoksista puhumattakaan. Sitä on tässä Riittasiskoni ja Jussin kanssa rassattu muutamat päivät ja aina se kuraojassa koluttuaan on saman näköinen. Mutta hauskaa sillä siellä kuravellissä on. Se tosiaan läträä sen ojan päästä päähän, pomppii ja hyppii kuin viimeistä päivää, johan sitä ihan sammakonkutukin siellä ojassa pelästyy.

Olemme myös olleet istuttamassa äidin ja isän haudalle äitienpäiväruusut, ei sitä "kamalaa" anteeksi kuukausiruusua, jota äiti inhosi, vaan pienet, herkät shampanjaruusut kaksi kapplein, molempien muistolle omansa.

Äitihän kuoli viime kesäkuussa juhannuksen jälkeen ja nyt on sitten menty melkein kaikki vuoden juhlapäivät ensimmäisen kerran ilman soittoa tai onnittelukäyntiä äidin luona. Ehkä tämä äitienpäivä oli vaikein, äiti asui kanssani ensin Tampereella muutaman vuoden ja Helsinkiin muutettuani, muutti -70-luvun alussa myös sinne. Äiti muutti meidän omakotitalomme yläkertaan kun Laura-tyttäreni syntyi 1974 ja siitä saakka asuimme yhdessä aina siihen saakka kunnes äiti -90 luvun lopulla muutti vanhusten palvelutaloon. Silloinkin juuri äitienpäivä oli se ehkä kiintein juhlapäivä, äidillä oli syntymäpäivä 9.5 eli aina jollei juuri äitienpäivänä, niin ihan viereisinä päivinä kuitenkin. Tuntui haikealta viettää tätä syntymäpäivää perjantaina äitiä muistellen ja kaivaten haudalla.

Äiti olisi taas nauttinut pikkupennuista, hän oli koiraihminen myöskin. myös siitä saan kiittää häntä.

Uskomaton asia naiselle äidin menettäminen, siinä katoaa tavallaan lapsuus, ei ole enää äitiä, jolta voisi kysellä, miten se ja se asia suvun historiassa on mennyt. Niin ja nyt me sitten olemme siskojeni kanssa se vanhin ja seuraava poistuva sukupolvi.

Onneksi on koirat, joita voi halia ja jotka ymmärtävät haikeutesi ja osaavat lohduttaa. Onneksi ovat nuo pikkupennut, jotka pitävät puuhassa ja jotka päivä päivältä kasvavat, katsovat suoraan silmiin ja jo heiluttavat häntääkin. Nyt kahvinkeittoon ja näyttelymatkalle, onneksi on luvassa kaunis päivä. on tämä ihana harrastus, tai oikeamminhan tämä on elämätapa. Mukaan lähtee "kennelpojaksi" siskonmies Jussi ja ylikoulutettu koiranhoitajasiskoni jää pentupiiaksi muun lauman kanssa. Mahtavaa yhteystyötä meillä edelleen, vaikkei saman katon alla enää asutakaan. Peukkuja vaan pystyyn ja menoksi!