Ilmat ovat taas kylmenneet, meteorologit sanovat, että nyt ollaan normaaleissa lämpötiloissa. No vapun seudun ja viikonlopun lämpimät sallivat pentujen totutella ulkona oloon, eilinen tuuli pelotti niitä ja kyllähän ne palelivatkin. Oman laatikon lämmössä sitten nukuttiin ulkoilun jälkeen pitkään ja hartaasti. Miina syöttää edelleenkin pentujaan tosi ahkeraan ja viettää öitä niiden kanssa nukkuen ja leikkien. Nyt se tosin jo tulee nukkumaan laatikon ulkopuolelle. Viisi pientä lämpöpatteria turkissa nukkumassa varmasti kuumentaa huolellistakin mammaa.

Vanharouva Siirikin kotiutui eilen, sehän on ollut sisaren lellittävänä Sinisessä unelmassa, nyt se sitten palasi tänne auringon keltaiseen paratiisiin, miksi tätä nimitän. Nyt on siis koko laumani täällä taas ja pennunkatsojille riittää haukkujia. Siiri oli aluksi ihan varma, että pennut ovat sen. Se kiersi laatikkoa ja yritti muistella, missä völissä se ne on saanut ja oli suorastaan stressaantunut kun ei päässyt niiden luo, siksi pinen dementoituvan mummini oli helpompi olla Riitan ja Jussin luona.

Opettelen täällä maalla uusia elämisen taitoja, nautin pentujen kasvusta ja puutarhan ihmeiden seuraamisesta, alan jo tottua siihen, ettei tarvitse käydä töissä, vaikka sitä vielä aika ajoin kaipaankin, oli se niin rikasta aikaa.

Viime viikolla löysin ison valkosipulipenkin, joka on naapurini sipuleista kasvatettu. Sipulit ovat kaksivuotisia hänen mukaansa, toisessa päässä maata olevat sipulit ovat vanhempaa ikäluokkaa ja ne saa korjata syksyllä talteen, toisen pään sipulit saavat levätä vielä yhden talven ja kasvaa ensi kesänä isoksi, näin tämä naapurin yli 80-kymppinen puutarhaihme neuvoi. Tänään menen hänen luokseen kylään illalla yrttiteelle ja opin taas uusia asioita luonnonyrteistä. Olen etuoikeutettu, minulla on nyt mahdollisuus kerätä muistiin hänen osaamistaan puutarhassa, ja elämisen taidoissa.

Pennut täyttävät tänään neljä viikkoa ja kahden päivän kuluttua niiden iän voi ilmaista kuukausissa,

Niiden ensimmäinen elinkuukausi on varsin tapahtumarikkaana takana, mitähän elämä tuo tullessaan, varmasti iloa, mutta myös murheita. Virkeitä ne ovat hereillä ollessaan, mutta nukkuvat vielä suurimman osan vuorokaudesta, syövät ja nukkuvat, leikkivät ja harjoittelevat sosiaalisia taitojaan ja kesken leikin sammuvat kuin se entinen saunalyhty. Helppoahan sitä on nukkua kun maha on mamman maitoa pullollaan.

Tänään on neliviikkois- punnitus ja varmasti ylittyy jo kahden kilon raja, isoimmilla, eli yhteensä laatikon sisältö painaa kymmenisen kiloa, kynnet on taas leikattu ja toisen matokuurin aika käsillä. Ohjekirjat sanovat, että emo ryhtyy vierottamaan pikkuhiljaa poikasiaan tässä vaiheessa. Miina ei ole tainnut lukea kirjaa ja jos on kuullutkin minun sitä lukevan, ei ole halunnut toimia kirjanoppineena. Eipä tietenkään meidän Miina; vastarannan kiiski kun on. Sen mielestä hiiret ovat edelleen ensimmäistä kiinteää ruokaa ja äidin maitoa ei voita mikään. uskomatonta, se on kuitenkin kaikista nartuistani pienin, mistä sillä maitoa riittää yhtä paljon kuin äidiltään, joka kuitenkin runsaudessa hakkaa vaikkapa norsumamman maidon tuotannossa ja muutenkin lihamassan määrässä.

Otimme ylikoulutetun siskolikan kanssa viralliset 4-viikoiskuvat oikein nimilappujen kanssa, vappukuvissa kun Jennan väittämän mukaan (päivittää sivuni edelleen hienosti) oli sama koira ainakin kolmeen kertaan. Johtuuko minun huonosta näöstäni, pentujen hämmästyttävästä samannäköisyydestä vai siitä vapusta ja tippaleivistä, tiedä häntä, nyt  pantiin oikein kennelnimien nimilaput näytille, omistajat saavat sitten itse miettiä niille omat hellittely- ja kutsumanimet. Niitä jo tiedänkin ja muutamia niillä nimillä kutsun, mutta jääköön vielä salaisuudeksi. Julkistetaan sitten virallisen kuusiviikkoiskuvan yhteydessä virallisella pentuepalstalla.