Luiskahti päivä ilman blogin päivitystä. Olen käynyt kampaajalla, kyllä oli tarviskin, johan meikämuijaa pelästyvät jo pennutkin. Olen myös nauttinut puutarhassa remuamisesta, ihanaa todeta, miten nopeasti kaikki kasvaa, puut ovat virheinä ja tuomessa isot nuput, viikonloppuna ne kukkivat. Saman tekee jo nyt viikonloppuna kielo tuolla oman yksityisen metsäni laidalla; paikassa, mihin aurinko paistaa aamusta iltaan asti. nuput ovat jo isoja, eilen en edes vilä erottanut niitä. Kasvamisen ihme on mieletön. Samaa ihmettä seuraan myös Miinan yksiössä. Pennut ovat nyt neliviikkoisia, toinen madotuskerta on tehty ja ne leikkivät päivä päivältä enemmän keskenään. Murisevat ja hyrisevät kuin pienet kotikäyttöiset moottorit. Ne maistelevat toinen toisensa suuta ja aina välillä joku unohtuu yrittämään maitoa velipojan pippelistä.
Ulkona on vielä ollut kovin kylmä ja tuulistakin, joten pitkiä aikoja ei ulkona vielä ole vierailtu. Pentujen luona sen sijaan on vierailtu.
Tuntuu hyvältä, että olen peräti voinut valita pentujen ostajat, niin paljon on kiinnostuneita ollut. Muutamalla ostajalla on ollut kokemusta karvakorvista eli turkkikoirista, parilla nimittäin on ollut briardi, yhdellä ostajalla jopa schapendoes. Sellaiselle on helpompi myydä, kun tietää, että heille on turkin hoito tuttua, ei tarvitse sääliä takkuista koiraa. Sillä varsinkin pentuturkin lähdön aikoihin koiran turkki on tosi työläs, vaikka se olisi oikeanlainenkin, saati sitten jos se on liian pehmeä. Minun koiristani Siiri-mummolla on aina ollut tosi pehmeä turkki, joka mummuiässä on muuttunut kohdun poiston jälkeen vieläkin pehmeämmäksi, sen turkki muistuttaa pitkänä enemmän huopatossua kuin koiran turkkia. Siksipä se viettääkin kesää taas "pystytukkaisena" tai paremminkin sille on tehty kesäinen siiliturkki, eli ajettu koneella melkein kaljuksi.
Jos ostajalla on kokemusta turkin hoidosta ja hän osaa varautua pentuturkin lähtöön, ja hoitaa sitä säännöllisesti, on hänellä helpompaa, koirasta puhumattakaan.
Monet kerrat olemme keskustelleet siitä, voiko schapendoesin ajaa kaljuksi. Muutama kasvattaja sanoo, ettei missään tapauksessa, ja ettei hän myy sellaiselle koiraa ollenkaan. Minä taas olen samaa mieltä tunnetun englantilaisen tiibetinterrieri kasvattajan ja koiratuomarin kanssa. Hän sanoo, että jos ihminen on valinnut hänen "tibbensä" rodukseen sen reippaan ja iloisen luonteen vuoksi, muttei osaa tai jaksa hoitaa turkkia, voi turkin ajaa tai ainakin leikata lyhyeksi. Olen samaa mieltä, sillä schapendoes on schapendoes lyhyellä turkillakin, lyhytkarvainen snautseri, jota eräs kasvattaja suosittelee ajellun schapen sijasta, ei ole schapendoes, ei näöltään, eikä luonteeltaan.
No meitä on montaa mieltä ja saa ollakin, mutta schape on aina schape, vaikka sen kaljuksi ajelisikin ja esimerkiksi vanhan koiran turkin repiminen takuista vähintään kerran viikossa, rasittaa koiraa ja väsyttää ja taas takkuisena sen iho kärsii. Mutta kukin tyylillään, eikö? Minä iloitsen nyt ihanista ostajistani, joita taas odotellaan oikein porukalla käymään.
Niin ja pentulaatikossa on kaikki niin hyvin. Seita-äiti ja Amelie-Sofie-äiti muuten saivat jo omat äitienpäiväkukkansa. Siskolikan tytär Hanna, jolla on Seidan Kaapo ja Amelien Kiira toi koiralapsosten puolesta kukkasen niiden äideille. Olivat tosi ylpeitä saamastaan huomiosta. Rolle puolestaan juhli tulevaa äitienpäivää sukeltamalla mahaa myöten kuraojaan juuri silloin kun meillä oli sähkökatko, eikä vesipumppu toiminut. Lorotettiin viimeiset vedet sen päälle pumpun toimimattomuudesta huolimatta ja veden vähyydestä johtuen kylppärissä haisee mudalle ja ties mille raadolle. Onneksi sähköt palasivat, edessä on kylppärin siivous. Rolle onneksi kärrättiin sinne Siniseen unelmaan haisemaan.