Päivät ovat kiireisiä. pentuja ulos ja sisään. Välillä on niin kylmä, että pennut suorastaan tärisevät. Kun kannan niitä ulos, ne suorastaan tahtovat lentää jo ovelta suoraan nurmikolle, kun huomaavat, minne pääsevät. Voi sitä pikkuisten iloa, ne juoksevat, pomppivat ja ovat liikkeessä koko ajan.

Ja voi, että uni maistuu ulkoilun jälkeen. Vielä on niin kylmä, ettei niiden voi antaa nukkua ulkona. Maatessa niille tulee kylmä, mutta juostessa ne pysyvät lämpiminä.

Ensi viikolla sitten lähtevät ensimmäiset vauvat ja itkut itketään. Huomenna mennään klinikalle laittamaan ne sirut. Katsotaan nyt, miten vauvat reagoivat melkein elämänsä ensimmäiseen autokyytiin, tosin nehän ovat olleet autossa jo syntymäpäivänään. Elvis kahteenkin kertaan, se kun syntyi kotona ja matkusti meidän kanssa klinikalle, Melli puoleentoista, koska sehän syntyi puolimatkassa liikenneympyrään, ja muu porukka on sitten autoillut kotimatkan klinikalta kotiin. Vaan eiväthän ne silloin nähneet, eivätkä kuulleet mitään. Nyt ne autoilevat yhdessä häkissä turvallisuussyistä.

Amelien kymmenen pennun pentueen sirutin kotona, mutta tämä porukka on puolet siitä, joten voimme hyvin harjoitella autoilua jo nyt. Viksussa muuten odotetaan uteliaina meitä, onhan tämä porukka heidän maailmaan auttamansa kokonaisuudessaan. katsotaan, miten menee ja mitä sanovat.

Meidän Onnimannista muuten tuli isoisä, kun Onnimannin pojalle Veetille (Trasseli Oltermanni) syntyi eilen viisi vauvaa Lammille. Minulla oli kunnia olla puhelimessa kummitätinä ja kuulla ensimmäisen syntyneen. Uskomatonta, miten se pikkuisen vastasyntyneen ininä aina hellyttää, sain kuunnella sitä puhelimitse.

Seita alkaa jo liehitellä Neroa juoksunsa takia, vielä ei Nero yritä, mutta kyllä se kohta saattaa innostua, onhan se monesti astunut uros ja osaa odottaa. Pian se raukka saa lähteä ”maanpakoon”, onneksi ei kauas, se pääsee Siniseen unelmaan, jonka se kokee toiseksi kodikseen.

Seidan sulhanen on parhaillaan lomalla Lapissa isäntäväkensä kanssa, palaavat viikonloppuna ja sitten matkaamme tytön kanssa miehelään. Jännää, jotenkin helpottaa pentujen lähdön sureminen, kun Melina jää tänne ja Seita toivottavasti tekee laatikkoon uudet asukkaat.