Pennut olivat eilenkin ulkona ja tänään, siitäkin huolimatta, että taivas oli kyllä aurinkoinen, mutta tuuli. ilma ja maa olivat suorastaan hyytävät. Olen rakentanut niille pihaan aitauksen, missä on häkki nukkumista varten ja päivänvarjo aurinkoa varten, mutta eilen ja tänään ne saivat juosta aitauksen ulkopuolella ja tutustua pihaan eri muodoissaan, maistella ruohoa, tunnustella pikkukiviä soratiellä ja kummastella kärpäsiä, joita onneksi näin kylmällä on vain niukasti. Sitruunaperhonenkin eilen näyttäytyi ja sitä tavoiteltiin koko porukalla.

Kaikki pennut ovat tosi reippaita, tulevat ulkonakin luokse kun kutsun, siitä se alkaa pennusta aikuiseksi kasvaminen. Melina, Melli on ehkä kaikkein rohkein, se on kulkenut kainalossani eniten, se valvoo porukasta pisimpään ja kun se nyt jää tänne, sen pitääkin tutustua taloon sisältä ja ulkoa. Mutta kukaan niistä ei ole mikään arkajalka, schapendoes on pehmeä koira ja minullakin niitä vähän liiankin pehmeitä kasvatteja on, se on linjoissa aina Hollannista saakka, mutta parhaani yritän. 

Joka päivä minulla onnneksi on aikaa montakin kertaa päivässä seurustella niitten kanssa ja opettaa kontaktin ottoa. Kaikki ne katsovat silmiin, ottavat kontaktia jo nyt, se on hellyttävää. Viisi pientä silmäparia tillittää suoraan sinua silmiin ja kysyy, mitä olen aikonut niille tänään järjestää.

Muutaman päivän päästä pennut täyttävät kuusi viikkoa ja sitten ne muutaman viikon sisään ovatkin kaikki muut lähteneet, paitsi tämä karamellini, cara (rakas) mellini! Tähän saakka pentulaatikko on niille riittänyt, Amelien 10:lle se tuli jo neljässä viikossa pieneksi ja piti laajentaa. Tänään laajensin Miinan yksiötä, sitä on niin helppo laajentaa, Jennan isä Kimmo on puuseppänä ajatellut kaiken valmiiksi. Yhdestä nurkasta vaan saranoista pidikkeet irti ja seinä leviää. Aukkoon sijoitin ison pahvilaatikon ja vanhan käytöstä poistamani yöpöydän, joka on toimittanut puutarhatyökalujen säilytysvirkaa. pahvilaatikkoon vain pentualusta ja yöpöydän alle viltti, joka sitten matkaa jokaisen pennun kanssa tutuntuoksuisena, osiksi leikattuna uusiin koteihin muistuttamaan vanhan kodin tuoksusta.

Nyt kun voi olla vain vähän aikaa ulkona, on ollut ihana katsella vauvoja, ne juoksevat laatikossa ja kehittävät motoriikkaansa nyt kun niillä on tilaa juosta. Mahtuu uuteen kotiin enemmän lelujakin, vaihtelen niitä niin, että aina on uutta ja kiinnostavaa, niitä kun pitää välillä pestäkin, on niissä aina jotain sotkua, kakasta puhumattakaan. Paperille asioiden toimittaminen sujuu silti tosi mallikkaasti ja päivä päivältä paremmin, minkäs sille voi että lelu suorastaan änkeävät pikkupepun alle tai peruuttaessa peppu ja kakka osuukin seinään. No sitä vartenhan kasvattajat ovat, että huolehtivat, kasvattavat ja kouluttavat.

Olen muuten parina päivänä jo katsonut kun Seita tekee itseään tykö Nerolle. Eilenhän sitten huomasin, että juoksu oli alkanut. Soitto Riitalle ja Markulle, joilla on Seidan Uuno (Kuuraparta), että pian tullaan. Ei, emme tietenkään mene miehelään Uunon luo, sehän ei sopisi alkuunkaan, me menemme miehelään Uunon isoveli Neron luokse. Jännää, miten taas onnistuu ja kiva nähdä, onko syksyllä taas laatikossa vauvoja.