Merkillistä, miten erilaiselta kesä tuntuu, tuoksuu ja maistuu kun aurinko menee pilveen ja ilma kylmenee. Toki luonto tarvitsi kipeästi vettä, niin kuin puutarhanikin, mutta oman mielialaan ei vesisade todellakaan tee hyvää.

Melinan tahtia ei ilmojen kylmeneminen ole haitannut. Se on varsinainen vauhtimimmi ja on jo nyt löytänyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat pihassa; varsinkin ne mahdottomat. Se kaivaa ihan samoista paikoista kuin äitinsä, vaikka Miina on jo lähtenyt kotiin, eikä ole mitenkään voinut opettaa sille ihan jokaista hiirenkoloa.

Tänään ovat Riitan ja Jussin kanssa asuvat koiratkin olleet täällä, siis Manu, Rolle ja Miina kun koirahoitajat ovat Tampereella hakemassa siskontytön Hannan koiria; Kaapoa ja Kiiraa. Menemme kaikki Siniseen unelmaan, siellä kun on enemmän tilaa nyt siis yhdelletoista koiralle hoitokoirat mukaan lukien. Kun talossa on kaksi kerrosta ja useita huoneita enemmän kuin täällä minulla, niin on tilaa leikkiä vaikka sisälläkin.

Viime yönä Siiri-mummu taas valvotti parit tunnit, se oli kuulevinaan ukkosen. Minä en sitä kuullut, mutta koirallahan on huomattavasti tarkempi kuulo kuin meillä kaksijalkaisilla, joten ei se mahdotonta ole. Siiri kun pelkää ukkosta ja armeijan harjoituskoneita ihan hysteerisesti, vaiva on vanhemmiten vain lisääntynyt. Ressukka läähättää ja tärisee niin, että se pelko jo hiaman on tarttunut myös ujoon pikkulikka Ripiin ja Nerokin on hieman epävarma, kuin ei tietäisi, onko pelättävää vai ei. Amelie ei ukkosista välitä ja viime yönä yllätin melinan nukkumasta Amalian turkissa. Amelie on aina ollut loistava äiti ja nyt se siis on loistava mummu. Oli se söpön näköistä, molemmat autuaassa unessa kiinni toisissaan, Melina vasta mumminsa pään kokoinen.Myös Siirimummu on valtavan ystävällinen vauvalle ja Nero on aina ollut ensimmäisenä leikkimässä jokaisen taloon tulleen uuden pennun kanssa. Ystävälliset pojat Manu ja Rolle ovat alusta asti pennun puistosetinä olleetkin. Tänään Rolle ja melina tulivat kellarin takaa kurkkuun saakka mustina ja märkinä kaivauspuuhista. Hauskaa oli ja kuraista.

Nämä nuoremmat ”lohikäärmeet”; Miina, Seita ja vähän Ripikin irvistävät ja ärjyvät sille, tosin Miina ja Riitu kyllä leikkivätkin, muttei Seita, se vain nostaa suupieliään irvistykseen ja päästää kammottavaa ääntä. Melina menee pois häntä heiluen tai sitten päättää kokeilla toisenkin verran lähestyä. Se on kuin pikkulapsetkin, jotka tykkäävät kun niitä pelotellaan. Ainoastaan kerran Seita on vähän napannut, Melina kiljaisi, mutta yritti taas uudestaan. Seita oli aika nolo kun vauva kiljaisi, se pyysi anteeksi monta kertaa, muttei kylläkään yhtään pehmennyt vauvelia kohtaan.

Melina ei pelkää mitään, ainakaan siis vielä. Välillä tuntuu ihan kamalalta kun koko lauma ryntää ovelle, menee Mellu mukana siellä muiden alla, muttei koskaan jää varsinaisesti jalkoihin, vaikka muiden mahan alla kulkeekin. Äkkiä se myös kasvaa ja oppii lauman tavoille, myös niille pahoille. Pian päästään rokotuksille ja koirakouluun Mellun kanssa ja pian otan sitä mukaan näyttelyihinkin. Lauantaina mennään Kotkaan, Kotkan ruusuksi niin toivoisin Riitua, se kun ei enää tarvitse kuin yhden sertin tullakseen valioksi. Mutta, mutta kun se ei nosta häntää, koska ei yhtään pidä näyttelyistä. Kokeiltu on vaikka mitä. Silti se on mulle niiiin rakas ja tosi hyvä myös rotunsa edustajana.

Ensi yöksi menemme siis Sinisen unelman koirahoitolaan, joten blogi taas jää, niin kuin on jäänyt monena päivänä, on sen verran rallia pennun kanssa. Ihanaa rallia kuitenkin.