Nyt on vuorokausi kulunut hätäsektiosta ja kaikki on hyvin. Kaikki pennut ovat kasvaneet eli niiden painot ovat vuorokaudessa lisääntyneet vähintään 10 prosenttia painostaan, ellei muutamalla enemmänkin. No se kertoo, että saavat maitoa ja osaavat imeä. Laatikossa vallitsee tasainen rauha, ne nukkuvat vielä paljon, mutta syövät tunnin välein, joku useamminkin. Muuten ne ovat hiljaa ja nukkuvat, mutta nisällä ne pitävät pientä ininää ”juttelevat” äitinsä kanssa.

Seita on varsin pirteä ja syö tosi hyvin, eikä sen mahakaan ole mennyt sekaisin nukutusaineista ja antibiootista, jota se nyt saa viisi seuraavaa päivää. Useilla synnyttäneillä nartuillahan maha menee sekaisin, kun ne syövät jälkeisiä, jonka monet uskovat lisäävän maidon tuotantoa. Seita nyt ei nukutuksessa tietenkään voinut niitä edes teoriassa syödäkään, eikä se aikaisemmilla kerroillakaan ole niitä syönyt. Maitoa sillä kuitenkin nyt on, koska pennut ovat tyytyväisiä. Seidalla on kahdeksan nisää ja ylimmäiset ovat aika pienet, mutta porukka osaa jo nyt syödä vaihtoporukoissa, muutamat nukkuvat ja muutamat syövät.

Kävin tänään hakemassa varmuuden vuoksi pennuille lisäravinnetta, mutta eivät ne sitä tarvitse kun painot nousevat, pennut ovat lämpimiä ja tyytyväisiä. Koirakaupassa paikkakuntalaiset sanoivat, että minulla kävi tuuri, kun päivystäjänä oli kaupungin eläinlääkäri täältä Vammalasta. Hän on toiminut 30 vuotta lääkärinä, on ammattitaitoinen ja nopea. Ja nopea hän olikin, hetkessä oli vastaanotto auki, pöydät desinfioitu, Seita saanut rauhoituspiikin ja operaatio alkoi. Se nopeus pelasti kaikki pennut, jonkun muun taitamattoman käsissä olisin todella menettänyt joko kaikki, mutta ainakin ne muutamat heikkokuntoisimmat, jotka olivat siinä synnytyskanavan alussa odottamassa ensimmäisen pääsyä läpi, jota ei koskaan tapahtunutkaan.

Lääkäri sanoikin vatsan avattuaan, että täällähän on ruuhkaa. Olivat kaikki yhdessä sumpussa ja jo muutamilla istukat irti. Pentu ei kauan selviä, kun istukka irtoaa ja yhteys äitiin katkeaa. Seidan mahan mallistakin näki, että porukka oli ”kasaantunut”. Nyt Pertti Valkama pisteli kahdeksan pentua pöydälle niin, että ”peangit” vain kolisivat yhteen. Kaikilla pennuilla oli napanuorassa ”sakset” eli verentulon napanuorasta sulkevat sahalaitaiset saksilta näyttävät sulkijat, joita ylikoulutettu koiranhoitajasisko kutsui pänkseiksi, samoilla vauvojen napanuora suljetaan kahta puolta ja katkaistaan keskeltä.

Samalla tohtorimme opetti uuden tehokkaamman eli raisumman tavan elvyttää pentua ja näytti sydänhieronnan niksit, ehti antaa elvytyspiikit, sulkea Seidan mahana ja vastata sen seitsemän kertaa päivystävään puhelimeen, ottaa parit asiakkaat vastaan ja kertoa totuuksia keikyäläisten ja kiikkalaisten kansanluonteista. Tuli siis kotiseutuoppia, mutta samalla kasvattajalle kullanarvoisia uusia niksejä ja tietoa.

Minä hankasin kuulemma sitä synnytyskanavassa ollut pentua liian hellästi ja kun pelkäsin, ettei se selviydy, sanoi Valkama; älä sitä nyt kuitenkaan vielä roskakoriin heitä, siellä se kuitenkin alkaa huutamaan. Lääkärin ihana huumorintaju rauhoitti minutkin, hän uskoi koko ajan, että pennut selviävät jokainen. Ja niinhän ne selvisivätkin ja nyt näyttää hyvältä. Kiitos lääkärin. Olisi tässä tämän paikkakunnan eläinlääkäripäivystyksessä opittavaa varsinkin pääkaupunkiseudulle. Sieltä muuttaneena kun olen eräänkin kerran turhaan lääkäriä etsinyt.