Eilen oli pentuyksiössä monella tapaa erikoinen päivä. Ensimmäiset pennunkatsojat piipahtivat tyttöään katsomassa. Mukava nuori pari, joka teki järkeviä ja asiallisia kysymyksiä. He eivät myöskään säikähtäneet, vaikka koko ”villikoira laumani” ympäröi heidät tullessaan.

Englantilainen tuomariystävä kertoi, että kun hänelle tulee uusia pennunostajia, hän päästää koko innokkaan tiibetinterrieri laumansa tulokkaiden kimppuun, ja katsoo reaktiot ja vasta sitten päättää, myykö hän heille pennun. No nämä eiliset pärjäsivät viiden haukkuvan schapendoesin kanssa, eikä Seitalaan, joka yleensä haukkuu kaikki miehet pataluhaksi, haukkunut, eikä napannut edes kiinni, tai ainakaan katsojat eivät kertoneet, jos nappasi.  Miinahan nappasi varoittamatta kiinni heti ja kysyi sitten vasta, mitä asiaa. Seita jopa antoi ottaa pennun syliin, katselin kyllä tarkasti, muttei noussut laatikossa seisomaan.

Toinen merkittävä päivä oli ensimmäiset lihapullat. Panin mahalaukkua lautaselle ja hämmästyttävän moni pennuista ymmärsi, mitä pitää tehdä. On the Rocks-poika, se valkoinen oli ainoa, joka kiersi lautasen kaukaa, mutta otti kyllä palan suuhunsa. Tänään jatketaan syöntiharjoituksia. Oodi oli oikea ahnepossu samoin One and Only. Eli isoin poika. Kaikki maistoivat, eikä kenenkään vatsa pannut hanttiin, ei tehnyt sitä myöskään ensimmäisen madotuksen jälkeen.

Parhaillaan kiehuu hellalla Rian neuvoma pentuvelli, keitettyä broileria hienoksi jauhettuna ja riisihiutaleita velliksi keitettynä, se on ollut pentujen suosikki ja siihen kun sekoittaa liotettuja nappuloita myöhemmin, ollaan taas muutaman virstanpylvään edempänä.

Nyt siirryn Tyrvään Sanomien pakinaa kirjoittamaan, sitä on kiva tehdä, mutta joka kerran aina rima on korkeammalla, nyt se on jo niin korkealla, etten enää tahdo saada itseäni kammettua sen yli. Taistellaan silti.