Seita on taas entisellään. Se kaivaa kukkamaata samaan malliin kuin aikaisemminkin, mikä kauhistuttaa minua jo ihan senkin takia, että sillä on vielä tikit vatsassa, tosin haava on jo ummessa, mutta nisät kuitenkin maitoa täynnä ja vielä pari päivää sitten korkea kuumekin.. Siispä sitä on vahdittava ja estettävä menemästä "työmaalleen". Mutta jos ja kun se kumminkin jossain vaiheessa pääsee kaivamaan, on mentävä huolellisen suihkuttamisen kautta pentulaatikkoon.

Työmaalla käyvät muuten talkoissa muutkin; Rolle, Melina, Miina ja jopa Nerokin. Se työmaa on tietysti uusimman ja parhaimmassa kukkamaassani, johon olen omaksikin hämmästyksekseni saanut ruusupavun kukkimaan ja Hollannista tuomani daaliat, joita en aikaisemmin koskaan ole edes yrittänyt kasvattaa. Nyt ne kukkivat uskomattomalla kirjolla eri väreissä, mutta silloin täkköin saavat päälleen harmaan multakerroksen uudelta työmaalta. Miina on kyllä opettanut tyttärensä melinan kaivamaan muutenkin pihan täyteen koloja. Melinakin osaa jo pää kallellaan kunnella maasta, missä myyrä menee ja sitten kaivaa. Varsinaista "kissakoiran" sukua.

Eilen ja toissapäivänä piipahti pikkusisko Vantaan Korsosta tänne miehensä kanssa. Nero ja Siiri, jotka eniten ovat Leenan kanssa olleet Helsingin seudulla asuessani, olivat ihan innoissaan, varsinkin Nero. Se kulki Leenan perässä ja kerjäsi rapsutusta ja kun Leena meni sohvalle selkäänsä lepuuttamaan, se hyppäsi Leenan viereen ja nukkui pää Leenan polvitaipeessa.

Taas muuten tuli todistetuksi myös koiran hajuaistin ylivoimaisuus ihnisen aistiin verrattuna. Leena haukkasi keittiössä tomaattia, Nero juoksi salamana makuuhuoneesta, olohuoneen takaa keittiöön omaa veroaan perimään. Nero on hulluna tomaatteihin ja maissiin. Se sama hajuaisti toimii pentulaatikossakin. Pennut eivät vielä näe eivätkä kuule, koska silmät ja korvat ovat vielä ummessa, mutta hajuaisti toimii, ne alkavat heti vikistä ja ryömiä emoa kohti kun Seita tulee laatikkoon ja on jotenkin niin hellyttävää kuulla pienen kuonon "nuuskuttavan" ja siten automaattisesti löytävän maidon lähteille.

Siskon mies Seppo muuten on "mato marjapuskissa", täällä on piha täynnä punaista, valkoista ja mustaa viinimarjaa. Varsinkin punaiset pensaat suorastaan notkuvat, vaikka räkätit yrittävätkin tehdä parhaansa niiden tyhjennyksessä. Seppo istui pari päivää puskissa ja sai palkaksi Korsoon vietäväksi marjoja. Keitimme eilen nostalgisesti punaisista marjapuuroa, jonka vatkasimme kuohkeaksi, tuli lapsuuden kesät maalla mieleen. Viihdyn täällä aina vaan paremmin, vaikka tunnustan lähes 40 vuotta Helsingissä ja lähikunnissa asuneena kaipaavani sen alueen kulttuuripalveluja ja siellä asuvia lapsiani ja ystäviäni, mutta ainahan sinne pääsee, jos ei omalla, niin julkisella kulkuneuvolla.

Alan maalaistua ja vihertyä komposteineni, yrtti- ja salaattimaineni ja valkosipuleineni. Koiratkin viihtyvät ja nauttivat pellolla vapaana juoksusta ja pikkumetsästämme. Eilen muuten näin ison naaraskyyn, ensimmäisen elämässäni, se otti aurinkoa metsän reunassa vanhalla puunrungolla, pelotti kyllä, että koirat astuvat vahingossa käärmeen päälle, onneksi on voimassaoleva kyypakkaus kaapissa ja kyy kyllä pakenee. Naapurini sanoo asuneensa täällä yli 30 vuotta, eikä koskaan ole käärmettä tavannut. Tämä sahalaita oli jo toinen täällä näkemäni, ensimmäinen oli pieni vaskitsa tai kyyn poikanen, joka kiireesti pakeni kun hain "vittaksia" vihtaa varten. Minulla muuten on taas pakkasessa juhannuksena tehty jä vihtoja omaan ja muutaman ystävän joulusaunaan. Olen monena vuonna pakastanut vihtoja, mutta nyt ensimmäistä kertaa omasta "kotimetsästä", niiden tuoksu joulusaunassa sitoo juhannuksen ja joulun yhteen. Olen myös antanut niitä joulukukan sijasta ystäville. Vikin voi vapaasti käyttää vieläkin. Ei ole myöhäistä nytkään pakastaa, kuu on sellaisessa asennossa nyt, etteivät lehdet juuri irtoa, olen sen kokeillut eilen kun teiln Sepolle vihdan saunaan palkinnoksi puskien tyhjentämisestä ja ruohon leikkuusta.