Syöntiharjoitukset jatkuvat vauhdilla. Tämä pentue on tosi ”haka” velliuinnissa. Meillä ei Pekingin tapaan mitään uintikuutiota ole, mutta onpahan vellilautanen, jolla voi harrastaa uinnin ja luistelun välimuotoa. Tassu ja kuono yhtäaikaa lautaselle, tassu aloittaa omat taitoluistelukuvionsa lautasella ja pikkukuono kyntää oman vakonsa velliin.

Eilen oli vuorossa Rian pentuvelli, keitettyä broileria ja riisihiutaleita, siihen sitten lisätään liotettuja nappuloita ja mahalaukkua tai jauhelihaa, siitä se alkaa ja hyvin nämäkin näyttävät oppivan tuon syömisen. Parhaimmasta päästä pikku Nero (Ouzo Nero), Oodi ja toinen tyttö O´Dear sekä isoin poika One and Only, ehkä epäluuloisimmin suhtautuu On the Rocks, tai sitten se vaan ”mamman lellipoikana” odottaa maitobaarin paikalle tuloa.

Seita muuten on tosi hellyttävä, se viettää edelleen aikaa laatikossa vauvojensa kanssa, enemmän kuin edellisten kanssa, ja silloinkin kun se ei laatikossa ole, se panee päänsä laatikon reiästä aika ajoin ja ikään kuin laskee, että kaikki ovat paikalla. Eilen varsinkin kun Sinisen Unelman jengi ja Melinakin olivat täällä koko päivän, Seita kävi ahkeraan laskemassa, ettei kukaan varasta hänen vauvojaan. Miina varsinkin on tosi kiinnostunut pennuista ja aika ajoin selvästi ajattelee, että josko ne sittenkin ovat hänen. Samalla Miina kuitenkin myös pitää Melinaa omanaan, kukaan ei Melinalle ärhentele, tai joutuu Miinan kanssa tekemisiin.

Nyt voin rauhassa ja hyvillä mielin kertoa pikku Elviksen (Melinan veljen) tarinan. Pennunhan osti vanhempi mies, joka ei aavistanut sairastavansa jo pitkälle edennyttä vatsasyöpää. Hän kuoli ja hänen sisarensa kanssa etsimme Pikku Mörrille uutta kotia. Sellaisia ilmaantuikin muutama tosi hyvä, mutta sitten sisar antoi veljensä naapurille, jotta voisi tavata sitä aina käydessään veljensä tilalla, joka jäi hänen ja toisen veljen hoitoon. Alkuviikosta sisar soitti ja suri, että pentu olikin palautunut hänelle. Hän asuu Tampereen keskustassa kerrostalossa ja hoitaa sairasta miestään, niinpä hän ei katsonut talveen saakka jaksavansa pennun kanssa, koska se on vilkas ja reipas ja tarvitsee paljon toimintaa.

Mikä siis neuvoksi? Mietin itsekseni, soitanko niille muutamalle, jotka olivat halukkaat ostamaan pennun, ja jotka nyt olivat molemmat ottamassa minulta yhtä Seitatytön pojista. Tiesin, että kummankin luona pentu saisi parhaan mahdollisen kodin, koirakaverin ja paljon toimintaa ja rakkautta. En myöskään halunnut laittaa taas uudestaan sivuilleni ilmoitusta, että pikku Elvis etsii taas kotia. Varmasti nimittäin ainakin joku olisi ajatellut, että mikä vika siinä koirassa oikein on kun se koko ajan etsii kotia, eikä pennussa kuitenkaan ollut vikaa. Ostajani sisarkin itki hätiköineensä paniikissa annettuaan pennun liian helposti ja nopeasti pois.

Mutta niin kuin kaikissa saduissa kuuluukin, on tässäkin onnellinen loppu. Siskon mies Jussi oli liittynyt jousiampujiin ja siellä tuli puheeksi meidän rotumme, mukava perhe, jolla on iso talo, omia koiria ja hoitokoiriakin ja mikä parasta ihan tässä naapurissa. PikkuElvis sai tämän perheen luota kodin heti jo samana päivänä. Siitä tuli perheen aikuisen tyttären ja hänen pikkupoikansa ikioma pentu. Sen nimeksi tuli Ransu ja mikäs sen parempi nimi. Pikku Kakkosen Ransu ja sen luoja Pertti Nättilä ovat olleet suosikkejani ja minulle on ollut kunnia haastatellakin molempia telkkarissa. Ransu on jo lähettänyt viestiäkin, että hyvin menee.