Puuhakas päivä taas takana Sinisen unelman sakki kävi täällä ja Melina oli samantien menossa pentulaatikkoon. Onneksi se kuitenkin on tervepäinen pentu, uskoi kun Seita kunnolla kirosi.

Aamulla kampasin Seitaa, sillä raukalla on ihan hurja karvan lähtö, sekä odotusajan, että erikoisesti sen keisarinleikkauksen takia. Siitä kohdasta, mihin nukutuspiikit on laitettu, on lähtenyt kaikki karva, muutenkin sen karva lähtee suurina tukkoina antibioottikuurin jälkeen. Seidalla ei ole pohjavillaa, joten kun päälliskarva lähtee, näkyy alta possunpunainen iho. No ehkä vähän liioittelen, se johtunee dramaturgin koulutuksestani. Tai sitten ei.

Tänään on siis viikko kulunut leikkauksesta, äiti ja pennut voivat hyvin, Seita viettää edelleen kaiken aikansa laatikossa ja vauvat ovat tyytyväisiä ja paksuja. Suurin poika painaa jo yli 700 grammaa. Pennut ovat varsin rauhallisia, ainoa ”kiukkupussi” on Oodi (Ode to Joy), se on se tyttö, joka oli jumissa siellä synnytyskanavassa, olisi siis ollut porukan esikoinen, jos olisi syntynyt normaalisti. Oodi kiukuttelee heti, ellei pääse maitobaarille ensimmäisenä, se myös kiipeää syötyään muiden yläpuolelle.

Kennelini etusivulla on kuva päivän vanhoista pennusta ja siinäkin tämä esikoistyttö on kivunnut muita ylemmäksi ja nyt näissä yksiviikkoiskuvissakin se on kiivennyt muita korkeammalle. Esikoinen siis ja erikoinen kun piti erikoisella tavalla yrittää syntyäkin. Onneksi siitä selvittiin. Mutta selvä pomo ja äitinsä tapainen terävä se tuntuu jo nyt olevan, vaikka on vasta viikon ikäinen. Yhä ylemmäs se yrittää. Se sitä paitsi näyttää jo ihan siltä samalta, miltä Seita näytti niissä ensimmäisissä kuvissa, joita sain Rialta Hollannista. Halu jättää se kotiin Melinan leikkikaveriksi kasvaa, kasvaa ja KASVAA, siis se pentukuume. Oodi on kevyt ja hieman pienempi kuin siskonsa. Tällä siskolla taitaa olla hieman parempi pää kuin Oodilla. No katsotaan ja odotetaan kunhan nähdään niiden kävelevän ja saavat hampaitakin ensin.

Olen taas nauttinut istua laatikossa ja kun panee korvansa oikein lähelle, kuulee taas sen pienen nuuskimisen kun maitolähdettä etsitään. Pontevasti ne jo raahautuvat äitiään kohti ja ovat kaikki jo painossakin ylittäneet puoli kiloa. Pian alkaa jo olla ensimmäisten kynsienleikkuutalkoitten aika, mutta sekin ”taisto” on käytävä, sama muuten koskee Melinaakin.

Olen taas tänään kirjoittanut muutaman sivun näyttelyarvosteluja yhdistyksemme vuosikirjaan. Rankka puuha ottaa selville kehäsihteerien ”hieroglyyfeistä” ja yrittää kääntää ruotsit, saksat, ranskat ja englannit, joskus ei suomestakaan saa selvää. Mutta opettavaista se on kun saa lukea takkaan, mitä tuomarit koirista sanovat. Kasvattajan on hyvä tietää koirien sekä hyvä että huonot puolet, siitä on suuri apu mm urosta valitessa. Tämä kirjoitusmaraton jatkuu vielä tämän kuukauden. Pentumaraton kauemminkin. Onneksi on tulossa myös olympialaiset ja niiden maratonkatselut.