Melina-Miinan tyttärestä on tullut hyvä puistotäti Oodille. Ne saattavat leikkiä vaikka kuinka kauan ulkona pihalla. Melina on jo opettanut Oodille, miten kaivaudutaan maan sisään ja kuunnellaan myyriä ja päästäisiä mullan alla. Konkreettisen todistuksen äitinsä taidon periytymisestä melina antoi tässä päivänä muutamana kun olin astua eteisen ovimatolla kuolleen päästäisen päälle. Olin hetkeä aikaisemmin nauranut sille, kun se hyppeli kenguruloikkia vajan nurmikolla. Naureskelin itsekseni, että tuolla hyppimisellä ja noilla pompuilla se onneksi karkottaa myyrät ja hiiret kauas. Vaan eikö mitä! Melinan ensimmäinen päästäinen makasi kuolleena hetkeä myöhemmin eteisen matolla. Sen ensimmäinen saalis tuli siis pyydystetyksi alle puolen vuoden iässä.  Oodi seisoi ihaillen vieressä.

Toisaalta on ihanaa katsella, miten vanhempien ominaisuudet periytyvät, vaikka hiiri tai päästäinen aina aiheuttaa sen IIIIIKKK-elämyksen kuolleenakin. Ei sitä ole mitenkään miellyttävä korjata pois, vaikka tehtävä se on, sillä jos Melina äitiinsä tulee, se hyvässä lykyssä syö saaliinsa. Miinahan haki omille pennuilleen myyriä jo silloin kun Melina ja kumppanit vasta opettelivat jauhelihaa maistelemaan. Seita ei ole opettanut pentujaan myyriä kaivamaan, sehän oksensi kunnon emon tyyliin juuri syömänsä ja hyvin pureskellun ruokansa pennuilleen, alkukantainen vaistohan sekin on, vaikka kumpikaan noista ei meiltä ihmisiltä varauksetonta ihailua saakaan.

Olimme muuten Sinisessä unelmassa koko sakki yökylässä, jotta Oodinkin maailma pikkuhiljaa laajenee. Arvaatte, että oli pölinää pöntössä, ei kovin viisasta: kymmenen koiraa yhdessä: täältä Siiri, Nero, Amelie-Sofien, Seita. Riitu, Melina ja Oodi, sinisessä Manu, Miina ja Rolle. Rolle, jota nyt kutsuvat Humu-Pekaksi, rakkaalla megavauvalla kun on monta nimeä. Hienosti Oodi istui äiti-Seita. Riitu ja Melina turvanaan auton taka-osassa, eikä itkenyt ollenkaan. Nyt on matkaa autossa tehty jo muutamaan kertaan, joten sekin alkaa olla tuttu juttu.

Oodin ensi vierailut Siniseen Unelmaan ovat olleet tosi helppoja. Se sukkuloi yhdeksän itseään monta kertaa suuremman koiran seassa, osasi kiivetä yläkertaan korkeat portaat ja tuli ne jopa alas itse, tosin hieman eri askelmilla vinkuen, mutta alas saakka se tuli, vaikka portaita on pitkälti toistakymmentä. Halusi kiihkeästi hypätä puutarhatuolille Melinan viereen, yritti ja yritti ja sitten varmaan muisti olevansa Miss Eurooppa-äidin hyppääjälapsi. Ponnisti hieman ja jo istui tyytyväisenä tuolilla kuin vanha tekijä, vaikka vasta tänään täyttää kaksi kuukautta. No Seitahan on tullut kevyesti yli 1,20m;n aidan, koska olin toisella puolella aitaa.

Eilen illalla tulimme kotiin ja Melina vei Oodin heti puutarhahommiin, kaivettiin mamman pari kukkamaata uuteen uskoon ja hävittiin pariinkin kertaan puskien alle piiloon. Oodi selvästi on otollista ja ihailevaa maaperää melinan konnankoukuille.

Möyhittyä kukkamaata lukuun ottamatta pihassa näyttää nyt ihanalta. Punaiset ja keltaiset lehdet tekevät ikkunasta näkyvän maiseman kultaiseksi. Ihanaa kun eri vuodenaikoina on vaihtuva maisemataulu ikkunan takana. Viime yönä taisi lämpö laskea ainakin lähelle nollaa, tiedän sen kun paljain jaloin hain aamukuuden aikaan näitä kahta riiviöpentuani pitkin puutarhaa. Huutelin ja kutsuin ja lupasin Melinalle namiakin, jos se toisi Oodin sisälle pimeältä pihalta. Mitään ei kuulunut, kukaan ei tullut. Lopulta keksi etsiä niitä vajan takaa samalta nurmelta, mistä Melina oli pyydystänyt ensimmäisen päästäisensä. Siellähän ne hyppivät molemmat samalla lailla ruohikossa. Oli siis varmaan metsästysoppitunti menossa. Voi miten hartaasti toivon, etteivät metsästysgeenit siirtyisi Oodiin Melinan kovista yrityksistä huolimatta. Yksi hiirenloukku huushollissa riittää.