Pikkusisko soitti aamulla ja sanoi, että on ihan pettynyt, ellen olekaan kirjoittanut blogiin uutta tekstiä. Ihme juttu. Minusta nämä tekstit alkavat olla jo puisevia saman jauhamista. Leena sisko, joka asuu Korsossa siellä kivikylässä väitti tekstin olevan hänelle terapeuttisia. No hyvä niin, vaikka ihmettelenkin. Enemmän nämä minulle ovat terapiaa kun useimmiten olen täällä yksin, tai siis ilman ihmisseuraa. Koirista toki on kovastikin seuraa.
Pennut pääsivät taas tänään muutamiksi tunneiksi ulos, vaikkei aurinko täällä paistanutkaan. Pikkusisko muuten sanoi, että Helsingin seudulla paistoi., No pennut kuitenkin olivat ulkona, ne leikkivät reippaasti, nukkuivat välillä ja heräsivät taas leikkimään. Muutaman kerran hieman pisaroi, mutta sade oli sellaista, josta vanha kansa sanoo, ettei se sada maahan saakka. Onneksi tänään ei ollut niin kylmäkään kuin eilen. Eilen päivällä näytti mittari alle 10 astetta, tänään se sentään oli melkein 15 astetta.
Kurja kesä, eipä juuri aurinkoa ole ainakaan pitkinä jaksoina ollut, Miinan pennut sentään pääsivät vähän ulos, mutta nämä Seita-huithapelin vauvelit eivät ole sitä herkkua niin paljon saaneet. Radiossa juuri sanottiin ihan virallisestikin, että tämä kesä on ollut kylmimpiä ja sateisimpia pitkään aikaan. Sateisinta on ollut Ikaalisissa. Niinpä tietysti, sinne nyt ei tästä ole kuin muutama kymmenen kilometriä. Se on sitä minun tuuriani. Nyt kun on eläkkeen takia ikuinen loma, myös sataa iänkaiken. Appiukkokin aikanaan aina kysyi, koska minun lomani alkaa, jotta hän osaa olla ottamatta silloin lomaa. Hänelle märkä miniä kalliolla oli loma-ajan jokapäiväinen näky. Niin, että nyt kun muutin tänne Pirkanmaan ja Satakunnan rajamaille, täällä sataa jatkomenoisesti, HYH!
Vaan enpä nyt sen takia ainakaan vielä ole täältä muuttamassa pois. Aurinkoisinta on tänä kesänä kuulemma ollut Korppoon Utössä, mutta sinne ei taidettaisi kenneliä edes huolia, joten unohdetaan siis se ja hankitaan isompi sateen varjo.
Sitä paitsi olihan täällä kaunistakin muutamana päivänä viime viikolla, sain poimituksi karviaiset, peratuksi niistä karat ja pistellyksi ne pakkaseen. Minä siis pistelin marjoja pakkaseen, mutta pistelin niitä konkreettisestikin. Leena sisko oli kuolla nauruun, kun kerroin, että pentuja ulkona vahtiessani pistelin marjoihin parsinneulalla reikiä, ne kuulemma pehmenevät siitä pakkasessa ja ovat sulatettuna helpompia syödä ihan sellaisenaan. Jotta hullu mikä hullu ja hassu niksi, taisi olla Niksi-Pirkasta sekin, vaan mikäpä siinä oli istuessa ja pistellessä ajan kuluksi.
Onneksi tätä blogia ei kukaan lääkäri lue, ainakaan virallisesti, sillä toistaiseksi ei kukan ole tullut ehdottamaan ”lepolomaa” hourulassa. Tämä hourula saa siis riittää, eikä täällä levosta voi puhua, sen verran on vauhtia laatikon asukeissa, mutta tassuterapiaa senkin edestä.
