Mahtava aurinkoinen pakkaspäivä taas tänäänkin. Hahaa autokaan ei näytä’ nyt niin kuraiselta kun se on saanut sokerikuorrutuksen ylleen. Tässä nykyisessä autossani on vielä sekin ihanuus edellisiin verrattuna, että takaikkunan sulatuksen lisäksi myös etuikkunassa on lasin lämmitys. Tänään nautin siitä todella kun kaikki ikkunat olivat tosi tiukasti huurussa, ei meinannut raaputtamalla lähteä ollenkaan. Ihana etuisuus siis täällä korvessa kun  ei ole sähkötolppaa, mihin autonsa laittaisi lämmittelemään.

Karvaton juuri ajeltu Siiri mummi on taas hämmästyttänyt kaikki epäilijät ja lähtenyt ilman takkia metsälenkille, tosin olen suonut sille vapauden lähteä etuajassa sisään, jätän sille aina ovenkin auki, mutta harvemmin se sitä etuoikeuttaan käyttää. Silloin kun se lenkille lähtee, se tekee senkin perusteellisesti. Voi miten pieneltä se muihin verrattuna nyt näyttää. Tänään yritin panna sille talvitakkia päälle, se kun sai joku vuosi sitten Kallisen Jennan ja perheen lahjana ihanan, lämpimän talvitakin, joka vielä tyylikkäästi soveltuu punaisena ja harmaana Siirin väreihin. Siiri ei vielä takkia halunnut, eikä se myöskään yhtään onnu, vaikka on sitä kylmällä tehnyt, myöskään Nero ei onnu, sen sijaan Amelie-Sofie välillä ontuu takajalkojaan. Kumma ikä; juuri samanikäisenä Siiri ja Nerokin ontuivat.

Tyttäreni Laura ja myös Jenna ovat ostaneet sellaiset uuden lämpöhaalarit ja Laura on ostanut samanlaisen petinkin Blackie-vanhukselleen, jokoa keväällä täyttää 12 vuotta. Sekä Jenna, että Laura ovat tyytyväisiä tuloksiin.

Minun kaikki vanhukseni syövät nivelien liikkuvuutta edistävää ruokaa (mm vihersimpukkaa ja hainevää), hyvin auttaa Siiri ja Nero sentään ovat molemmat jo ikäveteraaneja; Siiri täyttää kesällä 12 ja ensi kuussa 11 vuotta. On se pappa vaan silti hurjassa vedossa, tänäänkin kun tulin kaupasta, hyppeli kuin pentu iloaan. Arvasi kyllä myös saavansa tuliaisia. Nerosta on vanhemmiten tullut oikea ”ahnepossu”, se on heti keittiössä kun vain kuuleekin minun jotain valmistavan, eikä se egoon taida mahtua sellaista mahdollisuutta, ettei hän aina olisikaan saamassa hyvää. Eniten ehkä raikkaasta pakkasesta ja ulkonaolosta nauttivat Oodi ja Seita, ne ravaavat pihaa ympäri ja juoksevat välillä hiekkakasan päälle ja takaisin. Oodi nauttii pihalla olosta yksinkin, eikä tarvitse olla huolissan, että se karkaisi, sen ei tule mieleenkään kävellä aitojen yli, kuten Melina tekee heti tänne päästyään. Välillä kun kuljin taas uudenvuoden päivänä pentuja pellolta ja metsästä etsien, ajattelen, että olisiko sittenkin ollut sille kanadalaiselle oikein lähettää tämä esteet kaatava ja hiiriä ja myyriä emoaankin innokkaamin metsästävä riiviö kanadalaisten riesaksi. Niinhän ne Kummelissakin aina sanoivat oikeaksi vastaukseksi sen Kanadan. Osataan täällä maallakin olla kansainvälisiä, on yhteydet vieläkin Kanadaan asti, sieltä tuli uuden vuoden tervehdys, ei onneksi tunnu kantavan kaunaa, vaikkei melinaa saanutkaan. Hyvä niin, ei sitä minnekään anneta, vaikka välillä niin "haaveilenkin".

Anette soitti taas Ruotsista ja hehkutti Neron pentuja, ovat kuulemma kaikki ihanan iloisia ja häntä heiluu koko ajan kuin hulluna, niin tekee Nerollakin. On ollut vähän puhetta, että tapaisin yhdessä Neron kanssa Ahvenanmaalla ensi syksynä pennut ja muutkin ruotsalaiset ystäväni. Saas nähdä, miten käy, saattaahan aina tulla esteitä: valtuustokiireitä, pentuja tai vain koirapiiasta pulaa. Tätä laumaa kun ei noin vain hoitoon viedä muualle kuin Siniseen Unelmaan ja sielläkin alkaa olla jo täyttä.    

Ulkona on aurinko laskenut. Metsän puut ovat uskomattoman kauniita tuolla sinisessä valossa,pelto hohtaa valkoisena ja sen yllä kirkkaalta taivaalta näkyy puolikuu kirkkaana ja loistavana. Se näyttää olevan lisääntyvä kuu. Yöllä käydään katsomassa tähtiä, täällä pimeydessä tähtitaivas on huikea kaupungin vastaaviin verrattuna. Maalla asumisen riemuja sekin.

Tähän saakka olen iloinnut verannallani kukkivista pelakuista (niitähän mummujen akkunoilla kasvaa, kuten Kari Kuuva aikanaan lauloi). Ihanat valkoiset ja melkein lohenpunaiset pelakuut ovat kukkineet alkukeväästä saakka verannan viileydessä. Ehdin jo toivoa, että ne jatkaisivat kasvuaan ensi kevääseenkin, mutta pakkanen on nyt jäädyttänyt ne, koska en siirtänyt niitä sisälle lämpimään. Vielä ne ovat kauniit, kun ovat jäätyneet kukkineen lehtineen päivineen kuin koruiksi, mutta pakkasten mentyä ne rupsahtavat kuten tämä kasvattajansakin. Sellaistahan elämä on...... olen muuten nostanut Henkin ja Rian pihasta Hollannista Euroopan läpi seuranani ajelleen pensaan ruukussaan myös verannalla, se kestää pienen pakkasen. Ulkona on nyt yli 15 astetta, verannalla muutama aste.