Sinisen Unelman emäntä on maanpaossa ja muutenkin oudon näköinen. Ei hän hullu ole, vaikka kulkeekin lattianpesuun tarkoitettu ämpäri jalassaan, naru kahvasta kaulan ympärillä, käyttää kainalosauvoja ja kolisee joka askeleella. Viledan soikean muotoinen ämpäri on ainoa, minne hänen jalkansa mahtui turvasandaalin kanssa sen jälkeen kun varvas oli leikattu. Ämpäri taas suojelee sisartani siltä, etteivät lauman nelijalkaiset tallo varvasta. Älynväläys sekin.
Tietysti on sekin mahdollisuus, että hulluimmat niistä (arvatkaa ketkä?) saavat jalkansa sopimaan sinne ämpäriin ja tallovat eilen leikatun varpaan. Siksi Riitta siskoni on tänään sairaalasta päästyään mennyt maanpakoon nuorimman sisaremme Leenan Kiikan kämppään. Leena on parhaillaan pääkaupunkiseudulla.
Sinisen Unelman sakki ei ole pariin päivään käynyt täällä, mutta joka kerta kun meidän ”lepakkopuhelimemme” (perhepaketti halpaan hintaan) soi, Koirat ryntäävät häntä sojossa ikkunaan, ne ovat niin tottuneet siihen, että kaverit tulevat tänne, ellemme me mene sinne. Koitra on siis selvästi tapaeläin. Sisko joutuu vieläkin panemaan emmerdale-sarjan loppumusiikin mykäksi, koska koirat aikanaan tottuivat siihen, että sen loputtua on niiden lenkkeilyvuoro. Ja vaikka aikataulut ovat muuttuneet, on musiikki edelleen jäänyt signaaliksi Sinisen Unelman vanhempien koirien mieleen, siis Manun ja Miinan.
Koirat siis erottavat ääniä toisistaan. Emmerdalen tunnusmusiikki, siskon soittoääni minun puhelimessani saavat erilaiset reaktiot aikaan. Röllimusiikki siskon toisessa puhelimessa taas saa koko köörin kuorona ulvomaan. Siinä meillä varsinainen solistiseitsikko, vaikka niitä useimmiten onkin vain neljä Sinisen Unelman koiraa, joskus meidän muumimamma vanha rouva Siiri halukkaasti liittyy kuoroon. Siiripä on selvä sopraano, ellei peräti mezzosopraano. Nero pappa on ensimmäinen tenori. Seita sen sijaan selvästi altto. Siinä sitä sitten ollaankin jo seitsikossa ja rytmiryhmä on kymmenääninen jollei Riitta salamana ehdi puhelimeen.
Ostin tänään Siirille, jolta taas on lähtenyt turkki, vaaleanpunaisen villapaidan ja tilasin Amelie-Sofielle kennelliiton kaupasta uuden Back on Track älyvaatteen. Älynväläyksiä nuokin vaatteet.
Jennalla ja Laura tyttärelläni on sellaiset, ne ovat uudella tekniikalla valmistettuja vaatteita, joissa kangaskerrosten välissä on jotain keraamista ainetta ja ne lämmittävät vanhoja jäykkiä niveliä ja kangistuneita lihaksia. Amelie-Sofie kärsii nyt eniten siitä, että näin talvella lattia on aika kylmä, eikä se tahdo paksukaisena tahdo koskaan nukkua sängyssäni kuin hetken. Sillä on kyllä oma petikin, mutta mieluiten se nukkuu lattialla ja kun se nousee se on tosi jäykkä. Lauran tiibetinterrieri Blackie ainakin näytti rakastavan sitä ja se auttoi. Jos se auttaa Amalialle, ostan sille myös petin, joka lämmittää koiran ihon kosketuksesta. Kyllä se tekniikka etenee, vanha ei meinaa perässä pysyä. Onneksi on noita nuoria koiraihmisiä ympärillä: Jenna ja oma tytär älynväläyksineen.
