Pakko kirjoittaa jo toistamiseen tänään, sydän on intoa täynnä. Ai niin, piti vielä kertoa, että ensimmäinen katiskan kokeminen tuotti vain pieniä lahnoja, joita Jussi ei kelpuuttanut edes kalasoppaan. heitti ne kasvamaan ja pani katiskan mielestään parempaan paikkaan ja tunteehan hän oman järvensä lapsesta lähtien.
Voi miten pieni maailma onkaan. Tänään oltiin Riitta-siskon kanssa hakemassa taimia samaiselta ystävällismieliseltä, fiksulta herrahenkilöltä, joka tuli torilla tervehtimään lauantaina. Tuskin olisin ”kehdannut” sinne änkeä, ellemme olisi onneksi sopineet tulevamme.
Asuvat linuntietä noin kilometrin päässä minusta. Sain ison määrän perennoja ja yrttejä puoli-ilmaiseksi. Miten viehättävä vanha talo ja millainen piha! Ystävällinen pihapiiri täynnä vanhoja hyvin ja rakkaudella hoidettuja rakennuksia ja millainen puutarhaunelma talon ympärillä.Minä en ikinä saisi puutarhaani kukoistamaan samalla tavalla kuin siellä. Täytyy tunnustaa, että olin tulla hulluksi siitä kasvien määrästä. Niin ja mikä parasta kauniin punavalkoisen portin takana meidät otti vastaan kaksi viehkoa Jack Russel-tyttöä; äiti ja tytär. Koiraihmisethän ovat tunnetusti valioluokkaa!
Ostin äitini mielikukkia; sinisiä ritarinkannuksia ja uutta, olikohan se nyt Kiinan kannusta ja kellukoita ja aivan ihastuttavan Lapin akileijan; kauniin sinisen, jotenkin ihan lappilaisen eksoottisen näköisen kukan. Akileijahan on vanhanaikainen perenna, mutta tätä lajia en edes tiennyt olevan olemassakaan. Nyt ne on istutettu ja toivon totisesti, että ne menestyvät.
Ostin yrttejäkin; liperiä eli lipstikkaa, kirveliä, piparminttua, ajuruohoa, ruohosipulia ja valkosipulin makuista oliko sekin kiinansipulia. Kamalaa, miten aloittelija olen näissä puuhissa ja kun Riitan kanssa tavalliseen tapaamme yhdessä puhuimme ja ryntäilimme haltioissamme ympäri pihaa, menivät varmaan ihanat isäntäväkemmekin ihan sekaisin.
Olin jo vähän huolissani, että minne saan yrttimaani, mutta sitten löysin puutarhan nurkasta paikasta, jonne aurinko paistaa koko ajan, paikan, jonka maa näytti pehmeältä. Yritin nimittäin viime vuonna kääntää tätä kivikovaa savimaata, onnistumatta. Mutta tähän paikkaan lapio upposi kevyesti, sinne vaan vähän hevonkakka ja turvetta parannukseksi ja yrtit maahan. Mikä parasta tilaakin jäi vielä uusille kasveille. Voiskohan kokeilla siinä vieressä kurpitsaa? Pitää kysyä näiltä uusilta ystäviltä???
Nyt uskon vakaasti, että sillä oli tarkoituksensa, että tämä mies tuli torilla tervehtimään. Tapasimme uusia mukavia, fiksuja ihmisiä; junan tuomia tänne hekin. Hauskin yllätys tuli, kun meille tarjottiin päiväkahvit puutarhassa sireenien varjossa (lähti muuten sireenejäkin mukaani), Kahvipöydässä ilmeni yllättäen, että heidän tyttärenpoikansa, jolla muuten on hollantilainen isä (hahaa, miten pieni maailma onkaan, Hollantihan on suosikkimaani), siis tämä tyttärenpoika onkin Riitan ja Jussin tyttärenpojan kaveri samasta osoitteesta Tampereelta!
Kyllä maailma on pieni ja kaikella on tarkoituksensa, nyt Janne saa täälläkin ollessaan kaverin, sillä tämä hänen kaverinsa viettää mummun ja papan luona myös kesälomaa. Tähän saakka Jannella on varmaan ollut aika tylsää meidän mummuikäisten kanssa.
Riitta soitti tyttärelleen Hannalle, jolla on minulta Kiira ja Kaapo ja kertoi tämän uskomattoman ja hauskan yhteensattuman. Hanna nauroikin, että hän oli ukolleen sanonut nähneensä pojan äidin auton Kiikassa. ”Juu, juu, kaikkihan täällä Kiikassa käväisevät suunnilleen jatkuvasti”, vitsaili Hannan mies Timpa. Pitkän nenän sai. Maailma on pieni, vaikka sinne suuria tarinoita mahtuukin ja ihania ”kohtalon onnenpotkuja”.
