Parsifal haettiin eilen, siitä tulee kuulemma Valle ja pitempi versio kuuluu isä Zwolle-Rollen mukaan olevan Valle-Ralle. Hauskaa, kun ihmiset ottavat myös isäkoiran huomioon. Rolle tuli siitä tosi iloiseksi,kerroin sille, kun se tänä aamuna kävi lapsiaan laskemassa. Taisi huomata niiden vähentyneen, mutta osasiko laskea tasan kolmeen sitä en tiedä. Ilmeisesti se kuitenkin huomasi veljessarjan kavenneen, koska nosteli jalkaansa nurkkiin selvästi harvemmin ja vähemmän.

Melina, Manu ja Miinakin olivat mukana. Miina ryntäsi ensin keittiöön ja hämmästeli tyhjän pentulaatikon edessä aikansa, kunnes muisti, että ulkonahan ne olivatkin. Se kävi häkissä myös lapsensa laskemassa, antoi jopa niiden imeä. Saattoi sieltä jotakin tullakin, niin innokkaasti pojat ”lussuttivat” ja sen jälkeen vetelivät pitkät päiväunet. Veljekset vetelivät hirsiä koko sen ajan kun kävimme Oodin kanssa 1-vuotisrokotuksilla ja veimme Miinankin tarkastukseen, sillä kun on ilmennyt ihottumaa pikkupimpsaan, tai sitten se on ampiaisen tai jonkun muun ”pimpparaisen” pisto. Antibioottikuurin ressu sai taas, ilman sitäkin sen karva on kokonaan lähtenyt, niin huolellinen emo se on ollut, vaikka sen ruokailusta olen todella huolehtinut mistään tinkimättä. Saatan joskus nähdä Riitan ja Jussin silmissä kysymyksen; mitä olen heidän (lue isännän prinsessalle) tehnytkään. Ei kukaan mitään ole sanonut, mutta meidän sukupolvemme nyt on kasvatettu myös ”lukemaan” rivien välistä” ja tuntemaan syyllisyyttä tekemisistään ja tekemättä jättämisistäänkin.

Oodin puistotädin ura jatkuu menestyksekkäästi. Siitä on alkuaikojen varovaisuuden jälkeen kehittynyt taitava puistotäti ja leikittäjä. Pennut juoksevat sen kanssa vapaana pihalla, eivätkä Oodin mieliksi enää edes yritä hakea maitoa masun alta, ymmärtävät, että se baari on toistaiseksi suljettu, eikä Oodin tarvitse enää murista niille tästä yrityksestä. Niillä on tosi hauskaa ja Oodi on tietenkin opettanut niille kaikki pahat tapansa; miten mamman kukkamaat kaivetaan muheviksi, miten kukkivasta verenpisarasta otetaan kuihtuneet ja muutkin kukat, miten kaadetaan mamman vettä täynnä ollut kastelukannu puutarhakaluston alle sementtilaatoille, jotta kaikkien jalat kastuvat ja missä vesivelliä ja kurapuuroa on hauska keittää tassuilla hämmentäen ja revitään vielä pöytäliina pöydältä samaan riemuun. Ja ellei siinä riemussa synny pikkupojista niitä ”mutarottia”, voi käväistä kaivamassa Norjanangervon alta lisää multaa pikkuvarpaisiin ja tulla takaisin hutun hämmennykseen. Niin tehdään onnistuneesti ”sontakärsiä ja mutarottia”, sen Oodi tietää jo viime kesältä.

Onneksi on ollut aika kuumaa, kuraojat metsän reunasta ovat kuivuneet, eikä myyristä vielä ole kuulunut ääntäkään. Jos olisi kuulunut, tietäisi Oodi sen ja varmasti neuvoisi ”pikku pannahisille” senkin, niin kuin Melina aikanaan opetti taidon Oodille. Myyrät kun eivät ole ikinä Seitaa kiinnostaneet, eikä Oodi äidiltään tätä opetusta olekaan saanut. Seita ehkä katsoo olevansa liian arvokas noin rahvaanomaisen riistan metsästykseen, joka on maan alta kaivettava tassut kurassa.  Onneksi.

 Pikkujätkät kuitenkin on helppo pyyhkiä hetkessä puhtaaksi vesihanan alla, ja niiden oppimat tavat tulevat aikanaan ”kurastamaan” vai pitäisikö modernisti sanoa tuunaamaan niiden uudet kodit.  Veljessarjan mutapainille on siis helpompi nauraa. Oodi taas jää tänne ja teettää minulle töitä, eikä se aina ole hauskaa, vaikka rakas ystävä sanoikin blogiani luettuaan, että saan kurankin kuulostamaan niin hauskalta.