Pentulaatikossa pulskistutaan ja voidaan hyvin. Seita putsaa ja pöyhii lapsiaan ja vahtii niitä muilta koirilta ja vielä vähän meiltä aikusiltakin. Varsinkin Rolle olisi kovasti tulossa hoitamaan vara- iskän osaansa, mutta Seita ei anna. Rolle on myös hyvin kiinnostunut Seita-äidin peräpäästä, luulee varmaan, että juoksu on tulossa. Se seuraa Seitaa pihalla ja nostaa reteesti koipeaan aina kun Seita on merkkinsä jättänyt pihalle. Rolle on niin kiinnostunut, että välillä pitää päästää Seita yksin ulos asioilleen, se kun ei oikein nyt pidä ihailijoista. Toinen päälle pissaaja on Amelie-Sofie. Jos se huomaa, että Seita pyytää asioilleen se menee mukaan, jonottaa perässä ja sitten nostaa koipensa yhtä korkealle ja komeasti kuin Rolle ja lirauttaa omat hajunsa päälle.

Pentujen silmät ovat auki ja niiden ilme on ihan erilainen kuin silloin kun ne olivat vielä ummessa. Tämän pentueen silmät aukenivat hieman keskimääräistä myöhemmin, varmaan siksi, että leikkaus jouduttiin tekemään aikaisemmin kuin tavallisesti vanhan haava alettua revetä. Muuten niistä ei mitään erilaista huomaa, ovat tosi reippaita ja voisi jopa läskeiksi haukkua. Seita vähän liiankin tunnollisesti niitä syöttää. Pian pitää ruveta opettelemaan emon ja pentujen kanssa pitempiä öitä.

Pikkumies Reino (mulle aina vaan Pavarotti) hiukan kärsii kun kukaan näistä vanhoista ei oikein näillä pakkasilla tahdo leikkiä ja juosta sen kanssa ulkona, ei edes isä Rolle, joka vaan ulkona kulkee Seitan hajuissa ja kaipailee Miinaa, joka juoksunsa takia on edelleen maanpaossa Tampereella Kaapon ja Kiiran kaverina. Miina tulee sunnuntaina olleeksi sisar Riitan tyttären Hannan luona Tampereella kaksi viikkoa.

Täytyy tunnustaa, että ruuhka on melkoinen kun kaupasta tullaan, vaikka Miina poissa onkin, kahdeksan koiraa tavoittelemassa suosiota ja kertomassa, miten iloisia ovat taas kun et hyljännytkään saa aikaan melko kaaoksen, metelistä puhumattakaan. Reino on selkeästi perinyt isoäiti Amelie-Sofien tavan ottaa käden tai hanskan kädestä tai jotain muuta suuhunsa kun tullaan kaupoista. Amelie-Sofiehan aikanaan aina nappasi käteen kiinni (schapen paimennusviettiä) ja samoin tekee Reino, se jopa härskisti hyppää ja puraisee pepusta kun tullaan, ellet anna kättä suuhun. Erikoisesti sen maalitauluna on Riitta, ylikoulutettu koirahoitajani.

Kun Amelie oli pentu se myös määrätietoisesti veti naulakosta jonkin vaatteeni maahan ja nukkui sen päällä sen aikaa, kun olin töissä. Se ei yleensä repinyt vaatteita, mutta kerran olin unohtanut eteiseen juuri ostamani todellisen hienostelu pleiserin, Se oli Peter Nygårdin tuhansien markkojen (ei siis eurojen) jakku, jossa oli silkkivuori ja taskussa Nygårdin monogrammi. Myyjä oli antanut sille erikoisluistamattoman naulapuun, josta se ei valahtaisi lattialle ja likkaantuisi. Ei saanut Amalia-kamaliakaan sitä vedettyä makuualustakseen ja niinpä kotiin tullessani odotti eteisessä puolikas Nygårdin takkia käyttökelpoisena, ja toinen puoli hiha ja etumusta silkkivuorineen hampailla liuskoiksi viilleltynä. Tuhti tyttöni oli hypännyt takkiin kiinni eikä irrottanut otetaan, vaan piti kiinni ja valui hampaat tiiviisti suljettuna takin pituudelta alaspäin, jotta koko jakun puolikas tuli tasaisesti liuskotettua. Itketti nauratti ja kesti jonkin aikaa, ennen kuin osasin ajatella, että rumat ne vaatteilla koreilevat, Amaliaa siitä oli turha rangaista jälkikäteen. Ensin tulee "ylppemyyden henki ja sitten tulee lankkemuuden henki" sanoi suomenruotslainen isoäitimme aikanaan! Olisi pitänyt ottaa opiksi ja antaa hiensostelun olla!

Nyt näin vanhana rusinana takki saattaisi auttaa rumuuteni hävittämisessä, niin tai jos olisi säilyttänyt sen jakun liuskaisena puoliksi repaleisena ja pukenut se päällensä, olisi joku ehkä kiinnittänyt siihen kaiken huomionsa, eikä sen sisällä lymyilevään vanhaan huuhkajaan.