Kiirettä pitää, ei paljon ole ehtinyt bloggailla, tosin eihän konekaan ole kauaa vielä toiminut. Maanantaina olimme koko ”suku”: Laura, Mika, Bodil ja Brita sekä Amelie-Sofie, Seita, Ripi Reippanen ja Quibus kutsutut Joken ja Benin luokse heidän ja Amelien siskon Akin, kasvattieni Macin ja Oodin sekä ”pallohullun” shih tzun ;Jimbom luokse. Tapaisin Oodin ensi kerran sen jälkeen kun se viime marraskuussa jäi tänne Hollantiin.

Kun tulimme perille, olivat Henk ja Ben ulkona Joken ja Benin koirien kanssa, Rian ja Henkin 5 koiraa oli jätetty kotiin, mutta nytkin meillä siis oli yhdessä kymmenen koiran lauma. Oodi tuli lähelle varovasti ja selvästi tunnisti minut, mutta meni Joken luokse turvaan, koska ei tunnistanut Quibusta, Britaa eikä Bodilia ja Brita todella vahtii pentuaan, ihan samalla lailla kuin Seita omaansa. Aikansa koirat siinä niin kuin Laura sanoo ”häröilivät”, mutta kaikki sujui hienosti, kuten yleensä kun tavataan uusia koiria ulkona, eikä sisällä ahtaissa eteistiloissa. Mac on edelleen hyvin iloinen ja sosiaalinen, Oodissa näkyy vieläkin hienoinen varovaisuus uusia tuttavuuksia kohtaan, mutta sehän on myös rotutyypillinen ominaisuus varsinkin nuorilla koirilla. Oodi syntyi Kiikassa metsän keskellä ja oli siis aikanaan kuin tynnyrissä kasvanut tyttö, vaikka kävinkin sen kanssa pentukerhossa ja koulussa ja sillä oli Melina kaverina, silti molemmat tytöt olivat vanhempien ”lohikäärmeiden” tassujen alla. Siinä suhteessa Quibus on erilainen, sitä eivät aikuiset määräile, mutta aluksi sekin aina on ensin vähän varuillaan ja yrittää jopa uhkailla, jos joku tulee liian tungettelevaiseksi.

Mutta hienosti meni. Benin ja Joken luona on ihana kävelylenkki metsässä, niityillä ja hevoshakojen lähellä, voi valita puolen tunnin, yhden tai jopa kahden tunnin lenkkejä ja se näkyy heidän koiristaan, kaikki ovat ”timmissä” kunnossa, ei yhtään ylimääräistä läskiä missään, niin kuin ”erään rouvan” koirissa. Mac pomppi viljapellossa, joka oli jo kasvanut korkeammaksi kuin hän, se suorastaan loikki ja esitti kaikki lentävän hollantilaisen temppunsa, välillä näkyi peppu ja häntä, välillä viljan seasta loikkasi musta koiran pää korvat ylhäällä liehuen. Laura oli kauhuissaan mullasta ja kuralätäköistä, koska oli iltapäivällä satanut, mutta päästi sitten kuitenkin Bodilin Macin perään. Koirilla oli hauskaa ja meilläkin. Välillä pellosta lensi esiin valkoinen pää mustine ylös sojottavine korvineen (Bodil on kuin vanhan levymainoksen koira, musta kirsu, valkoinen naama, mustat renkaat silmien ympärillä ja mustat korvat). Välillä nousi kokomustan koiran pää, välillä esiteltiin molempien vastakohtaisten värien kirjo. Se oli niin hauskaa, että myös Quibus innostui pomppuilemaan. Laura päästi molemmat tyttönsä irti ja lenkin jälkeen ne olivat niin mudassa ja kurassa ja hienossa hiekassa, etten usko niiden koskaan olleen niin likaisia. Laura vietti Joken kylpyhuoneessa pitkän tovin ja sanoi, ettei ikinä ollut nähnyt niin paljon kuraa tulevan tytöistään, jotka sentään ovat hienoja näyttelyvalioita tiibettiläisiä. Mutta hauskaa niillä oli ja siitä Laura oli tosi iloinen, kun molemmat tytöt olivat olleet koko edellisen päivän menestyksellisesti kuumassa näyttelyssä, nyt ne saivat riehua ja sotata sydämensä kyllyydestä. Tänään ne istuvat taas koko päivän autossa matkalla Travemündeen.

Arvatkaa, miltä Joken koti näytti kymmenen ”kurapetterin” ja ”kurapirkon” jäljiltä? Ben ihmetteli, miksi Laura meni pesemään koiransa, sinnehän se kura ja hiekka olisi varissut heidän ”suurpiirteiseen” kotiinsa. Nyt tulee käsitys, että koti on oikea sikolätti, vaan sepä onkin yksi hienoimmista ja tyylikkäimmistä kodeista, joita olen nähnyt. Lattiat ovat kaakelia ja klinkkeriä, joten ne on helppo siivota ja siinä talossa todella eletään myös koiria ajatellen. Samoin Rian ja Henkin luona, siinä suuri syy siihen, miksi viihdyn täällä niin hyvin, olen aina viihtynyt yli yhdentoista vuoden ajan.

Ulkoilun jälkeen kaikki kymmenen söivät keittiön lattialla sulassa sovussa, eivätkä sisälläkään rähisseet toisilleen. Jimbo mustavalkoinen oli kuoliaaksi rakastunut Bodiliin, niin kuin Mackin. Macillä on täällä pennut Rian Roefien kanssa (meidän Rollen äiti), joten se osasi hienosti riiata Bodilia, joka on vasta seitsemän kuukautta, eikä oikein ymmärtänyt miksi Mac aina välillä työnsi sen päätä pepullaan ”siihen malliin”.

Eilen sitten olimme Lauran ja Mikan kanssa Meppelin ihastuttavilla kävelykujilla ja Ria ja Joke tarjoutuivat ystävällisesti pitämään koirat Rian ja Henkin luona, siellä ne saivat vapaasti olla puutarhassa. Tosin siellä on uusia lohikäärmeitä. Bente (Seidan äiti) rokottaa Seitaa ja muitakin ja Seita puolestaan Karelia-pentuaan. Silti kaikki koirat; Lauran ja minun kuusi koiraa, Rian Bente, Dintje, Roefie, Karelia ja Marthe eivät ottaneet yhteen. Quibus suli lopullisesti vasta nyt Bodilin kanssa leikkimään oikein tosissaan, sillä on ollut rankkoja uusia kokemuksia; pari yötä laivalla, pitkään autossa, uusia kyläilyperheitä ja heidän koiriaan ja kaiken lisäksi ihan uusi ja ”väärähajuinen” ja pieni kotikin. Se ressukka joutuu tänään luopumaan Bodil-kaveristaan, niin kuin joutui jättämään Pavarotti-Reinonkin sinne Suomeen. Ripi on kuitenkin yllättänyt, se leikkii ja juoksee mielellään Quibuksen kanssa, ei tosin harrasta pennuille niin tärkeää pentupainia, mutta leikkii Pippilotan kanssa, samoin Seitamamma. Ripi on valtavasti reipastunut, eikä oikeastaan koko matkan aikana ole osoittanut arkuutta tai pelkoa.

Päivät ovat suorastaan lentäneet. Eilen löysimme (Mika löysi) minulle oman navigaattorin, missä on koko Euroopan ja Skandinavian kartat ja nyt osaan itsekin ajella tarvitsematta muiden apua tai seuraamalla Lauraa ja Mikaa, kuten tämän viikon olen täällä joutunut tekemään. Tiet täällä Veeningenissä ovat vielä niin saman näköisiä, etten ikimaailmassa olisi löytänyt tänne, vaikka miten olisin karttaa katsonut tai yrittänyt painaa reittiä mieleen. Minulla ei tunnetusti ole minkäänlaista paikallisvaistoa ja jos pitää kääntyä, käännyn AINA väärään suuntaan. Vaan nytpä minulla on suomenkielinen nainen kertomassa, minne mennä. Ria kertoi tuttavamiehestään, että hän valitsi belgiankielisen opastuksen, koska ei halunnut naisen (joka selostaa hollanniksi reitit) opettavan hänelle, minne ja miten ajaa!!!! Asun edelleen aikamoisessa metsässä, mutta ihanassa ja minulle sopii hyvin, että osaan täältä naisen opastuksella ja vielä äidinkielelläni, jota täällä kaipaan kuulla nyt kun nuoretkin lähtivät kotiin. Vuokraisännällä on neljän hehtaarin kokoinen iso ihana puutarhamainen alue, jossa minun lisäkseni asuu nainen kissoineen. Tänään minut on kutsuttu grillijuhliin illalla, siispä nyt etsimään edes jonkinlaista kunnollista mekkoa, noita vaatteita kun ei juuri tullut otettua mukaan, siis sellaisia, joilla voi julkisesti esiintyä jalokivikauppaan puutarhajuhlissa.