Tämän viikon elämysautoilut ovat suuntautuneet tähän lähimaastoon. Uskomatonta, miten kauniita puutarhoja joka ikisessä maalaistalossakin on. Osaavat suunnitella ehkä ihan luonnostaan puutarhansa niin, että aina jokin laji on kukassa kun muut kuihtuvat. Kukkaloisto on aivan valtava, en edes yritä arvailla niitten nimiä.
Ruokakaupoissa myydään tällä hetkellä ihania laventeliruukkuja muutamalla eurolla, myös krysanteemit kaikissa väreissään ovat nyt esillä. Tänään ostin viikonlopuksi äitini lempikrysanteemeja; se on jonkinlainen valkoinen pallokrysanteemi. Pyöreä ja runsas. Toinen maljakko on täynnä Henkin minulle istuttamia Zinnnioita, ne kasvavat ulkona ruukussa ja sitä mukaan kun niitä ottaa maljakkoon, tulee lisää.
Kuvaava hollantilaisille lienee myös, että mökin perusvarustukseen kuului kolme kukkamaljakkoa, vaikka pöytiäkin on vain yksi ja sekin niin pieni, että koneeni sen täyttää, tilaa ei ole edes monitoimikoneelle siinä vieressä. No koneen vieressä on se kolmas,johon haen luonnon kukkia, ikkunalla on yksi ja pienellä sohvapöydällä tv:n vieressä se kolmas. Ulkona kasvavat vieläkin orvokit, juhannuksena ostamani Kiinan ritarinkannus on jo lopettanut kukintansa (olen siemenet kerännyt tiukasti talteen), mutta magraretat eli päivänkakkaran näköiset kukkivat ja niiden kanssa molemmissa isoissa ruukuissa petunioita sekä etu- että takapihalla.
Istun sisällä, mutta ulkona tuoksuu juuri leikattu ruoho. Täkäläisen palkatun puutarhurin poika leikkaa ruohoa, tekee tuonne isoille niityille taloni takana polkuja. Täällä tosiaan voi kiertää vaikka kilometrejä kun valitsee aina uuden ja uuden polun. Tänään kiersimme lenkin vastapäivään. Lenkin takimmainen osa sivuaa naapurin niittyjä, joilla lehmät ja muutama hevonen laiduntavat. Koirat, varsinkin Quibus, huomasivat lehmät nyt ensimmäisen kerran, vaikka ne ovat niityllä olleet jo viikkoja. Muutama vasikka nousi seisomaan ja siitäkös ”älämölö” alkoi, lehmät saivat kuulla kunniansa neljästä kurkusta. Täysikasvuiset eivät niin sanotusti korvaansa lotkauttaneet, vasikat kyllä tulivat aidan viereen ihmettelemään ja minun paimentamiseen tottumattomat koirani ihmettelivät. Joka kerta ne myös haukkuvat kun ohitamme lampaat, jotka vuokraisännällä on parkkipaikan vieressä. Tänään yksi lampaista yritti hyppiä ulottuakseen puun lehtiä syömään ja sekös ei meidän koirille sopinut. Meillä, heidän mielestään, koirat hyppivät, lampaat eivät.
Täällä muuten on monia eri rotuja sekä lampaita, hevosia, että lehmiä,, nämä meidän vieressämme laitumella olevat lehmät ovat kauniin vaalean beigejä, sitten on rotu, joilla kaikilla on ikään kuin vaalea vyö keskivartalon ympärillä jokaisella. Lauran kanssa niitä ihmeteltiin, kun se leveä vyö näyttää olevan kuin jokaiselle mittanauhalla mitattu samaan kohtaan. On kuulemma skottilainen Galloway, joka mm Suomessa on tosi harvinainen. Uskomattoman hauskan näköinen valkoisen vyökuvionsa kanssa ja kuulemma sopeutuu ankariinkin oloihin, vaikka tuskin niitä täällä on, ei ainakaan Suomen oloihin verrattavia.
Riikinkukko vaihtaa pyrstösulkiaan, alkukesästä se piti kovaakin meteliä myös yöaikaan, nyt kun sen pudonneita toista metriä pitkiä pyrstösulkia löytyy polkujen varsilta, se on ikään kuin masentuneena ollut hiljaa. Tänään ymmärsin syyn. Sillä tosiaan on sulkasato. Sen pyrstöön on kasvamassa uusia sulkia, jotka muodostavat kauniita ympyrän muotoisia kuvioita sateenkaaren väreissä, mutta sulat ja pyrstö ovat vielä tosi lyhyet, vain parikymmentä senttiä, eivät edes laahaa maata. Ilmankos se on ollut hiljaa, riikinkukko, kukkojen kuningas, joka on tottunut vetämään metristä pyrstöä laahuksena perässään, puhumattakaan ihastuksen huokauksista, kun ja jos se suostuisi avaamaan pyrstönsä. Nyt ei ole toivoakaan, ei ole näyttämistä peräpäässä tällä hetkellä, tuskin edes aukeaisi.
Onneksi kovimmat helteet ovat nyt ohi, lämpö pysyttelee runsaassa parissa kymmenessä. Herrasmiesten lämpötiloissa! Seitakaan ei joka lenkillä halua uimaan. Sänky ja sohva pysyvät kuivana, eivätkä koirat haise, sillä Ripi Reippanenkaan ei kahlaile, eikä Amelie, Quibuksesta puhumattakaan.
