Ihana maa tämä Hollanti! Vaikka kevään tulppaanipellot jäivät näkemättä kun vasta kesäkuussa tänne tulin, tarjoaa tämä kukkien luvattu maa uusia elämyspeltoja. Ihan naapurissa on parikin kukkien viljelijää, niin että joka päivä kauppareissulla saan ajaa puhkeamassa olevan auringonkukkapellon ja jonkinlaisen sinisen ikikukkapellon ohi. Eilen huomasin vihreästä pellosta, jota luulin maissipelloksi aukeamassa olevia punaisia liljoja silmänkantamattomiin ja sen takana valtavan kokoisen pellon aukeamassa olevia gladioluksia eri väreissä;oli punaista, valkoista, oranssia ja keltaistakin. Peltojen vieressä on puutarhurin koti. Hän on laittanut portilleen romanttisen meidän maitolatureitamme muistuttavan katetun majan, jossa isot sammiot ovat vettä täynnä ja ne taas täynnä kunkin sesongin kukkia. Vieressä on rahalipas, jonne saa pudottaa maksun, eikä kukaan kuulemma ole huiputtanut, sanoi talon omistaja kun sattui tuomaan täydennystä pysähtyessäni.

Kun muutin tänne oli pionien aika. Ne kestivät maljakossa täällä pikkumökissäni muutamia viikkoja. Minulle oli hämmästys, että ihan nupussa olevat pionit maljakossa aukesivat kaikki ja millaiset värit! Punainen oli tosi tumma ja vaalea taas muistutti väriltään omaa upeaa Sarah Bernhard-nimistä pioniani Helsingin Herttoniemessä, ihanan hempeä vaaleanpunainen ja valkoinen. Sitten tuli gladiolusten aika, ihana punainen vasta pilkotti nupusta kun toin niitä sylillisen maljakkoon. Nekin kestivät viikkoja ja aukesivat yksitellen alhaalta ylöspäin kaikki. Nyt on maljakossa appelsiinin ja sitruunan värisiä gladioluksia juuri auenneina ja toisessa auringonkukkia. Talon vieressä on iloiset mainokset, ensin oli kuvallinen nimi Pionenhof, eli siis pionihovi tai talo, sitten siihen ilmestyi gladiolenhof ja nyt vielä zonnenblumenhof, kaikki houkuttelemassa päivittäin pysähtymään. Eikä maksa paljon! Kymmenen kukan nippu maksaa kolme euroa, kaksikymmentä saa viidellä!!! Olen myös ihastellut sitä, että joka ikisessä ruokakaupassa, bensa-asemalla ja melkein nakkikioskillakin (jos niitä täällä olisi) on myynnissä kukkia. Halvalla ja sellaisia lajeja, joita en koskaan aikaisemmin edes ole nähnyt, enkä nimeä kuullut ja kaikki kauniit kimput lähtevät ruokakassissa mukana kotiin muutamalla eurolla nekin. Ikinä ei kotini ole ollut niin kukitettu kuin nyt.

Olen myös aloittanut ”eksyksiin ajoristeilyt” ja rakastan niitäkin. Lähden ajamaan navigaattori suljettuna. Valitsen aina tien, joka eniten kiinnostaa ja mitä yllätyksiä olenkaan löytänyt! Uskomattomia parhaassa loistossaan olevia puutarhoja, kauniita taloja ja uskomattomia maisemia, samanlaisia kuin Vincent van Goghin maalauksessa ”paju ja paimen”; on kanavia ja riippuvia pajuja ja parhaina päivinä olen nähnyt haikaroita kaksin kappalein ruokailemassa pellolla. Enää en yhtään ihmettele Elviksen (siis sen Hollannista ostamani schapendoesin) kasvattajaa, kun hän vieraili Suomessa. Hän ihmetteli, miksei meillä ole puutarhoja, vaikka minusta meillä kaikilla on kesäisin puutarhamme kesäkukkineen. Mutta sellaisia tämän ilmaston sallimia puita ja kukkia ei meillä voisi edes haaveilla kylmän ilmastomme takia, sitähän ei Letitia ymmärtänyt kun asuu maassa, missä lumi saattaa tulla maahan ja pysyäkin siinä muutaman päivän, eikä maa routaannu koskaan. Eihän tämä risteily autolla kovin ekologista ole, tiedän, mutta muuten en olisi voinut risteillä, sillä suuntavaistoni on sellainen, etten ikinä löytäisi takaisin kotiin kävellen tai pyörällä. Siksi auto ja juuri siksi navogaattori, sen vain napsautan päälle ja klikkaan mene kotiin. Se ohjaa minut kotiin kuin aikanaan issvossikan hevonen, joka työpäivän jälkeen veti nukkuvan isäntänsä kotiin. Radio Suomessa muutama päivä sitten kerrottiin matematiikan taidon ja suunnistamisen taidon kuuluvan kiinteästi yhteen. Sisso sano entinenkin likka, nytpä sekin selvisi! Matikan opettajani aikanaan sanoi, että tämä matematiikka on kuin lentokone, kyllä sitä oppii ajamaan kuka tahansa, paitsi tuo Paula! Piti tulla tänne asti tuonkin asian Suomen radiosta kuullakseen!