Kiitos teille kaikille, jotka lämpimästi olette huomioineet surun Miinan poismenosta. Miinalla on nyt hyvä olla ja muistot ja kiitollisuus siitä,että se oli yli 7 vuotta meidän ilonamme, pysyvät mielessä.

Hollanti on uskomaton maa. Viikonlopun ajan tai oikeastaan pidennetyn viikonlopun ajan ( 4 päivää) täällä on vietetty suurta pyöräilytapahtumaa. Perjantaina se alkoi ja nettisivuilta löysin tiedon, että täällä tätä perinnettä on harrastettu jo vuodesta 1966. Kauppareissu kesti tuntikausia kun kaikki tiet olivat täynnä pyöräilijöitä, satoja, ehkä tuhansia täällä koillis- hollantilaisella maaseudulla ja pikkukaupungin liepeillä. Selvästi huomaa, että täällä on pyöräilyä harrastettu, auto väistää ja kunnioittaa pyörää, eikä päinvastoin kuin meillä Suomessa usein näkee. Täälläkin on pyöräteitä paljonkin, mutta maaseudulla, missä asun ja minne retket suuntautuivat, ei ole. Niinpä pyöräilijät lapsesta ihan vanhukseen asti täyttivät tiet ja kaikilla oli mukana evästä, mutta matkan varrella näytti olevan myös huoltopisteitä, missä myytiin mehua ja valmiita leipiä, makkaragrillejä ei täällä näe edes koiranäyttelyissä, joten Hakamon Lauran harrastama näyttelymakkara jäisi täällä unelmaksi. Eivätkä muuten valmiiksi suunnitellut ja merkatut reitit olleet mitään pikkupyrähdyksiä, lyhin matka taisi todella olla 10 kilometriä ja siihen neljän päivän retkeen telttayöpymisineen saisi sitten jo mittariinsa satoja kilometrejä. Arvatkaa, himoitsinko mukaan, vaan kun en pyörää ihan sitä varten viitsinyt ostaa.

Vuokraemäntä Edita kertoi eilen nauraen jonkun koiristani ajaneen takaa kissaa, naapurillani on kaksi kissaa. En huomannut, että kukaan olisi karannut kauppareissulta tullessa, mutta illalla huomasin, että Ripi Reippanen suunnitteli pujahtavansa löysästi oven eteen laitetun pentuaidan takaa uudelleen kissajahtiin. Se kuulemma oli Seita tai Ripi, koska pentu se ei Editan mukaan ollut eikä o´ma (ooma isoäiti) Amelie. Siis se oli Ripi, sillä Seita ei jätä minua ainakaan salaa. Kissan nenän edessä nähdessään se toki lähtee perään, muttei karkaa kotoa, niin kuin nyt Ripi Reippanen uuden itsenäisyytensä turvin on harrastanut. Amalia-ressukka kärsii tästä kuumuudesta, vaikka suihkuun pääseekin koska haluaa. Se ei joka kerta lähde lenkille kanssamme ja kieltämättä muutkin koirat ihan Quibusta myöten ovat hiukan nuopeita. Olemmekin siirtäneet pisimmät lenkit ilta ja yömyöhään. Täällä tulee pimeä yhdeksän, kymmenen aikaan, muttei kuitenkaan niin pimeä, etteikö näkisi. Viime yönä kuukin jo kumotti ja alkaa olla täysi ja valaista. Pian alkaa olla täysikuun aika.

Rouva Lehdistöltä loppui tänä aamuna suomenkielisten kirjojen lukeminen. Vaikka ostin ison kasan pokkareita voidakseni suomeksi lukea iltaisin sängyssä, ne loppuivat nyt. Eikä lisää saa kaupasta, eikä lehtiäkään, enkä Amsterdamiin ja Shiphooliin sen takia lähde. Kirpputorilta hain englanninkielistä roskaa ja harjoitustahan sekin on. Hollannin kieltä en edes haaveile lukevani, vaikka sitä hiukan yritän lukeakin mainoslehtisistä ja kaupan ruokaohjeista. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä kieli on rumaa, anteeksi vaan, mutta nuo kurkkuäänet ja ärrän päräyttämiset antavat vaikutelman, että ihminen on tosi VIHAINEN, varsinkin kun sorauttelee ja sihisee nopeasti ja sen nämä tekevät! Tämä alue (lääni) on nimeltään Drenthe ja sen murre on kuulemma tosi vaikeaa, sitä ei vuokraisäntänikään muualla Hollannissa syntyneenä ymmärrä aina. Kuulostaa silti rumalta, en enää ihmettele, että suomi ja italia aikanaan on valittu kielten olympialaisissa maailman kauneimmiksi kieliksi. Kun H aina G, eikä mikään suomalainen g, vaan kuin murinaa niin kaunis nimi Margareth lausutaan hollanniksi suunnilleen näin;maRRRhrhrhrrrrthhhh. Schapendeosin nimeä en vieläkään osaa sanoa oikein, vaikka olen yrittänyt kuunnella sen ääntämistä tuhannet kerrat. Olkoon siis vaikka sappari, ihana se on kumminkin, ja vihaiselta vaikuttaa rodunkin nimen täkäläisittäin ääntäminen, joten olkoon pehmona.