Quibuksen masu on kasvanut viime päivinä niin, että se näyttää karvaiselta ilmapallolta, joka ei kuitenkaan jaksa nousta ilmaan lentävän hollantilaisen tavoin. Enää se ei ulos lähdettäessä pomppaa antamaan pusua poskelle, yrittää, mutten anna. Sen ympärysmitta on kasvanut sellaiseksi, etten muista kenenkään aikaisemman olleen niin leveän. Tosin Quibus onkin nartuistani se laiheliini, Amelieta hollantilainen kasvattajaystäväni kutsui saunajakkaraksi (saunakrukje), koska sen ruumiinrakenne oli todella vankka ja se seisoi vakaana kuin jakkara, eikä kymmentä vauvaa erottanut läheskään niin selvästi kuin nyt Quibuksen, joka odottaa Amelien lapsenlapsia. Seita sai enimmillään yhdeksän pentua viimeisessä pentueessaan, mutta se on myös vankempi rakenteeltaan kuin tyttärensä ja aikaisemmat pentueet ovat myös muokanneet sen runkoa ihan eri lailla kuin tämän nälkäkurkimaisen, pitkärunkoisen kapean tyttärensä.                                                                                                                      Nyt on onneksi ruoka alkanut maistua ihan kohtuullisesti, vaikka mieluiten se söisi äitinsä ja sisarpuolensa aikuisnappuloita kuin ravitsevia pentunappuloita, hyvä kuitenkin että yleensä syö. Yleensä se on rauhallinen ja kulkee lenkilläkin ihan reippaasti, mutta aika ajoin se tuntuu kurkistavan masuunsa päin ja arvaan siellä tuntuvan liikkeitä. Eilen illalla tunsin ne itse konkreettisesti. Quibus tulee yleensä iltaisin viereeni kun katselemme yhdessä tv:tä, nyt sen on hieman hankalampi löytää hyvää asentoa. Eilen se löysi sellaisen asettumalla selälleen ja laittamalla päänsä syliini.  Vahinko, ettei ollut kameraa siinä, olisi masun koko näkynyt hyvin.                                                                                                                                                                                                Mikä hellyttävä luottamuksen osoitus pikkuäidiltä! Siinä se makasi ja sen masu levisi molemmille kyljille ja näytti todella tynnyriltä. Panin käteni sen masun päälle ja saatoin tuntea monen pienen tulevan pentuvauvan rohkaisevan potkun tai liikahduksen. Miten liikuttava hetki, siinä minä seurustelin tulevien kasvattieni kanssa tietämättä, kuka niistä oli Rosvo-Roope, kuka Ruska, vai oliko siellä Ruskaa lainkaan tai Rentukkaakaan?                                                                                                                                      Olen päättänyt antaa tälle pentueelle, joka on R-pentue, suomalaiset nimet isänsä Pilviparran mukaan, senkin pentueella oli kotikudonnaiset nimet Sakari Topeliuksen saduista. Ruska on Seita isoäidin mukaan lapinhenkinen nimi ja Rosvo-Roope isän kutsumanimen ja tietty elokuvasankari Tauno Palonkin mukaan annettu, olen aikanaan saanut haastatella Tauno Paloa Kansallisteatterin lämpiössä, mikä vanhan ajan herrasmies! Roopen isäntä Esa on tosi rekkamies, siispä yksi pojista kantaa sitä nimeä, Matti Eskohan sen nimen teki tunnetuksi, toivottavasti nyt syntyvä nuorimies jatkaa mainetta omissa piireissään. Muista ehdotuksia on Revontuli, Ripaska, Rapa-Ripa, ja otetaan niitä ehdotuksia vielä vastaankin. Paitsi että ruusuja ja Roseja ja Rosieita on jo niin monta.                                                                                                                                                                                           Istuimme pitkään sohvalla ja tunsin pentujen liikkeet molemmilla puolilla pikkuäidin masua, sain pitkään toivotella vauveleille hyviä kasvuöitä ja Quibus nukkui tosi sikeästi ja rauhallisesti. Siinä istuin vesi silmissä ja tunsin tulevan elämän ihmeen sykkivän monena pienenä sydämenä teinimamman (2,5 vuotta) oman sydämen alla. Oli se aika myllerrystä, pieniä terhakoita potkuja, muljahduksia ja hiljaista sykettä. Oli uskomattoman epätodellista ja herkkää saada toivottaa hyvät yöt kasvaville vauvoille ja lähettää kaiken säätäjälle harras pyyntö, että syntyisi terveitä vauvoja, sillä mitä enemmän kasvattaa, sitä vähemmän tietää ja osaa pelätä sellaistakin, mitä ennen ei ole osannut edes kuvitella tapahtuvaksi – sekä hyvää, että huonoa. Onneksi on saanut useimmiten suurta iloa uudesta elämästä ja ihmisen parhaasta ystävästä hyvien uusien omistajiensa luona.