Aluksi Quibus ja kasvattajansa onnittelevat tämän Q-pentueen tänään leivottua uutta valiota ja tukijoukkojaan Kirsiä, Liinua ja isosisko schapendoes Fiinaa, samasta suvusta. Hulda Huoleton (Buffing Quintessa) valioitui tänään tämän samaisen Q- pentueen viidentenä koirana. Uskomaton pentue, kaikki viisi; kaksi narttua ja kolme urosta 2,5 vuotiaina valioiksi! Kiitos kaikille !

Pikku mammakoirani, tämä kaksoisvalio Quibus, jatkaa edelleen pentujensa hoitamista huolellisesti, Kaikki yöt se edelleen pysyy pentujensa kanssa tiiviisti laatikossa, päivisin se sentään malttaa tulla huokaisemaan ja lepäämään äidin vastuustaan. Se käy laatikosta tultuaan juomassa, juo muuten sammioittain vettä, mikä onkin vain hyvä, kun se juottaa niin suurta laumaa itse. Ulos asioilleen se ei kylläkään pyydä yhtään useammin, vaikka luulisi sellaisen määrän vettä pyrkivän lorisemalla pihalle useammin kuin tavallisesti. Loogistahan on, että se menee suureksi osaksi maidon tuotantoon. Onneksi pikkuäiti myös syö hyvin.

Kun mamma on poissa, hoitavat lämmittäjän virkaa kaksi lämpöpulloa, joista toinen on naamioitu karhuherra Baddingtoniksi ja toinen on iso pulleamahainen selällään makaava koira. Pennuille on tärkeää lämpö ja läheisyys, ne pyrkivät nukkumaan toisissaan kiinni ja päällekkäin. Kovin paljon ei toistaiseksi lämmitystä ole tarvittu, kun ilma on ollut suorastaan trooppisen kuumaa ja kosteaa. Eilinen ukonilma puhdisti ilmaa, toi sateen ja viilensi ilman jopa niin, että nyt on tarvetta lämpöpulloille, sade tekee ilman hieman koleaksi.

Pikkuisten unet syöttöjen välillä pitenevät ja nyt ne jo melko tarmokkaasti yrittävät, vielä hoippuvin jaloin kävellä emon nisälle. Mukkelis- makkelis menoja sattuu ja pyllähdyksiä kyljelle, mutta pian se aika kuluu, liiankin pian. Kohta ne jo kävelevät ja sitten ne juoksevat ja sitten ne tarvitsevat lisätilaa. Tässä pienessä rivitalokaksiossani on vielä tilaa pentulaatikolle makuuhuoneen nurkassa ja kun nukun omassa sängyssäni, olen samalla hätätilanteessa turvana ensikertalaiselle pikku mammalleni. Olen siirtänyt huonekaluja makuuhuoneesta pois, pienentänyt työ- ja kirjoituspöytääni, jotta saan laatikon mahtumaan omaan nurkkaansa. Koko huushollini näyttää suunnilleen samalta kuin arvelen Afrikkaan lähdössä olevan laivan näyttävän täyteen lastattuna, mukana enemmän tai vähemmän tarpeellista.

Jennan puuseppä-isä on laatikon minulle tehdessään ollut viisas, kaikki seinät voi avata, niissä on saranat ja saranoissa irti lähtevät naulat. Seinän voi siis avata ja suurentaa pentujen tilaa, ensin niin, että saan sanomalehtipaperit mahtumaan sinne ja sitten lopulta niin, että osa seinistä peittää vaaralliset sähköpisteet, mutta muuten antavat lapsille tilaa juosta ja kehittää motoriikkaansa koko makuuhuoneen laajuudelta. Pennut muuten rakastavat sängynalusia, kirjahyllyn alustaa ja menevät mielellään häkkiin, jossa on katto. Samaa tekevät myös isot koirani. Varmaan se on atavistinen ilmiö, jos vaikka ”taivas sattuisi putoamaan” päälle, olisi turvana katto pään päällä, sama koskee pienempiä putoilevia irtoesineitä.

Kun laatikko leviää ja avaa seinänsä lapsille tutustua avaraan maailmaan, on kasvattajan aika muuttaa olohuoneen vuodesohvalle, kymmenen pienen pennun hampaiden ja kynsien saaliiksi joutuminen ei ole ihan helppo juttu kestää. Vaatii tiettyä rohkeutta laittaa jalkansa lattialle ja nousta yöllä vessaan, sillä kymmenen pientä korvaa kuulee tosi tarkasti, enkä sitä paitsi halua niiden yöunienkaan häiriintyvän. Uusia omistajia silmällä pitäen on parempi, että pennut erottavat yön päivästä. Siinä on oma opettelunsa myös.

En silti pennuilta pakene, istun päivittäin kaikkien kanssa yhdessä ja erikseen, jotta ne oppivat ihmisen käsittelyn. Vaatii pienoista rohkeutta kohdata pikkuriiviöiden lauma laatikon nurkassa istuen. Ne tulevat vauhdilla luo, suukkoja satelee ja puruharjoitukset kasvattajan sormeen alkavat välittömästi. Olen opettanut niitä alusta asti ihmisen käsittelyyn, olen suukottanut ja nuuskutellut niitä syntymästä saakka. Pian alkaa

muunlainen käsittelyssä olemisen opettelu; punnitaan, madotetaan ja kynnet leikataan. Puolikiloisen kynnet vaativat melkein suurennuslasin, että ne näkee lyhentää, mutta ellei niitä leikkaa, ne raapivat emon arat nisät verille ja täytyyhän niiden oppia käsittelyä. Tuon taas takaisin koirien trimmauspöydän makuuhuoneeseen, jotta voin opettaa niitä myös harjaamiseen ja kampaamiseen ja pöydällä käsiteltävänä olemiseen.

Oma ihmeellinen kokemuksensa on pennuille ulkoilmaan pääsykin, vuosien varrella on kertynyt ulkohäkkiä ja aitaa, joten jos ilmoja riittää syyskuussa, ne saavat ulkoilla mielin määrin ja nauttia syysilmasta. Oma kokemuksensa tulee olemaan kun ne kaikki kymmenen viedään autolla eläinlääkärille, tulisi se lääkäri kotiinkin, mutta ennen uuteen kotiin lähtöä, on hyvä totutella myös autokyytiin. Eläinlääkäri tarkastaa ne ja rekisterikirjaa varten siruttaa kullekin korvan taakse mikrosirun, jonka avulla pennun voi tunnistaa, mikäli se joutuisi hukkateille. On sirusta ollut apuakin, kun rotua tuntematon naapuri pelasti yksin jätetyn kasvattini suljetusta asunnosta uskomattoman siivon keskeltä. Hän löysi minuun yhteyden, kun eläinlääkäri luki sirun ja Kennelliitosta löytyivät yhteystiedot. Pelastettu koira asuu nyt pelastajansa luona. Onneksi näitä surullisia tapauksia sattuu harvoin, tämänpäiväisiä ilonaiheita näyttelymenestyksistä useammin