Eilen päivällä Quibus alkoi pedata sängyssäni ja tyttöjen koirapetejä, tyynyt vaan lentelivät kun se järjesti sänkyäni mukavaksi maata. Sen avautumisvaihe oli selvästi alkanut. Pitkin päivää se läähätteli entistä enemmän. Yritin olla rauhallinen ja saada Koiramme lehteen täksi aamuksi lupaamani rotuesittelyn valmiiksi. Onneksi kiirehdin, sillä vähän ennen klo 18, kun sovimme siskoni kanssa, että hakevat toiset koirani, Quibuksen äidin Seidan ja puolisisko Riitun heille, alkoi tapahtua. Vein kaikki ulos odottelemaan Riittan ja Jussin tuloa tyttöjä hakemaan. Quibus kyykistyi pitkälle pisulle, niin pitkälle, että huolestuin – onneksi. Koitin peppuun ja sieltähän oli ensimmäinen vauva jo puoliksi ulkona. Onneksi ei sateiselle nurmelle pudonnut poika- ressu. Äkkiä vaan sisään ja vauvaa putsaamaan. Poika oli pussissa ja uusi uunituore äiti vähän neuvoton, mitä sen kanssa tehdään ja mikä se ylipäätään on. Kun oli saanut pojan putsatuksi ja esitellyt äidin ja esikoisen keskenään, alkoi pikkumammakin kiinnostua ja kun puolen tunnin päästä näki päivänvalon pikkusisko, alkoi Quibuksellekin selvitä, mikä sitä sattui masuun ja mitä niille tehdään. Koko ajan hämmästelin kokemattoman mammakoirani rauhalllisuutta, se makasi rauhassa paikallaan ja pennut syntyivät sen suurempia elämöimättä. Plop vaan ja pussissa maailmaan! Kaikki pennut olivat pussissa ja istukat tallella ja yli puolet niistä tuli perätilassa. Olen jostain lukenut, että vähintään 40 % pennuista tulee perä edellä – pitää paikkansa ainakin meillä. Pentuja todella vain tulla putkahteli rauhalliseen tahtiin. Ultrassa oli näkynyt seitsemän, mutta sen seitsemännen synnyttyä, oli muuten tyttö, annoin pikkumammalle keittämääni lihalientä, jossa oli munanvalkuaista, hunajaa ja kermaviiliä (vanhan kokeneen kasvattajan minulle antama mainio ohje). Quibus joi kokonaisen ison kulhollisen ja pullautti maailmaan kahdeksannen pennun, se oli poika. Nyt niitä oli jo se tavaksi viime aikoina tullut kahdeksan pentueen pesue, niitä oli tullut jo kaksi, ja ajattelin, että siihen se jää. Mitä vielä, yhdeksäs - poika – syntyi melkein huomaamatta, yhtäkkiä vain se oli pussissaan Quibuksen hännän alla. Näiden viimeisten kanssa pikkumamma jo tiesi, miten napanuora katkaistaan ja pentu nuollaan virkeäksi. Yhdeksännen jälkeen kului vielä 45 minuuttia ja taas huomasin hännän alla pennun pussissaan. Muutaman kerran olin luullut jo syntyneitä pentuja vastasyntyneiksi, ne kun olivat eksyneet mamman hännän alle, mutta tämä oli vielä selvästi pussissaan. Kuudes tyttö neljälle velipojalle! Kaikki pennut syntyivät pusseissaan ja istukat tulivat samalla ulos. Quibus hämmästytti minut rauhallisella olemuksellaan ja voi että sille maistui lihaliemi ja mahalaukku viiden tunnin synnyttelyn ja koko päivän polttojen ja syömättömyyden jälkeen. Ulos sitä oli pakotettava, se ei kunnon mammojen tapaa millään raskinut pentuja jättää. Mutta pitkät olivat pisut ja kiitollinen pikkuäiti antoi suihkuttaa veret peräpäästä, jaloista ja hännästä, varmaan sille tuli itsellekin siistimpi olo. Kymmenen pentua viidessä tunnissa, eipä hassumpaa ja jokainen vauva heti hanakasti tarttumassa nisään ja imemässä. Viimeinen tyttö oli aluksi vähän vaisu, mutta milli puppyboosteria (ternimaidon korviketta) antoi sille puhtia ruveta taistelemaan osuuksista mammansa maitoon. Nyt vaan kasvattajalle malttia antaa vauveleiden ja äidin rauhassa tutustua toisiinsa. Hyvän kokoisia vauvoja ja isoja Quibus synnytti kaikki melkein 300 grammaa, mikä on tämän rodun pentueissa hyvä ja reilu paino. Äkkia laskettuna Quibus-ressuliini kantoi yli kolmen kilon taakkaa masussaan pentujen ja istukoiden ja lapsiveden painon kanssa. Ei ihme, että viime päivät olivat aika hankalia sen liikkua ja löytää hyvä asento. Pennut syntyivät kun astutuksesta oli kulunut 57 vuorokautta, aamulla olisi 58 tullut täyteen. Yleensähän sanotaan, että odotus kestää 58- 63 vuorokautta, mutta ensisynnyttäjä ja isot pentueet syntyvät aiemmin. Niinpä. Nyt meillä on se täysi kymppi, johon vain pentueen isoäiti (Roopeisän ) emä Amelie-Sofie on kahdesti yltänyt, muut eivät, vaan Quibus, pikku höpönassuni teki sen. Sanonko, että vähempikin olisi riittänyt. Kaikki ovat rakkaita, mutta helpommalla olisi tuore ja kokematon äiti päässyt. En sano miträä lukumäärästä, kaikki uudet koiruudet otetaan rakkaudella vastaan ja huoltojoukot ovat valmiina, jokainen neljästä pojasta ja kuudesta tytöstä otetaan persoonina vastaan ja tutustutetaan kaikki ihmiseen, jolle näistä tulee paras ystävä.
