Meillä on muutaman yön harjoiteltu pitkiä yöunia ja hämmästyttävän hienoin tuloksin. Tähän saakka olen pitänyt pientä yövaloa, että näen, jos laatikossa on jokin hullusti ja että mammakoirakin pääsee sinne antamaan yömaitoa. Nyt olen antanut viimeisen iltaruoan klo 21- 22:n maissa ja mamma Quibus on vielä päälle imettänyt (taka-ajatuksenaan syödä loput vauvaherkut syöttökaukalosta), sen jälkeen olen sammuttanut myös yövalon ja Heureka se alkaa toimia. Viime yönä uni oli melkein seitsemän tuntia pitkä ja jatkui kun mamman maitobaari tuli paikalle, pennut saivat lämmintä maitoa ja mamma siivosi ruokakupin puhtaaksi ja tarkisti myös kakkatilanteen ja kuivasi pikkupeput.

Edellisissä pentueissa olen aina levittänyt pentulaatikon ympäri huonetta, jotta pennut voivat sadesäällä leikkiä ja telmiä isommassa tilassa ja nukkua yönsä siellä. Minne mieluummin kuukahtavat. Nyt olen tilanpuutteenkin takia avannut aamuisin laatikosta vain yhden seinän lasten kirmata huoneessa ja illan tullen työntänyt seinän takaisin paikalleen ja vauvat laatikkoon. JA SEHÄN TOIMII. Tuttu laatikko on turvallinen paikka, missä maailmaan on ensi kertaa tultu, missä silmät ovat auenneet, missä on opeteltu syömään lisäruokaa, pisumaan paperille ja missä ensi kertaa on havaittu, ettei ollakaan laatikossa yksin, vaan siellä on painikavereita riittämiin, vaikka osa olisikin unten mailla ja missä yötä harjoitellaan nukkumalla pinossa ja päällekkäin ja tutuksi tulleiden, nyt jo kylmien lämpöpulloa sisällään pitävien ankan, koiran ja karhuherra Baddingtonin päällä.

Nyt tuleva pennunomistaja suree, ettei ole laatikkoa, eikä tätä koko laumaa. Huoli pois, pentu varmasti muutaman totutteluyön jälkeen omaksuu uuden kotinsa rytmin. Tärkeintä on, että sillä on oma petinsä, laatikko tai koppa, missä se SAA OLLA rauhassa nukkuessaan. Pahviset ja punotut korit kyllä saanevat kyytiä, mutta jos se turvapaikka on vaikka kaupasta haettu pahvilaatikko, ei vahinko liene taloudellisesti suuri ja tuunaushan on nykyään niin muotia pikkuhampailla työtä. Koira on tapaeläin, joten sen nukkumapaikka on tärkeä ja vaikka laatikko vaihtuisikin, sen sisus ja oma tutulta tuoksuva peti siinä tuttu ja turvallinen.

Onneksi on ollut näitä syyspäiviä, kun istun ulkona ”puistotätinä” suorastaan hämmästyn sitä lämpöä, mitä aurinko vieläkin tuhlaa näille syyspäiville. On ihastuttavaa ja mieltä ilahduttavaa katsella kymmenen pikkulapsen riemua omassa aitauksessaan ja sitä, miten kaikki yhtaikaa ahtautuvat kevythäkkiin, siskonpetille. Monelle oliskin hyvä vinkki hankkia muutaman kympin maksava kevythäkki, jonka saa kokoon ja jonka voi ottaa mukaan kun mennään maalle, yökylään tai sukuloimaan. Koira jostain syystä tuntee olonsa häkissä turvalliseksi, ei putoa taivas niskaan ja häkin yksityisyys tuntuu turvalliselta. Suosittelen sitä toiseksi vaihtoehdoksi, pennuthan ovat nyt jo tottuneet häkissä nukkumaan ja jos aikoo sen kanssa näyttelyissä käydä, on häkki mainio turvapaikka suuressa haukkuvassa näyttelyhallissa.