Taas on jäänyt päiviä väliin, vaikka pentujen lukumäärä on hurjasti pienentynyt, ei aikaa kirjoittamiselle mukamas ole juuri ollut. Alkuviikosta jäljelle jäi vain yksi pentu – Ruska darling ja sen totuttaminen siihen, että vain ”vanhat lohikäärmeet” ovat jäljellä, eikä niistä saa pentupainiseuraa – muusta leikkimisestä puhumattakaan. Onneksi Rosamunda- Rosa jäi kilometrin päähän siskolleni, sinne voimme mennä leikkimään ja olemme käyneetkin siellä lähes päivittäin ja yhdessä metsässäkin on käyty. Ensi viikolla aloitetaan yhdessä Rosan kanssa pentukurssit.

Talo tuntuu varsin tyhjältä ja puuhaa riittää, pesukone pyörii lähes tauotta, milloin on pesussa pentualustat, milloin pentulaatikossa ”pissaantuneet” lelut. Myös pentulaatikko on pestävä ja vietävä varastoon mahdollista seuraavaa käyttöä varten ja kaikki pitkin seiniä ahdetut huonekalut kannettava paikoilleen, alkaa myös olla aika siirtää ulkona kesästä nauttineet (lue kastuneet) sisäkukat takaisin talviteloilleen. Vanha valtavaksi kasvanut lehtikaktukseni, joka on lymynnyt siskon Sinisen Unelman Hevoskastanjan oksien alla, on täynnä nuppuja. Miten ihana se onkaan kukkiessaan, kukat kuihtuneena se taas ei näytä juuri miltään ja roskaa, mutta kukkiessaan se on ihana ja rehevä roikkuessaan keittiö ruokapöydän päällä. Kohta alkaa olla aika laittaa myös kevään sipulit maahan ja siivota puutarhaa pentujenkin jäljiltä.  Saa pikku yksinäinen Ruska- pentuni olla kaivuuapuna kun laitamme pikkupihaani talvikuntoon!

Ruska ihmetteli alkuviikosta talon yhtäkkistä tyhjentymistä, eikä oikein osaa leikkiä yksikseen, onneksi lähellä on Rosa. Seita, joka näistä koirista kaikkein eniten on minun koirani, on mustasukkainen pennusta ja varoittelee sitä tulemasta lähelle ja kun pentu meni lähelle, nappasi siihen kiinni tänä aamuna. Onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Pentu parka kun meni etsimään maitobaaria mummin masun alta. Eilen Seita ”nappasi” ja kiljutti pikku Rosaa ulkona, ei mukamas enää tuntenut sitä meidän pennuksi, kun Rosa oli ollut joitakin päiviä poissa. Vahinko, miten historia toistaa itseään. Joka kerran kun menimme Hollantiin, nappasi Seidan äiti Bente Seitaa oikein rajustikin ja Seita siirtää sitä nyt sitten eteenpäin, se kun on luonteeltaan melko kova. Quibus alkoi vapista kun Rosa kiljui, kun Ruska kiljahti, se ehkä huomasi tilanteen olevan ohi, ei vapissut, mutta tarjosi vähän lohdutsmaitoa masunsa alta.

Osaamme nyt sitten taas varoa ja välttää tilanteita, joissa ne joutuvat vastakkain, ennen kuin pentu kasvaa ja koirat oppivat tuntemaan toisensa. Aina se on näin ollut, muutama vuosi sitten Seita nappaili Reinoa. Sen vaan niin helposti unohtaa, kun monta päivää meni niin hyvin ilman pentuaitoja.

Olemme myös saaneet iloisia viestejä pennuilta uusissa kodeissaan ja kaikki tuntuvat olevan ihastuksissaan pennuista, ne ovat osanneet käyttäytyä autossa pitkiäkin matkoja, kaksi kauimmaista meni Ouluun ja yksi Kuopioon asti, muutama Espooseen ja Nurmijärvelle ja yksi Raumalle. Odotellaan kuulumisia ja nukutaan pentujen kanssa yövalvomisista tulleita silmäpusseja pienemmiksi.