Ensimmäinen kokonainen vuorokausi on nyt sitten kaikilla takana; viimeksi syntyneilläkin. Ensimmäinen yhteinen päivä ja yö on ollut taas outoa meille kaikille. Eipä tässä talossa juuri ole nukuttu. Bente ja pennut totuttelevat toisiinsa ja perheen muut koirat tähän uuteen tilanteeseen. Tällaiseen pikku Kiljukaulojen porukkaan en aikaisemmin olekaan törmännyt. Jos "maitoauto" ei heti ole aikataulussaan; laatikossa kiljutaan,  jos kakka ei heti tule; kiljutaan, jos on liian kuuma; kiljutaan, jos kylmä niin mikä ratkaisuksi; tietty kiljunta!  Uskomaton määrä ääntä laatikkoon mahtuu. Ei luulisi noin pienistä kauloista sellaista lähtevänkään. Mutta kyllä lähtee! Siinäpä syytä taas kauhistella tätä nykynuorisoa. Vaan kuinka voisikaan vihoitella kun katsoo laatikkoon. Miten luottavaisina ja hellyttävinä koko "rytmiryhmä" nukkuukaan äitinä helmoissa; sen hetken mitä nyt nukkuvat. Aluksi ne syövät tunnin välein, eikä se kello käy kaikilla vielä samaa aikaa, toiset taitavat olla jo talviajassa, toiset vielä kesässä. Kokoajan siellä joku syö ja ihana hiljaisuus laskeutuu laatikkoon vielä harvoin.

Benteäiti on nuori ja nämä ovat sen ensimmäiset vauvat. Se ressu yrittää niin kamalasti. Onneksi se syö hyvin, jotta jaksaa valvoa vauvojensa kanssa, ja lusikalla tietty edelleen, mutta se ei haittaa, kunhan syö ja saa voimia. Kerroin aikaisemmin hopealusikallakin yrittäneeni Benteä syöttää ennen vauvojen syntymää. Itseänipä saan nyt syyttää kun tämä sakki tuntuu kirjaimellisesti syntyneen hopealusikka suussa ja SEN KUULEE. Mutta nyt jo aamua kohti aikataulut tuntuvat tasaantuvan ja suloinen rauha laskeutuu pentuhuoneeseen yhä useammin. Muutaman yön jälkeen sitä sattaa voida nukkua jo tunninkin kerrallaan! Joku sanoisi, että eihän tuossa ole mitään järkeä vapaaehtoisesti yöunistaan luopua, eipä niinkään. Mutta on se sen arvoista ja missä tässä maailmassa muutenkaan järkeä on.