Olen jo kolmatta kertaa yrittämässä saada uutta sivua blogisivuksi. Aina kun se on melkein valmis, painan jotain nappia, väärää siis ja vuodatukseni häipyy "taivaan tuuliin". Selvä merkki siitä, että yöunet ovat jääneet tosi vähiin, jos on nukuttu ollenkaan. Sen voi muuten todeta peilistäkin, jos uskaltaa sinne vilkaistakaan. Viime yönä sentään nukuttiin ainakin muutama tunti kerrallaan. Pikkuäiti ja uusi pesueensa ovat saaneet "langan päästä" kiinni ja luovat nyt omaa aikatauluaan, johon kasvattajana yritän sopeutua ja jossa yritän auttaa ja tukea uutta äitiä. Onneksi oli mahdollista ottaa mammalomaa.

Nyt on omat koirat ulkoilutettu ja syötetty. Pentula on siivottu ja aluset vaihdettu , emo on syötetty ja pakkopissatettu, tarkasteltu kakan laatu (hyvä oli, mutta silti yäk), emon lämpö mitattu ja pennut punnittu ja painon tasainen nousu tyytyväisyydellä havaittu. Tätä se sitten on seitsemän viikkoa eteenpäin. Tämän kasvatustyön ristiriita on siinä, että kun kakka- ja pissashow on ylimmillään ja kun kiinteää ruokaa opetellaan syömään ja sitä on kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa paikoissa, niin silloin laskee ensin viikkoja ja sitten päiviä ja toivoo, että ne lähtisivät pian uusiin koteihinsa. Silloin myös vannoo, ettei ikinä enää tai ainakaan vähään aikaan. Mutta kun ne sitten lähtevät, niin sitä seisoo ovella itkee ja miettii, että pitäisikö ne kaikki sittenkin hakea takaisin kun on niin tyhjää, vaikka talossa on edelleen viisi koiraa ja vähintään siinä vaiheessa alkaa suunnitella seuraavaa astutusta ja odottaa uutta syntymän ihmettä. Niin tai sitten sitä alkaa odottaa jo paljon aikaisemmin. Me hullut nimittäin mennään jo tänä iltana taas uuden nartun kanssa miehelään. Pennut kun on tehtävä, silloin kun nartut ovat vielä nuoria ja kunnossa, eikä niiden juoksu kysy, koska saa tulla. 

Soitin eilen illalla hollantilaiselle ystävälleni ja kasvattajalleni Rialle ja kerroin, että minun Benteni sai vauvoja. Hänen Bentensä; oman Benteni isoäiti, saa vauvoja myös, mutta hieman myöhemmin. Ja mitä kuulinkaan. Minun Benteni Bentemummi ja hänen äitinsä Iete myös syövät lusikalla, ainakin raskausaikanaan. Ja minä kun ilkuin tämän meidän Benten mamia Outia hemmottelusta. Se näyttääkin kulkevan tämän hullun lentävän hollantilaisen rodun geeneissä. Siitä ei siis voikaan pilkata Outia, eikä sen paremmin syyttää EU-direktiivejäkään, vaikka se olisikin helppoa ja niin muodikasta.