Tämänpäiväinen osuus on kirjoitettu ainakin neljään kertaan ja aina se otti ja hävisi, onkohan tälläkin palstalla jonkinmoinen sensuuri, joka hävittää ala-arvoiset tekstit. Saapas nähdä. Se nyt kuitenkin on todistettu, että useammin kirjoitettuna se ei ainakaan ole parantunut, mutta tässä se nyt on, ellei taas kummallisesti häviä.

Näin se alkoi joka kerran; "Ruskeat silmät tanssiaisyönä eessäni kerran nähdä sain", laulaa Reijo Taipale. Vaan eivät ne kyseiset ruskeat silmät mitään, eivät sittenkään mittään, vaikka itsensä sen tango-laulaja Taipaleen olisivat. Eivät olisi niin mittään verrattuna niihin kuuten ruskeaan silmäpariin, joihin minä törmäsin tanssiaisyönä Benten "yksikamarisessa".  No olisihan se nyt ihan kamala pelästyksen ja nitropurkillisen paikka, jos todella oikeasti törmäisin Reijo Taipaleen silmiin Benten pentulaatikossa.

Vaan tanssiaisyöhän se oli, itsenäisyyspäivän tanssiaisyö ja linnan juhlat. Mutta eivät linnojen kruunut eivätkä kristallitkaan niin kirkkaina valoaan luoneet tuona tanssiaisyönä kuin nuo juuri avautuneet ruskeat, viattomat ja vielä hiukan utuisetkin kuusi silmäparia. Yksitoista päivää sitä oli odotettu, yleensä silmät aukeavat pari viikkoisina, mutta niinhän se on sekä koiravauvojen, että ihmistainten kanssa, etteivät ne sitten millään tahtoisi pysyä kaikki samojen paino- ja pituuskäyrien ja keskimääräisten arvojen puitteissa. Ne päättivät aueta nyt, ensimmäinen oli Julia, sitten Jörgen-Jönssi ja sitten koko sortin sakki, torvisoittokunta, rytmiryhmä;  rakkailla meluavilla lapsilla kun on monta nimeä. On se järisyttävä hetki, jotenkin pienistä ynisevistä nyyteistä tulee silmien auettua pikkukoiria ja ne ovat heti enemmän persoonia sen jälkeen. Tätä H-hetkeä juhlistaakseni rykäisin, esittelin itseni niiden vastuullisena kasvattajana, sanoin nimeni ja kerroin niille niiden nimet. Ilmeistä oli vaikea päätellä, pitivätkö ne nimistään. Sen tietää vasta sitten kun turhaan karjuu aikuista koiraa karkuteiltä palaamaan. Syy täydelliseen senhetkiseen kuurouteen saattakin olla siinä, että nimi inhottaa sitä ja siksi sitä on vaikea kuulla.

Heino juttu kuitenkin ihan keskimääräisesti ja tilastollisestikin kuitenkin on, että silmät aukeavat aina ennen kuin pennut oppivat kävelemään. Muuten saattaisi tuossa kasvattajan esittelytilanteessa pikkukoira näkemästään sen verran säikähtää, että lähtisi käpälämäkeen painovoimaa uhmaten. Nyt ne siis ovat kuusi pientä persoonaa ja kohta äiti-Bente voi tosissaan antaa niille oman "tanssiinkutsunsa" hänkin. Ja sitten nimittäin alkaa tosissaan laatikossa tapahtua.