”Kaadanpa tuonkin piimäpurkin tuosta pöydältä päällemme”, ajatteli ”Hollanninhullumme” Rolle. Siispä tuumasta toimeen, se valeli piimät pöydältä sekä omaan päähänsä että Amalia-mamman päälle. Hetkessä mustasta valkoiseksi muuttunut Amelie-Sofie ei sanonut mitään. Eipä tietenkään, sillä se on ottanut Rollen omaksi pennukseen kesäpentujensa ja kohtuleikkauksensa jälkeen. Ameliehan ei siis lellipojalleen sanonut mitään, harmitteli vain, kun oli niin hankalaa, ellei peräti mahdotonta saada kaikki piimät nuolluksi päälaelta. Siinä ne sitten nuoleskelivat toinen toistaan ja katsoivat loukkaantuneina kun heidät raahattiin suihkun alle.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Pitäisikö nyt syyttää televisiota myös meidän koiranuorison huonosta käyttäytymisestä, tiedä häntä,

Hyvät perustelut siihen kuitenkin olisi, sillä juuri edellisenä iltana olimme koirien kanssa porukalla katselleet ties monennenko kerran Edwin Laineen elokuvan Väinö Linnan ”Täällä Pohjantähden alla” - elokuvaa.

Siinähän vietetään Pentinkulmalla Koskelan Akselin ja Elinan häitä. Yhdessä kohtauksessa Kankaanpään Elias, jota Kari Franck esittää, kumoaa humalapäissään piimäkannullisen päähänsä. ”Hollanninhullumme” teki ”piimänkääntötemppunsa” heti seuraavana päivänä juuri samaan tapaan, joten mallia oli otettu. No voihan siitä tempusta syyttää myös meitä, me kun tiedämme, miten hanakasti Rolle  vainuaa kaiken syötävän, ellei se salamana katoa jääkaappiin. Amelie-Sofie ehkä siksi juuri on tykästynyt Rolleen, nyt niillä siis on yhdessä kaksin verroin kuonoja haistamassa keittiöön esille unohtuneet herkut.

Rolle ”esipesee” voiveitset ja jokaisen veitsen, joka edes kerran on sipaissut esimerkiksi lihaa tai makkaraa. Juuri äsken ylikoulutettu siskolikka löysi olohuoneesta tarkkaan nuollun veitsen, jolla siskonmies oli leikannut palan makkaraa. Eivätkä näiden kahden ”ahnepossun” suuhun katoa pelkästään syötävät ja veitsistä ja lautasilta nuoltavat herkut. Rolle pisteli tässä eräänä päivänä

suuhunsa kokonaisen puuhaarukan, jolla oli käännelty paistettua pekonia.

Pari päivää juoksin sen perässä ja tarkkailin huolestuneena sen peräpään tuotoksia. Onneksi puutikut olivat niin pieninä palasina, etteivät vahingoittaneet mahalaukkua tai suolistoa. Megapentu oli tarkkaan ja huolellisesti pureskellut puu-pekoniruokansa ja imenyt siitä kaikki maut, ettei tullut muita menetyksiä kuin se juuri ostettu puuhaarukka.