Kerroin Onnimannin, Benten hollantilaissyntyisen isän, metsästäjäntaidoista. Oikeastihan Schapendoes on paimenkoira, joka laumaa kiertämällä pitää sen koossa. Kun lammas eksyy laumasta, koiran kuuluu ilmassa hypäten kääntyä eksyneen perään ja palauttaa se kintereeseen näykkimällä takaisin laumaan. Tästä hyppytaidosta tulee rodulle nimitys "lentävä hollantilainen". <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Meidän Seita on varsinainen lentäjä, se ponnistaa kevyesti metrisen aidan yli, jos tahtoo. Kun taas Bente ja sen isä Onnimanni eivät tahdo saada itseään ponnistetuksi edes sohvalle. Useimmiten Bentekin roikkuu etujalat sohvalla ja peppu maassa. Paitsi jos sohvalla on herkkupala, niin sitten sopii hypätä vaikka sohvaa korkeammallekin paikalle.

Tuosta kintereeseen näykkimistaidosta saattaa myös tulla riesa koiran omistajalle, ellei sitä osaa kouluttaa pois. Kaikki eivät näyki, mutta vahvat paimennusvaistot omaavalla koiralla tuppaa olemaan kyky hypätä ja nyppäistä omistajaansa pepusta tai pohkeesta, jos se tahtoo omistajansa esimerkiksi pysyvän kotona, siis laumassa. Mustelma siitä tulee, voin vannoa.

Erilaisia taipumuksia siis on koirilla myös rodun sisällä. Kaikki schapendoesit eivät ole paimenkoiria ollenkaan. Toiset osaavat hypätä, toiset eivät, toiset paimenkoirat haukkuvat, toiset eivät juuri ollenkaan. Joten kun rotua valitsee itselleen, kannattaa kasvattajalta kysellä myös vanhenpien ominaisuuksista, ne kun selvästi periytyvät ja saattavat periytyä vielä muutaman sukupolven ylikin..

Ensimmäinen schapendoesurokseni, Benten pentujen isoisän isä Nero (Boisterous Neron Nepales) on monen pentueen isä ja monen, monen hienon tittelin omistaja ja monen vuoden aikana jalostuskoirakisan parhailla jälkeläisillään voittanut. Mutta lammaspaimeneksi siitä ei ole. Ystävälläni Anitalla Trasseli-Kennelissä on paitsi Onnimanni myös lampaita. Ensimmäisen kerran Anitan luona vieraillessamme juuri Nero oli kaikkea muuta kuin synnynnäinen lammaskoira. Anitan lampaat piirittivät autoni heti kun tulimme, mutta koirani kuitenkin"luikkivat" kiiruusti Anitan turviin rappusille ja sisälle "isoja koiria pakoon" (lue lampaita). Mutta ei Nero. Se rohkeana ALFA-uroksena, hahaa, piiloutui autoni takapenkkien alle ja kun yritin kiskoa sitä pois, se peräytyi aina vain kauemmaksi. Sitä oli mahdotonta saada autosta ulos.

Kesti useita pakotuskertoja ja väkisin uloskiskomisia, ennenkuin se uskalsi tulla autosta. Vasta kun Onnimanni opetti sille, miten pelataan "Lammas-Pajazzoa", se suostui niiltä osin olemaan lammaskoira. Ettäkö mikä Pajazzo?  Onnimanni pelaa sitä näin; ensin nuollaan lammasta tehokkaasti hännän alta ja sitten vaan odotetaan täyttä papanapottia. Mikä tuoksu, yök! Koirille varsinainen herkku! Yäk ja kolmannenkin kerran yök!. Mutta sen Nero oppi ja hyödynsi ja taipui lammaskoiraksi siltä osin! Ja koirien turkki kiiltää niin, sanoo Anita. Mutta sänkyyn ja kainaloon ei ole asiaa moneen päivään, sanon minä!