Jokunen päivä on vierähtänyt edellisestä blogin lisäyksestä. En kuitenkaan ole ollut laiskana, on hyppyytetty- Ulkona pakkanen on kireää ja aikuset koirat nostelevat tassujaan, pitkille metsälenkeille ei kannata edes haaveilla. Hyvä niin, sillä ensimmäisen kerran taisimme saada metsälenkiltä pöpön pentuihin. Yleensähän ne pöpöt tulevat kaupungista; koirapuistoista, näyttelyistä ja muista koiratapahtumista. Vaan nyt taidettiin saada ripuli pennuille metsälenkiltä löytyneestä jäätyneestä hevosenkakkarasta. Koirat sen löysivät ja kuljettivat autoon, jossa se suli ja maistui hyvältä kaikkien suussa.

Huomasin sen vasta kun oli myöhäistä. Ja sitten se alkoi. Toissayönä aamuyöstä huomasin, että yksi pennuista ei syönyt, ei tehnyt mitään, oli vain apaattinen ja veteläkin, ei kuitenkaan kuivunut. En heti tajunnut, mistä oli kysymys. Juotin sille pipetillä hedeälmäsokerivettä ja peittelin sen pieneen "unirättiin", jonka annan aina mukaan kun pentu lähtee uuteeen kotiin, saa mukaan pentueensa hajut. No peitin pikkuisen vilttiin "viimeisen kerran", niin uskoin. Pakotin itseni lukemaan sängylleni ja aina välillä kävin katsomassa, oliko pentu jo kuollut. Itkin ja näin jo koko pentueen kuolevan käsiini, sellaistakin on tapahtunut, mutta ei minulle aikaisemmin ja tämä on jo yhdeksäs pentueeni. Tarkastin hysteerisesti Seidan nisät, ettei se olisi nisätulehdus, yritin keksiä jos mitä syitä, mutta en keksinyt muita, kuin , että olen huono kasvattaja. Seita oksensi ja oksensi ja pentu teki kuolemaa. Uskomatonta, miten kamalia yöllä yksin ja väsyneenä kuvitteleekaan. Heti aamusta soitin ihanalle suosikki eläinlääkärilleni Mannisen Pekalle, sain ajan pennulle.

Pakkasin pennulle vanhoista farkuistani aikoinaan tekemäni kantokassin lämpöpullojen kanssa, sillä ulkona oli paukkupakkanen ja pentu vasta kolmiviikkoinen vähän yli kiloinen, äkkiä jäähtyvä nyytti, Juuri kun olin lähdössä, huomasin toisen pennun oksentavan ja ripuloivan ja Seita syöksyi syömään niitä ja putsaamaan pentua. Kuolevaksi luulemani pentu käveli reippaasti pissapaperilla. Silloin ymmärsin, pentu oli voipunut oksentamisesta ja ripulista. En vain ollut nähnyt sen jätöksiä, koska Seita oli ne syönyt ja siksi sekin oksensi. Eläinlääkärillä mitattiin lämmöt ja annettiin muutama piikki ja Mannisen hyvät neuvot mukanani lähdimme kotiin. Viime yökin meni sitten valvoessa, ripuli meni läpi koko pentueen, mutta hedelmäsokerilla se rauhoittui. Ja jos on ajateltava positiivisesti, niin hyvää vatsajumppaa läskeilleni sain pompatessani sängystä kilpaa Seidan kanssa, jotta ehtisin kerätä kakkapaperit pois, ennenkuin Seita ehättäisi syömään jätökset ja nuolemaan oksennukset.

Aikanaan kun olin Turun Sanomien viikkoliitteen Extran päätoimittajana sitä mainostettiin mm hyvänä kalakääreenä, senjälkeen kun sen hyvät jutut oli luettu. Nyt ei ole TS;ää, mutta on Hesari ja ylikoulutetun koirahoitajasisaren tuomat Aamulehdet. Hesari ei luista pennun tassujen alla. Jos meillä olisi ollut pentutesti, Hesari saisi luistamattomuudesta parhaat pisteet ja Aamulehti imee pisut parhaiten, samalla se tuo minulle tuulahduksen synnyinkaupunkini asioista. Mutta parhaimmillaan ovat kuitenkin iltapäivälehdet alustana. Täydet pisteet iltalehdet saisivat testissäni juuri silloin kun pennun löysä kakka sattuu osumaan "pääministerin morsianta" suoraan kasvoihin. Silloin sensaatiolehti on täyttänyt paikkansa. Eikö vain?