Ulkona kylmyys jatkuu ja kaikista viidestä koirastani on tullut kaksi- tai kolmijalkaisia ulkona ollessaan. Uskomatonta silti, miten rehvakkaasti ne juoksevat aidalle ja antavat ohikulkijoiden kuulla kunniansa. Luulisi, etteivät ne edes näe kenenkään kulkevan ohitse, sellainen höyry kun niiden suusta nousee. Mutta voi hyvinkin olla. että haukuttavien näkeminen ei olekaan se pääasia. Yksinkertaisesti sarjahaukun lataaminen aidan takaa ohikulkijoiden niskaan on sinänsä jo juhlaa.
Olenkohan väärässä kun minusta tuntuu, että ne ovat lisänneet haukkumistaan senjälkeen kun jäin eläkkeelle ja olen periaaatteessa kaiket päivät kotona. Toinen syy haukkumisen lisääntymiseen toki ovat nuo pienet minikokoiset vauvat pentulaatikossa. Niiden turvallisuuttahan täällä maalla uhkaavat suuret vaarat, ainakin koirieni mielestä "sudet, leijonat sun muut menninkäiset". Alkuaikoina kun tänne maalle muutin ja koirat haukkua rätköttivät ulkona, juoksin hysteerisesti pyytelemään anteeksi ohikulkijoilta. Kaikki vain hymyilivät ja sanoivat, että kyllä maalle ääntä mahtuu. Mahtuuhan sitä, mutta ei minusta kuitenkaan vuorokauden ympäri kestävää haukuntaa, sitä oli mm edellisesä asuinpaikassani varsinkin kesäaikaan niin, että kun ulkona istui, ei aina kuullut vieressä istuvan puhetta kun naapurikennelissä haukuttiin. Minusta on itsestään selvää, että koirat eivät yöt läpeensä hauku ja terrorisoi koko naapurustoa.
Benten pentulaatikon lapsilta muuten tulee lähes viikoittain iloisia viestejä ja hauskoja kuvia. On ihanaa tietää, että pienet koirat, jotka minä itse olen saattanut maailmaan, ovat saaneet rakastavan kodin ja uudet omistajat ovat niihin tyytyväisiä. Jinne-Amelie, joka muutti Turun puoleen, on uskollisesti viestittänyt iloisia asioita ja lähettänyt terveisensä myös isäpappa Foppalle Ruotsiin, tällä hetkellä Foppapapan etusivulla komeilee Jörgen Jönsson isäpojan kanssa yhtä touhukkasti. Hauskaa ja kansainvälistä tämä koiratouhu!
Kansainvälisemmäksi vain muuttuu, kun tästä pentueesta maaliskuun lopulla lähtee yksi narttu Hollantiin äiti-Seidan ja Amelie-Sofien ja Onnimannin (Benten isän) kasvattajan luokse ja sen nimeksi tulee Kalevala. Senverran isänmaallisia ollaan täällä meillä, mutta niin ollaan Hollannissakin. Kalevala on kuulemma jo ilmoitettu pentukouluun, vähän samaan tapaan kuin vanhemmat ilmoittavat omat lahjakkaaksi toivomansa lapset hienoihin kouluihin jo melkein ennen heidän syntymäänsä. Olen ihan kamalan ylpeä, että kasvattini menee rodun kotimaahan. Osa Seidan geeneistä palaa kasvattajan luokse, täydennettynä Eetu-isän Suomessa syntyneillä geeneillä, Komeaa! Mutta kylllä se samalla on pelottavaa, vaikka valintaraati olisi miten hyvä tahansa. Minusta pennun valinta rosun alkuperämaahan on jopa jännittävämpi kuin Eurovision laulukilpailujen juontajien valinta. Anteeksi vaan!
