Taas kiukuteltiin netin kanssa eilisen illan ja tämän aamun ajan. Täällä haja-asutusalueella on vain Sonera, muita ei täällä ole mahdollista valita, tunnustetaan siis vain Sonera. Sonera puolestaan ei millään tunnusta milloinkaan, että yhteyksissä olisi koskaan mitään vikaa. Tämä ongelma ei täällä ole vain minun. Moni muu on kertonut samaa. Miten monta kertaa Sonera onkaan kyykyttänyt tilaajaansa sen seitsemänkymmentä kertaa tarkistamaan, että kaikki johdot ovat kiinni ja laitteet kytketty päälle, ikäänkuin jokainen netin käyttäjä olisi niin tyhmä, ettei tajuaisi virtaa ja johtoja tarvittavan yhteyksiin. Noita samoja ongelmia on monilla, sen tietää jo siitä, että yrittäessään soittaa palvelulinjalle, saa odottaa tuntitolkulla, eikä sittenkään pääse perille. Jos aamulla on valinnut numeron jo vähän ennen kahdeksaa ja sekunnilleen kahdeksalta yhdistää, saattaa päästä pienemmällä jonotuksella ja vastauskin voi tulla jo samana päivänä. Vastaus on yleensä kuitenkin se, että yhteys pelaa. Miten monta kertaa naapurikin sanoo huutaneensa, ettei pelaa kun ei kerran pelaa. Kun on tarpeeksi monta kertaa jonottanut puhelinlinjalla ja riittävän ponnekkaasti huutanut, ettei pelaa, saattaa viikon sisään saada yhteyden toimimaan. Enkä liioittele, en!
No mutta nyt taas pelaa ja asiakkaan mielen täyttää kiitollisuus ja takaraivossa muhii epäilys, että syy sittenkin oli minussa, vaikka yhtään johtoa ei ollutkaan irti, ei varmasti ja yhteys yhtäkkiä sitten vain taas tuli, tuli yllättäen ja yhtä nopeasti kuin illalla oli hävinnytkin. Niin, että taas voi kirjoittaa, jos raivoltaan enää muistaa, mistä piti......
Viikonloppu oli touhukas, pentulaatikon asukkeja testattiin monta kertaa. Lauantaina otettiin viralliset neljäviikkoiskuvat ja muutenkin arvioitiin hyviä ja huonoja puolia, vaikka eihän minun pennuissani huonoja olekaan, hahaaaaaaaaaaa! Sunnuntaina testattiin Kuurapartaa ja etsittiin Kalevalaa. Minua nimittäin on kohdannut pelottavan suuri kunnia. Olen ostanut Hollannista, rodun kotimaasta, ihailemiltani kasvattajilta Ria ja Henk Smitiltä kolme todella hyvää Rollecaterdeel-koiraa. Tiedän myös, että Rian ja Henkin kasvatteja on kantakoirina aika monessa hyvässä, arvostetussa hollantilaisessa kennelissä. Ja nyt Ria ja Henk haluavat minulta pennun täältä Suomesta. Tämän pentueen äiti Seita on heidän suosikkinsa kasvattiensa joukossa. Viime kesänä täällä vieraillessaan he näkivät myös pentueen isän. Seita ja Eetuhan voittivat vuoden "tärkeimmän" kisan Euroschapendoesin.
No niin nyt he siis haluavat minulta pennun sinne Hollantiin; RODUN KOTIMAAHAN! Miten suuri ja samalla pelottavan haastava kunnia. Ria on valtuuttanut minut valitsemaan nartun hänelle. Kuten olen aikaisemmin kertonut, mukana arvosteluraadissa ovat myös tyttäreni Laura ja "ottotyttäreni" Jenna; Roope ja Olli-pojan mainio nuori emäntä. Eikä siinä vielä kaikki, sanoisi ostoskanavan mainos. Sen lisäksi raatia on täydennetty muutamalla arvostamallani ihmisellä. Eilen kävi kasvattini Veetin ja Väinön omistaja ja sanoi "painavan sanansa" Kalevalasta. Ja oikein meni sekin valinta. Vaikeinta tässä on, että vielä neliviikkoisena ei kaikkea näe. Hampaat eivät vielä ole kehittyneet täysin ja muutenkin ne kasvavat kaikki vähän eri tahtiin.
Yhtä suuri vaikeus on myös, että muutama muukin varsin hyvä ja tärkeä ihminen haluaa tästä pentueesta itselleen pennun, joten jännitettävää riittää. Miten mielelläni suon kaikille hyville ostajille ansaitsemansa kaverin. Pentueen ainoalla uroksellakin olisi innokas ostaja, kunhan se lunastaisi lupauksensa ja kasvattaisi hampaat ja muut pojille niin tärkeät "lisalaitteet" ja muutenkin hurmaisi ostajaehdokkaat. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että noita "kakkamarkkinoita" lukuunottamatta pentulaatikossa kasvaa suuria lupauksia, vaikka vielä pieniä ovatkin.
