Pakkaspäivä on kauneimmillaan. Taivas sininen ja pilvetön. Auringonkilo välkkyy hangella pieninä kristallitähtinä. Se jos mikä, saa uskomaan, että kevät tulee taas. Kohta voi alkaa suunnitella kesän kasvua ja panna sitä alulle. Sitä odotellessa on uskomatonta taas seurata uuden elämän alkua pentulaatikosssa. Tänään pennut ovat kymmenen päivän ikäisiä ja muutaman päivän sisään voi odottaa niiden silmien avautumista. Sitä odotellessa kerron pentujen äidistä. Seita on syntynyt Hollannissa. Olen ostanut sieltä, rodun kotimaasta, kaikkiaan neljä schapendoesia, kaksi urosta ja kaksi narttua, Seita on niistä viimeisin hankintani.

Seita täyttää toukokuussa neljä vuotta ja tämä on sen toinen pentue. Sen luonnetta kuvastaa sekin, että ensimmäisessä pentueessa oli jätkäenemmistö, viisi poikaviikaria ja niillä yksi yhteinen sisko. Nyt taas kuusi naisenergiaa pursuavaa tytönalkua ja heillä yksi yhteinen pikkuveli. Eli laidasta laitaan ja aina yllättäen, sellainen on Seita. Kun soittelin Hollantiin, kuulin, että Hollannin Bente, Seidan äiti on itse juuri smanlaisesta pentueesta. No sanotaan, että uros määrää sukupuolen ja narttu pentujen määrän, tiedä häntä.

Seita on terävä tyttö. Se on myös viimeiseen hengenvetoon minun koirani, ehkä eniten koko sakista. Siitä, miten kovasti se on sitoutunut minuun kertoo kokemukseni Hollannista. Olimme siellä näyttelymatkalla ja Seita tietysti aloitti juoksunsa juuri silloin. Hollannissa ei silloin saanut viedä juoksusta narttua näyttelyyn. Koirat nostettiin kaikki yksitellen pöydälle ja paperilla koitettiin, onko juoksua vai ei. Seula oli siis tiukka ja niinpä Seita oli jätettävä kotiin. Seita jäi kasvattajansa kotiin, Ria lähti mukaamme ja Henk jäi koirapiiaksi. Seita, joka siis on napanuoralla minussa kiinni, jäi ovelle huutamaan peräämme. Se kiljui ja yritti saada äänensä minulle kuuluviin, se oli aivan varma, että minä olin vahingossa unohtanut ottaa sen mukaan. Tai, jos olinkin tahallani jättänyt sen kotiin, se oli vakaasti päättänyt perääni kiroamalla päästä mukaan. Kun Seita oli aikansa metelöinyt ulko-ovella, Henk, siis toinen kasvattajista, meni sen luo, heristi sormeaan ja käski olla hiljaa. Varoittamatta Seita nappasi Henkin käteen ja teki sen sellaisella voimalla, että haava vaati jopa pari tikkiä. Jäkeenpäin Henk hämmästeli liikkeen nopeutta ja terävyyttä. Hän syytti myös itseään, sanoi tietävänsä, että Seidan äiti Bente ja isoäiti Iete olisivat tehneet juuri samoin.

Seita on siis totaalisesti minun koirani, se seuraa minua kotona kaikkialle. Jos minä istun, se makaa jaloissani. Kun siivoan, se seuraa minua huoneesta toiseen. Sisareni, se lastenhoitaja, joka myös ylikoulutettuna koirahoitajanani  luonani toimii, ihmettelee aina, niksi Seita voittaa näyttelyt, kun se sisareni ja myös kasvattajiensa mielestä, täällä kotona ei näytä miltään, hiippailee vaan perässäni hiljaisena ja näyttää virttyneeltä "ei miltään". Sisar-Riitta sanoo suoraan, että se on rumin koko sakista, mutta sisareltani onkin aina puuttunut itsesuojeluvaisto. Senverran sitä kuitenkin on, että hän sanoo sen minulle niin, ettei Seita kuule sitä.

Mutta auta armias, kun menemme kehään Seita ikäänkuin kasvaa senttitolkulla ja ostaa päänsä pystyyn, katsoo kilpakumppaneita ilmeellä, mitä te turhaan täällä kun me minun mammani kanssa menemme........ ja sitten se juoksee kuin nuori kauris tai paremminkin juuri niinkuin lentävältä hollantilaiselta odotetaan ja siten hurmaa usein myös tuomarit. En suinkaan tarkoita, että oli oikein, että se puri kasvattajaansa käteen, mutta se kertoi sen luonteesta, miten määrätietoinen ja rohkeakin se on. Sellaisesta koirasta saa unelmakoiran, jos jaksaa kouluttaaa sitä.

Äitinä Seita on uskomattoman hyvä, niinkuin yleensäkin schapendoesit. Se jaksaa hoitaa ja imettää pentujaan tosi kärsivällisesti, mutta esittelee auliisti koko hammaskalustonsa ja sanelee muutamat uhkauksetkin Amelie-Sofielle ja Siirille, jotka molemmat ovat joka hetki valmiina ottamaan pentujen hoitajan paikan. Seita näyttää hampaitaan ja muriseekin tarvittaesssa, vaikka se on näitä molempia narttuja selvästi nuorempi ja siis lauman järjestyksessä niiden alapuolella. Mutta pennut ovat sen, eivät yhteistä omaisuutta.