Kuuraparrasta tuli eilen Uuno. Se lähti porukan ensimmäisenä kohti uutta ihanaa elämää. Uuno Turhapuro, suomalaisten rakastama hahmo on perusjätkä, eikä mikään tyhmä. Italialaisten unokin on ykkönen. Uunon isoveli taas on Nero schapendoes, jota pöljäksi perheessä kutsutaan. Itku silmässä katselin tämän murheen pentueen ensimmäistä pesästä pois lentäjää. Aina se on sama itkun paikka, tämän pentueen kohdalla taistelu jatkuvasta ripulista, teki pentueesta vielä läheisemmän. Rakkaita ne ovat kaikki olleet ja ihana niistä on jälkeenpäin kuulla ja niitä nähdä.

Olin juuri tullut eläinlääkäriltä pentujen kanssa ja "hävennyt" tämän ripulipentueeni surkeutta. Kaksi isoa ja viisi pikkuruista, vaikka elossa tästä taistelusta selvisivätkin ja pirteitä ovat, niin eivät samanlaisia kuin aikaisemmat pentueeni. Tunsin itseni todella epäonnistuneeksi ja huonoksi kasvattajaksi. Tunnustan, että häpesin. Sitten tuli tämä Kuuraparran perhe, nauroi huolestumiselleni Kuuraparran hampaista, ne kun eivät olleet tällä hetkellä ihan kympin hampaat, ne kasvaessaan vaihtelevat, eikä koskaan tiedä, miten ne menevät. Mutta Kuuraparta "kelpasi" ja mikä oli kelvatessa, sillä on mahtava luonne, se on komea poika ja reipas, vaikka akkavallan alla elänyt onkin. Ja sitten se sai vielä niin loistavan nimenkin.

Kuurapartaa ikävöidessäni sain sähköpostia susirajalta. Benten eli edellisen pentueen Jörgen Jönssonin eli Jönssin ihana oma mamma lähetti kuulumisia. Itkin ja nauroin ja päiväni oli pelastettu. Taas muistin, miksi tätä kasvatustyötä teen.

Sain Minskulta luvan pistää mailin kokonaan blogiini talteen. Otin siitä pois vain minua kasvattajana kehuvat osat, niissä kehuissa "mentiin yli", mutta oloani se kirkasti ja kaikessa raadollisuudessaan, kertoo schapendoesista tyypiilisimmillään ja ihmisen ja koiran välisestä rakkaudesta aidoimmillaan.

Näin Minsku kirjoitti: 

 

"Keväiset terveiset täältä Joensuusta! Aattelin tässä pitkästä aikaa laitella kuulumisia. Kiirettä ja touhua on ollut niin paljon ettei ole ylimääräsiä aikoja koneella tullu oltua,mutta blogias olen edelleen lukenut. Kiitos muuten tuhannesti. (en varmaan koskaan osaa kiittää tarpeeksi), että saimme Jönssin kennelistäsi, et uskokaan miten tyytyväinen olen rotuvalintaan ja varmasti joskus tulevaisuudessa otan toisen schapparin, niin Jönssi on sydämeni vienyt, vaikka välillä onkin itse riiviö ja pirulainen ja puree ja kaivaa, repii ja raastaa ja komentaa, mutta kaikesta huolimatta se on meidän halinalle ja kaikista rakkain!

Jönssi poika on kasvanut hurjaa vauhtia,paino lähentelee jo 12 kiloa ja korkeuttakin kasvanut kovasti. Ruokahalua sillä välillä on ja välillä närppii, mutta ei ole mikään ahmatti, mutta silti se on kuitenkin suht pyöreähkö. Karvat kasvaa hurjaa vauhtia, me sanotaanki sitä tumpuks...karvalapaseks. Äitiki tuumaili ku Jönssi nukku et, eihän tosta koirasta erota ku nenänpään.

Musta se on niin hellyttävä ku se on tommonen karvanaama, voisko sulosempi näky olla aamulla ku se napottaa sängyn vieres ja tuijottaa, et voisitteks jo herätä! Tosin se on aika harvinainen näky koska Jönssi herää yleensä meistä viimesimpänä....omalla petillään pyllyhomeessa tuhnuttaa, perusmies eli välillä pääsee pierut ja on se muutenki ihan äijä!
Huvittavinta tässä on se että Jönssihän heräs sisartensakin tykönä,aina viimesenä, mainitsit silloin kun käytiin Jönssiä ekan kerran katsomassa. että hyvin on unenlahjat säilyny, nytki nukkuu tos mun lähettyvillä, seuraa mua ku hai laivaa.
Jönssi on todella kiltti, se ei ole tuhonnut mitään meidän asunnosta....ainut on vaan se jumalaton riekkuminen ja pureminen kun mä tuun töistä, onneks sekin on jo vähenemään päin, olen edelleen mustelmilla ja voin sanoa että ääntä on kuulunu Joensuun kaduilla ku Jönssi on lenkillä ollessa latassu täysillä mua kankkuun....sattuu muuten pirusti! Eli tätä hyppimistäkin ollaan karsimassa poies....tosin nyt on hampaita karissu pojan suusta,et jospa se puremisvimmakin vähentyis.
Paljon ollaan ulkoiltu niin hihnassa kuin vapaana metsän siimeksessä koira kavereiden kanssa. Jönssi rakastaa kaikkia ihmisä ja koiria...todella rehellinen ja avoin koira.
Tuumailtiin tossa Markon kanssa eräs ilta lenkillä et jos Jönssi sais päivän olla vapaana ulkona ni se istus lumipenkalla ja kattelis ohimeneviä autoja ja ihmisiä....eilenkin mua huvitti ku se vaan haaveilee ja istuu napottaa, ei virka mitään mut pää vaan kääntyy.. Oispa kiva tietää mitä siinä pienessä karvaisessa päässä liikkuu.on se sellainen tuumailija!!
ps.kuva missä Jönssi astuu mun kylpytakkia on arestin jälkeinen ele....Onneks ei enää, eli meillä ei muuta vaihtoehtoo ole sen rauhottumiselle ku viedä se vessaan jäähylle...ni sit ku mä avasin oven ni jönssi panee mun kylpytakkia kieli pitkällä...kyllä repesin,oli niin huvittava näky!
Hei ja jos sulla olis tohon astumisen lopettamiseen jotain konkreettista vinkkiä niin kiitos otetaan neuvot vastaan...ja mistä tiedän että se on alistamista eikä ylikierroksilla olemista,koska sillon se sitä tekee, tulee sohvalle mun selän taa,laittaa töppöset hartioille ja sit se alkaa,olen kyllä aina kieltäny tai vieny sen huomion ihan muualle,et tämmöstä tänne susirajalle! "

 

Eikö ole mahtava ja kamala viesti. Minä vain itken ja nauran ja luen ja olen onnellinen, että kasvattini on saanut sellaisen kodin ja täytyyhän elämässä huumoria olla. Sitä varmaan muuten saa Kuuraparrankin perhe, onhan kyseessä Uuno! Kunhan nettitaiturini ja sivujeni ylijohtaja Jenna ehtii, laitetaan Jönssi ja kylpytakki näytille.