Olen aina sanonut, että Amelie-Sofie on varsinainen vauva-automaatti, mikä tuli viime yönäkin taas todistetuksi. Tämä pentue on Amelien viimeisin ja jotenkin ajattelin, että iän myötä pentueiden koko pienenisi. Amelien ensimmäisessä pentueessa oli kymmenen pentua, sitten kahdeksan pariin kertaan, joten kuusi olisi ollut sopiva tälle viimeiselle. Vaan mitä vielä, tämänkertainen oli taas täysi ilotulitus, tai niin kuin sivujeni suunnittelija ja ylläpitäjä taitotyttö Jenna sanoi. ”Tästähän tuli täysi kymppi”.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Erotuksena ensimmäiseen pentueeseen oli, että siinä oli viisi mustaa, kolme mustavalkoista ja kaksi siniharmaata: Tässä on yhdeksän pientä mustiaista (nykyäänhän ei saa sanoa, että pieniä neekeripoikia ja tyttöjä), sanotaan siis pikkumustia eli mustiaisia ja joukossa vain yksi ”erilainen nuori”.

On siinä erottelemista kerrakseen. Pitää kehitellä joku systeemi erotteluun, muuten ei painon kehityksen seuraamisesta tule mitään. Toiset käyttävät villalankaa pantana, toiset merkkaavat kynsilakalla, joku tussilla, pitää keksiä jotain. Ehdotuksiakin otetaan vastaan kiitollisena.

Painon kehityksen seuraaminen on tosi tärkeää, jotta näkee, saavatko vauvat ravintoa tarpeeksi. Ameliella on vain yhdeksän nisää, mutta viime kerrallakaan en joutunut antamaan lisäruokaa, vaikka oli yksi pentu vailla omaa nisää. Amelie on siis paitsi hyvä babyautomaatti, myös hyvä ”maitoauto”, joka on aina täynnä. Runsas tyttö kaikin puolin: pennuilla on lukumäärää, maitoa on vaikka muille jakaa ja kilojakin omasta takaa ylpeänä häntä pystyssä kannettavaksi.

Amelie-Sofie on meidän perheen klowni, hauska ja aina iloinen, hyvä emo ja aina valmis ruokailuun ja sen huomaa. Tämän odotuksenkin kanssa oli niin helppoa. Bentteä piti hopealusikalla suoraan suuhun ruokkia, Seita sulki suunsa, eikä syönyt edes lusikalla, eikä edes herkkuja. Mutta Amelie katsoo minua kiitollisena ja iloisen yllättyneenä, että saanko todella syödä tämän kaiken ja vielä näin monta kertaa päivässä. Odotus- ja imetysaikana on ihanaa, etttä Amelie syö vaikka pieniä kiviä, kunhan ne on voilla voideltu. Muuten sitten ”tavallisena aikana” sitä pitää todella vahtia, ettei se imeydy oman kuppinsa vauhdilla imaistuaan, toisten kuppeihin.

Neljässä tunnissa meidän superäiti pamautti yhdeksän lasta meidän perinteiseen pentulaatikkoomme, jossa kaikki pentueeni ensimmäistä lukuun ottamatta ovat syntyneet.

Neljän tunnin kuluttua muitten syntymästä tämä superäiti synnytti vielä yhden pojan, vaikka muut yhdeksän olivat imemässä nisillä. Viimeinen tulokas oli pentueen suurin, mutta neljä tuntia synnytyskanavassa tietä raivattuaan, se oli aika voipunut ja veltto, mutta nyt sille maito maistaa ja masu kasvaa.

Nyt minä istun laatikon reunalla vesi silmissä ja olen iloinen, että sittenkin uskalsin teettää vielä pentuja, vaikka sen virusripulin takia ajattelin lopettaa ja tunsin itseni kelvottomaksi kasvattajaksi. Amelien kasvattaja Hollannissa sanoi, että minun pitää vain luottaa Ameliehin. Onneksi tein niin; Amelie-Sofie on tämän vuoden jalostuskoira, sillä on hienoja valiojälkeläisiä ja kaikki rakastavat sitä, paitsi yksi hollantilainen erikloistuomari, joka leikillään kutsuu Amelieta ”pikkubriardiksi” ja sellainenhan se onkin: rakastettava musta Milla Magia.