Nyt taas on se aika, jolloin pentulaatikossa alkavat kakkakitinät. Äiti-Amelie ressukka nuolee peppuja parhaansa mukaan. Pennuthan eivät vielä osaa itse tehdä asioitaan ilman äidin apua vielä muutamaan viikkoon. Ameliella on ihan samat vaikeudet kuin meillä hoitajilla; ammattilaishoitaja-siskollani ja minulle amatöörinä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Amelie nuolee mustan pikkupepun, nuolee toisen ja kolmannen. Yhdeksännen kohdalle ehtiessä se varmasti on putsannut samaa peppua muutamaankin kertaan. Onneksi peppu kestää, ettei siitä hetikään karva kulu. Ameliella sentään on hajuaistinsa käytössä, se erottaa putsatun ja "kakatetun" pepun haistelemalla, meikäläiset eivät erota mustiaisten peräpäitä toisistaan, jos eivät suloisia pikkunaamojakaan.
Eilen teimme sisaren kanssa todellista salapoliisityötä kun yritimme jäljittää pentujen syntymäjärjestystä voidaksemme seurata niiden painon kehittymistä. Muutama pentu on helpostikin tunnistettavissa, yksi uros on mustavalkoinen, yhdellä nartulla on polvisukat molemmissa etujaloissa ja toisella nartulla polvisukka toisessa ja nilkkasukka toisessa etujalassa, ne tunnistaa mutta sitten jää vielä seitsemän pikkumustaa, joita ei toisistaan erota sitten millään.
No nyt meillä on herra vihreä, herra oranssi, herra punainen (onhan se tytön väri, mutta älkää kertoko sille), sama koskee kylläkin herroja turkoosi ja violetti. Kaikilla niillä on villalangasta panta kaulassa. Yksi pikkumusta neiti on neito vaaleanpunainen, kaksi siis tunnistaa muutenkin nilkkasukkatyttönä ja polvisukkaneitona. Se neljäs on porukan pienin ja sillä on kovin lyhyt häntä. Siksi sekään ei pantaa tarvitse.
Schapendoesilla on hollantilaisen kasvattajani mukaan alkuaikoina esiintynyt töpöhäntiä 50-luvulla ja myöhemminkin. Puolalaisten sukulaiskoira nizinnyhän saattaa vieläkin syntyä töpönä. Tuosta neito töpöhännästä joku saa ihanan kotikoiran. Sillä on terhakka ja sitkeä luonne, roikkuu emon nisällä tosi sitkeästi, vaikka syntyessään painoi puolet vähemmän kuin muut.
Nyt kun on saatu väriä pentuihin, alkaa olla nimien antamisen aika. Tämä siis on M-pentue ja nyt tuntuu, että linja alkaa löytyä tästä. Pojista tulee Mac-alkuisia; traktorimerkki MacCormick on varmaan suurin poika, musikaalinen MacCartney ( se Beatles Paul, se on muuten herra vihreä ainakin nyt, se laulaa tai paremminkin vinkuu ja huutaa, jos joku on vienyt sen nisän). ihmemies MacGyver ja vanha tv-sheriffi MacCloud. Ehdotuksiakin otetaan vastaan, itseäni viehättäisi MacMukkelis ja MacMakkelis, on se vaan sellainen ympäriämpäri-rotu tämä suosikkirotuni!.
No tytöt ovat sitten tietysti missejä Miss Magia on meidän Amelien eli Milla Magian perillinen ilman muuta ja Miss Monroehan on Marilynin manttelin perijä, Marilynhän ei alun perin ollutkaan blondi. Joskus jopa tuntuu, että hänellä olisi brunettina ollutkin helpompaa, Tämä minun neiti Monroeni ei taatusti tule muuttumaan ainakaan blondiksi, josko harmaantuukin ehkä. Yksi missi menee tuttavan kenneliin ja saa nimensä sen mukaan ja sitten mietin Pohjantähden ja keskiyön auringon välillä, Onko yksi MissMidnightsun vai Miss North Star, tuo keskiyön aurinko on kirjoitettava yhteen koska Kennelliittomme ei hyväksy nimeksi kuin 15 merkkiä, välit mukaan laskien.
Se nimistä ja arvatkaa, mitä Rolle teki tänään lääkärissä. Se oli saamassa viimeisiä rokotuksiaan ja veimme sen myös kynsien leikkuuseen. Eläinlääkäri ei ollut uskoa korviaan kun sanoin, että kaverin kynsien kanssa emme millään pärjää, se huutaa niin että raitti raikaa. No ihana Suvi-lääkärini ja assistenttinsa Marika leikkasivat, me saattojoukot seisoimme ulkona kadulla vähintään parin oven takana. Nyt meillä ulkona olijoillakin on korvat lukossa, sisällä olijoista puhumattakaan: mutta Rolle menetti kyntensä ja Suvi vähän verta.
