Voi, miten kauan siitä tuntuukaan nyt olevan, kun laitoin muistovärssyn kolmelle virusripulissa menettämälleni pikkupennulle. Eikä se aika kuitenkaan kaukana ole. Onneksi on tapahtunut niin paljon, että tuo painajaisunimainen aika tuntuu olevan ikuisuuksien päässä. Sen onnettomuuden jälkeen tunsin itseni huonoksi kasvattajaksi ja olin varma, että kasvatustyöni jää siihen. Tätä palstaakaan en pystynyt jatkamaan, kunnes kasvatin omistaja pani viestiä, että kirjoita nyt jotain kun tuntuu niin surulliselta. Hän pyysi kirjoittamaan vaikka sinisestä unelmasta.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ja niin siinä sitten kävi, että vannomisistani huolimatta tuolla pentulaatikossa istuu Amelie-Sofie ja läähättää ja jos kaikki käy hyvin, alkaa pentulaatikossa taas tapahtua ehkä jo huomenna. Ja se kaikki tapahtuu ”täällä jossakin” sinisessä talossa.

Yhtenä iltana nimittäin siellä pääkaupunkiseudulla, murheen keskellä, ponnahti netistä silmiin sininen unelma. Talo, jossa on leivinuuni, takka ja koirille tilaa lentää pihan reunasta toiseen.

Ylikoulutettu koirahoitajani, hänen miehensä ja minä, me teimme niin kuin lapsenakin tehtiin, otimme nenästä kiinni, suljimme silmät ja hyppäsimme laiturilta veteen välittämättä, oliko vesi kylmää. Ja olihan se toukokuussa, mutta kyllä se piristi.

Toukokuussa mekin tänne muutimme niskassamme monenlaista kummastelua. Miten ihminen voi olla niin hullu, että muuttaa pääkaupunkiseudulta ja Tampereelta jonnekin Kiikkaan, missähän se edes lienee? Ja millaiset palvelut?  Mutta emme me maalla asu, muutaman sadan metrin säteellä on karaokebaari A-oikeuksin, kaksi pankkia ja pankkiautomaatti, uimahalli, apteekki, kirjasto ja posti. Ja oli perjantai-iltana ollut ihan oma nyrkkitappelukin baarin edessä, mutta sepä ei meille asti edes kuulunut, vaikka omassa pihassa savunuotiolla silloin istuimmekin. Täällä sitä on kuin ”herran kukkarossa”.

Ja palvelussa piisaa, ei saisi Spedekään enää rautakauppasketsiään ainakaan täällä toimimaan. Speden myyjä nukkui tiskin takana, ei välittänyt asiakkaistaan ja myi ei-oota. Täällä kun menee rautakauppaan on heti parikin myyjää kysymässä, miten voivat palvella. Sama on kaikkialla.

Vammalaan on 10 kilometriä, Tampereelle 50 ja Turkuun vähän yli sata.

Palvelusta puheen ollen Vammalassa on eläinkauppa Haukkis, jossa Johanna tilaa heti sitä, mitä ei ole ja sitäkin mitä et edes kuvitellut haluavasi. Kulman takana on eläinklinikka Viksu, jossa Suvi tarjoaa kaikki modernit palvelut ja pitää pentukoulua. Juuri nyt kun Amelie puhisee avautumisvaihettaan pentulaatikossa on Suvi koko ajan valmiustilassa puhelimen päässä. Sanoi, että soita vaikka yöllä, jos hätä tulee. Suvi on valmistautunut myös ajamaan klinikalle, vaikka keisarinleikkaukseen keskellä yötä. Sellaista palvelua tuskin löytää pääkaupunkiseudultakaan.

 Juuri nyt näkyy ikkunasta vaahtona ryöpyten kukkiva juhannusruusupensas, raparperi voi erinomaisesti ja maistuu kuten lapsena. Kymmenet marjapuskat notkuvat kypsymässä olevia viinimarjoja. Toisella puolen pihaa on vanha omenapuu ja sen takana Hevoskastanja ja pihaa on lentävien hollantilaisten nelijalkaisteni juosta ja pallotella.

Saunan vieressä on sireeni juuri kukkinut ja siniset irikset puhkesivat sunnuntaina täyteen kukkaan sinisen talomme kuistin vierellä. Yrttimaassa puskee salaatti ja tilli ja herne kilvan ylös muhevassa satakuntalaisessa mullassa. Tämä on Pirkanmaata, mutta täkäläinen ”ossuuskauppa” kuuluu Satakuntaan. Aamulehti ja Turun Sanomat kilpailevat tällä alueella valtalehden asemasta  Mutta samapa se meille, kummassa ollaan Pirkanmaalla vai Satakunnassa, kunhan viihdytään.

Niin ja hyvin täällä viihtyy Siirin, Neron, Amelie-Sofien, Seidan, Riitun, Manun ja Miinan lisäksi myös uusi riiviö Zwolle-Rolle, mutta se onkin sitten taas ihan uuden jutun aihe- SE ja minkälaisen, siitä seuraavassa.