Pentulaatikon asukkien luonteenpiirteet alkavat hahmottua ja silmätkin avautua. Ensimmäisenä avasi silmänsä porukan ”erilainen nuori”, se ainoa mustavalkoinen. Siskon mies Jussi, joka tänään viettää ihan oikeata Jussin päivää, sanoo mustavalkoista schapendoesiksi, siis ainoaksi koko laatikossa. No se on Jussin huumoria ja sitä paitsi hänen kaksi koiraansa ovat molemmat musta-valkoisia; Manu ihan rehellinen mustavalkoinen, kuten isänsä Nero, mutta Miina kantaa myös tan-väriä silmiensä yläpuolella ”valesilminä” ja keltaisena ja vaalean ruskeana pepussaan.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Silmien avautumistarina oli tällä kertaa hellyttävämpi kuin normaalisti. Tässä lähellä on Kiikan vanhustentalo ja siellä asuu viehättävä tarmonpesä Helmi nimeltään. Helmi joutui tai omasta mielestään pääsi lähes meidän sukulaiseksemme, kun sisareni tyttärenpoika kihlasi juhannusaattona Helmin siskon tyttärentyttären!
Helmi on yli kahdeksankymppinen, mutta kevyesti nousee jalka ja sauvakävely sujuu paremmin kuin minulta. Helmi lähti juhannuspäivän aamuna kävelylle, pysähtyi portillemme ja nauroi, että kohtahan tässä ihan sukulaisia nuorten kihlauksen johdosta ollaan.
Helmi ei ollut koskaan nähnyt ihan pientä koiranpentua. Hain laatikosta sen ”ainoan schapendoesin”, otin sen kaulalleni ja vein ulos Helmille nähtäväksi, ulkona kun oli melkein lämpimämpi kuin sisällä. Pentu oli 11 päivää ja sen silmät olivat portille tullessa vielä kiinni. Mutta siinä se avasi ensin toisen silmänsä ja sitten molemmat olivat apposen auki. Mittumaarina Suomen suvessa, pennun ensi näky oli ystävällisesti hymyilevä Helmi-mummi. Siinä sitten ihasteltiin koko porukalla uteliasta puolikiloista ”nyttyrää”, joka ensimmäisenä näki tulevan kotimaansa juhannuspäivänä täydessä kukassa.
Kerroin tämän hellyttävän silmien avautumistarinan kasvattajaystävälleni, jolle yksi narttu tästä pentueesta on muuttamassa. Ja siinä se pennun nimi sitten oli; Helmi. Olivat miettineet myös Siiri-nimeä, mutta Heinitytön mielestä Siiriä ei sovi laittaa, koska meillä täällä kotona jo sellainen on. Vaikka he minun puolestani saavat nimetä koiransa miten haluavat, senverran mahtavaa sakkia ovat.
Helmi se pentu nyt sitten on nimeltään ja toivottavasti se lunastaa paikkansa uuden perheensä sydämissä ja pysyy helmenä siinäkin porukassa. Sillä sitä paitsi on porukan ainoana pieni valkoinen piste säkän päällä niskassa; mustan Helmin ikioma valkoinen niskakoru.
Juhannus siis pentujen osalta meni kauniina ja lämpimänä. Äitini on edelleen sairaalassa, tajuttomana, onneksi hän saa tarpeeksi kipulääkettä, eikä vaikuta tuskaiselta. Mutta äidin sydän, se sykkii edelleen, vaikka kaikki muut toiminnot ovat loppuneet ja äiti ansaitsisi päästä rauhaan. Elämä on kummallista, uutta elämää ja jäähyväisiä samaaan aikaan.
