”Hyhhyh”, sanoi pentu kun laitoin toisen juuri kakanneen pennun sen viereen. Voi että me nauroimme, ylikoulutettu koiranhoitajani, hänen miehensä ja minä. Se oli todellisen inhotuksen ääni ja tuli syvältä rinnasta, vaikka rinnanympärys ei vielä edes muutamaa senttiä olekaan. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Meillä on nimittäin varsinaiset kakkamarkkinat. Juuri tässä iässä pennut opettelevat kakkaamaan ilman emon apua ja se on varsin monimutkainen toimenpide. Pieni vajaa kilon painoinen koira kiertää, pyörii ympyrää ja ähkii totisempana kuin aikuinen koira konsanaan. Samaan aikaan vatsan toiminta muuttuu muutenkin kun opetellaan syömään lisäruokaa.

Amelie on ”tosi suvereeni” äiti. Kun edellisten pentueiden vauvat parkuivat liian äänekkäästi nälkäänsä tai kakkahätäänsä, rupesi Seita-äiti vapisemaan huolesta ja surusta, Bente ja Siirikin reagoivat varsin vahvasti pentujen itkuun. Amelie kurkkaa laidan yli laatikkoon ja tarkistaa, onko nälkä, tai paremminkin sanoo, että ”sun ei voi olla enää nälkä” ja lähtee pois tai korkeintaan auttaa pentua kakkaamaan. Ja kyllä ne kakkaavatkin, enemmän kuin tavallisesti. Seita, Siiri ja Bentekin hämmensivät laatikossa ja tönivät pentuja niin kauan, että ne heräsivät syömään, vaikkei nälkä olisi ollutkaan, ei Amelie, se lähtee mieluummin huikentelemaan ulos.

Osansa näissä kakkamarkkinoissa on silläkin, että äiti-Amelie sai kymmenen päivän antibioottikuurin, kun synnytyksessä oli sellainen vauhti, että kaikki ylimääräinen ei ehtinyt pentujen kanssa tulla kohdusta ulos. No pennuthan samalla sitten saivat siitä kuurista osansa ja se näkyy kakoissa.

Mutta Amelie on muutenkin suurpiirteisempi kuin Seita. Kun Seidan pennut ripuloivat ja laskivat vetistä mössöä, Seita huolellisesti siivosi sen suuhunsa ja oli raukka itsekin ripulilla koko ajan, ellen aina ehtinyt ennen sitä siivoamaan.  Amelie taas katsoo kakkakasaa ja minua tai sisartani, ajattelee selvästi , että ”hyhhyh”;  hänkin, kuten pentunsa ja antaa meidän siivota. Suvereenia porukkaa taitaa tässä laatikossa nyt muhia, tulevat äitiinsä ja isäänsä, suvereeni jätkä on Kössikin.

Nyt opetellaan lisäruokaan ja ulkona olemiseen, aurinko ja lämmin ruohomatto ovat suuria kummastuksia pennulle kuin pennulle. Niin ja Rolle tietenkin on ihan oma lukunsa, se luulee ehdottomasti koko ajan, että nämä uudet ”vinkulelut” ovat vain sitä varten!

Onneksi on talo täynnä elämää, sillä huomenna jätämme viimeiset jäähyväiset lapsuudellemme kun saatamme äidin haudan lepoon. Tuntuu oudolta, kun enää ei voi tarkistaa häneltä mitään vanhoista ajoista, olisipa osannut aikanaan kysellä kaikki.